Temppuja

Junan eläinvaunussa oli toinenkin koira. Lainakoira nuuhkaisi ilmaa, laskeutui takaisin paikalleen. Pikkuinen koira ei näköjään kiinnostanut laisinkaan. Sen sijaan pikkukoiran pienet nappisilmät tutkailivat uteliaina Lainakoiraa.

Omistaja aloitti keskustelun ja vaihdoimme ne asiaankuuluvat tiedot, joita koiralliset ihmiset aina tiedustelevat.

– Tipsukka. Kolme-vuotias. Kiinanharjakoira.
– Lainakoira. Seitsemän. Sekarotuinen (vaikka nykyään on poliittisesti korrektimpaa sanoa monirotuinen).

– Osaako Lainakoira temppuja? Me ollaan harjoiteltu. Tipsukka! Maahan. Kieri. Tanssi. Hyppää.
– Hienoa Tipsukka, sanoin. – Lainakoira osaa tulla paikalle, kun jääkaappi avataan.

Omistaja näytti hieman epäuskoiselta.

– Antaa varmaan tassua, kun saa namin?
– Ei, ei ole opetettu.

Luonnontilassa oleva Lainakoira keskeytti keskustelumme kuuluvalla kuorsauksella.

***

Viikon 14 krapusanat ovat korrekti, jääkaappi, temppu.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti

Pasanen

AilaKaarina

Sus’

Maarit

BLOGitse

Aimarii

Riitta

Talvipäiväkirja 220222

viralliset valvojat

Taannoisessa Ystävänpäiväarvonnassa on nyt arvonta suoritettu virallisten valvojien tarkkojen silmien alla käyttäen satunnaislukugeneraattoria.

Onnetar suosi tällä kertaa Riittaa, Lepistä, Birgittaa, Cranea ja Kirstiä. Onnittelut voittajille ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Voittajille on ilmoitettu asiasta henk.kohtaisesti, joten tsekkaa meilisi ja muut viestimet!

***

 

 

Johan on jaksanut tulla lunta. Ja vettä. Ja sohjoa. Kuulema Espoon Nuuksiossa on lähes yhtä paljon lunta kuin Kittilässä eli lähentelee metriä.
Kiva.

Viimeiset viisi viikkoa olen nököttänyt mökissä potien lonkan bursiittia. Ystävälliset ystävät ovat käyttäneet minua autolla kaupassa kerran viikossa ja pari kertaa olen rohkeasti lähtenyt tallustamaan jäästä muhkuraisia teitä lähikauppaan.
Virhe.

Onneksi oli olympialaiset ja muutakin katsottavaa kuin sarjamurhaajia Netflixistä.

Olen oppinut nukkumaan selälläni, sillä kyljellä ei ole voinut lonkkakipujen takia. Virhe sekin, sillä selkä protestoi sitä asentoa. No, tätähän ihmisen elämä on: virheitä.
Enkä aio oppia niistä sen kummempaa.

Nyt lonkka/kinttu/selkä ovat paremmat. Odottelen sohjosäitä ja lumen lopullista sulamista ennen kuin hypin tasajalkaa riemusta. Olen miettinyt, että kun kävely näillä talvikeleillä on jo nyt sitä mitä se on, niin miltä tulevaisuus näyttää? Ei ihme, ettei mummoja ja pappoja ole näkynyt aikoihin. Pitänee tulevaisuudessa säästää rahaa ja tulevina talvina hurauttaa taksilla ulkoilemaan johonkin ostosparatiisiin.
Ellei ole pandemioita.

Vaan, kevättä kohti silti. Jollain tavalla.

Tyhjää täynnä pää

Ensimmäisen elinvuoteni vietin enemmän sairaalassa kuin kotona. Oli hinkuyskää, kurkunpään- ja hengitystietulehduksia, korvatulehduksia. Korvia puhkottiin urakalla niin kuin siihen aikaan oli tapana.
Muutama vuosi myöhemmin pääsin professorin luennon aiheeksi. Olin hengissä. Olin kuulema ihme.

Aikuisiällä korvaa alkoi särkeä. Lääkäri tökkäsi näkimen korvaan ja huudahti aah! Hän ryntäsi valkoinen takki liehuen ulos huoneesta, palasi hetken kuluttua takaisin.

– Pyysin nuorempaa kollegaa katsomaan, tällaisia korvia harvoin näkee. Niin avonaisiksi puhkottu, erikoista!

Siinä sitten istuin, lääkäri molemmissa korvissa. Huokailivat, päivittelivät. Olisin halunnut kysyä, näkevätkö he toisensa pääni läpi, mutta en uskaltanut.
En halunnut tietää vastausta.
Sellainen ihme en halunnut olla.


***

Viikon 4 krapusanat ovat takki, vastaus, ihme.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti

Pasanen

AilaKaarina

Uggla

Sus’

Maarit

Aimarii

BLOGitse

Jaana

Ainakki

 

 

Juhlan aika!

 

 

Tervetuloa, käykää peremmälle! Tämä blogi täyttää tänään 16 vuotta ja sen kunniaksi liputkin heiluvat saloissa.

Paljon on sanaa tullut suollettua näiden vuosien aikana. Välillä on into hiipunut, mutta blogitauot tekevät terää ja taas jaksaa syytää uutta tekstiä. Hullun hommaa, joku sanoisi, ja sehän sopii enemmän kuin hyvin, sillä CV:ni on täynnä F-diagnooseja.

Kulautetaan siis maljat. Juhlan kunniaksi olen laatinut soittolistan, joten jaloille ja lanteillekin tulee mukavasti liikuntaa. Kappaleita yhdistää rock ja roll-sanat, sillä mikään ei ole tärkeämpää kuin rock, rauha ja rakkaus. Ne ovat yhtä tärkeitä kuin blogin lukijat ja kommentoijat, sillä ilman teitä ei olisi blogia, kiitos!

 

 


***

Viikon 43 krapusanat ovat hullu, kappale, hiipua.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

BLOGitse

sanapasanen

Riitta

AilaKaarina

Sus’

anli itse

Aimarii

Kirsti

 

 

Kaikki päivät eivät ole hyviä

Tästä päivästä tulee turha. Jäsenet ovat raskaat, vielä raskaampi on olo. Ilman syytä, epämääräinen ahdistus. Hapuilen kännykän käteen. Puoli yksitoista.

Aamukahvi polttaa kitalakea. Kello on yksitoista. Tekisi mieli palata sänkyyn, nukkua tämä päivä pois, mutta päätän valvoa ainakin kolme tuntia ennen päiväunia.

Tänään ei aamupesua. Hampaat harjaan tottumuksesta. Hiusten takut saavat olla.

Haahuilen netissä jonkin aikaa. Luen uutisista vain otsikot, nekin unohdan saman tien.

Lämmitän mikrossa jotain jääkaapista löytämääni ruokaa. Se ei maistu millekään, mutta kuuluu päiväohjelmaan. Yhdeltä menen päiväunille.

Herään kolmen tunnin kuluttua. Edelleen sama päivä. Tämä pitkä, haikea päivä.

Alan odottaa illan unia.

***

Viikon 38 krapusanat ovat haahuilla, haikea, hiukset.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

sanapasanen

Kirsti Kaija

Uggla

riitta k

AilaKaarina

BLOGitse

Kesäpäiväkirja 100821

Kaikki alkoi joulutähdestä, jonka ystävä toi minulle tullessaan syömään luokseni joulupäivänä. Aivan järjettömän iso puska, monihaarainen ja valtava. Katsoin sitä surullisena ja mietin, millä tavalla onnistuisin tappamaan sen. Kiduttaisinko kuivuuteen? Hukuttaisinko?
Kasvit ja minä emme ole koskaan oikein ymmärtäneet toisiamme.

Kotini on ollut kymmenen vuotta ilman viherkasveja. Muutama satunnainen leikkokukkakimppu on kyläillyt, mutta muuta vihreää ei kotona ole. Aikanaan kodissa oli kasveja, jotka viihtyivät enemmän kuin hyvin, sillä minä en hoitanut niitä. Silloin pienistä, pöydillä olevista fiikuksista ja erilaisista palmuista kasvoi vuosien varrella kunnon kokoisia puita. Palmujen alla mahtui hyvin nukkumaan.
Muutoissa vihoviimeisiä kannettavia.

No, joulutähti ei suostunut kuolemaan ja keväällä siirsin sen parvekkeelle. Se näytti hieman orvolta kököttäessään yksin (minulla ei ole ollut parvekekukkiakaan), joten päätin armahtaa sen ja hankkia sille kaverin. Sain tutulta muratin, iskin sen multaan ja kahdestaan nuo kasvit viihtyivät hyvin.
Eli kasvoivat.
En ymmärtänyt tätä äkillistä käännettä. Miksi kasvit eivät kuole, vaikka ovat minun hoidossani? Pitäisikö tämä ottaa ennusmerkkinä? Pitäisikö laajentaa valikoimaa ja kokeilla uusilla lajeilla?

Niinpä helteiden käydessä kuumimmillaan raahasin kaupasta multaa, ruukkuja ja erilaisia kasveja. Oli muuten hikistä hommaa. Kymmenen litran multasäkki ei paina ihan vähän ja kun käsissä roikkuu vielä toinen kassi, jossa on muutama saviruukku, niin tiesi kyllä kävelleensä tarpeeksi painojen kanssa.

Netistä etsin kasveja, jotka eivät kasvaisi suuriksi ja jotka eivät kukkisi (en välitä pörriäisistä parvekkeellani). Löytyi mehikasvit. Uudestaan kauppaan, erilaisia mehikasveja, mehikasveille sopivaa multaa, lisää ruukkuja, kukkasoraa (netistä luin myös ruukkujen salaojituksesta).
Ja taas tuli hiki, sillä edelleen oli helteistä.

Nyt minulla on kuusitoista ruukkua, jokaisessa kasvi tai kaksi. Taisi karata hiukan lapasesta jälleen kerran. Ruukkuja varten piti ostaa Ikeasta pari hyllykköä, jotka kokosin omin pikku kätösin. Tuli kuuma taas.

Hiukan minua arveluttaa, mitä tapahtuu säiden kylmetessä, kun pitäisi siirtää kasvit sisälle. Minne ne mahtuvat??? Asia, jota en kasvikiimassani tullut ehkä ihan loppuun asti ajatelleeksi.

Parin päivän päästä lähden saaristoon ja kasvit jäävät yksin joksikin aikaa. Toivottavasti ne pärjäävät hyvin. Pari-kolme saa luvan kuolla, vähempi mahtuu sitten paremmin sisätiloihin, kun halla iskee.

 

Kesäpäiväkirja 300721

Olen tällä viikolla onnistunut kastumaan kolme kertaa, täysin läpimäräksi. Pitkä hellejakso on saanut unohtamaan sellaisen ilmiön kuin äkillinen rankkasade. Ei tule edes pieneen mieleen, että taivas voi kumista, räjähdellä ja repeytyä. Aivot ovat sumussa menneen kuumuuden takia, täytyy skarpata.
Tai sitten ei. Tarviiko sitä aina olla niin terävä. Vähempikin riittää.

Laiskoja päiviä ennen näitä sateita. Mitään en ole tehnyt, onneksi ei ole pakko. Pitkiä päiväunia, vielä pidempiä yöunia. Aina välillä olen raottanut ikkunaa tai parvekkeen ovea sen verran, että olen tsekannut, jatkuuko helle.
Kyllä se jatkui.
Kunnes tänään, ukkosen ja sateiden jälkeen, lämpötila on pudonnut seitsemääntoista.
Vielä ei palella.

Lainakoira tuli aktivoimaan minua, herättämään horroksesta, käskyttämään liikkeelle. Loistava personal trainer, sillä Lainakoiralle maistuu samanpituiset unet kuin minullekin. Armollinen piiskuri siis.
Lainakoira on myös kastunut kolme kertaa tällä viikolla, eikä hän pidä siitä. Vihaa vettä, ei suostu uimaan, sade puistattaa.
Onneksi sentään juo vettä, ettei tarvitse viedä häntä kaljalle.

Toinen outo koronakesä on kallistumassa loppupuolelle. Ehkä sen takia silmä näkee outoja asioita. Mäsäksi iskettyjä kitaroita, erikoisesti pysäköityjä fillareita.
Muillakin näyttää olevan aivot sumussa. Ei vain minulla.

Huomenna on lauantai, joten laitetaan tähän samaan julkaisuun Saturday Classic, joka vielä huomisen ajan pyytää linkittämään kesäisiä kappaleita. Tavoistani poiketen soitan suomalaisen version The Lovin’ Spoonfulin biisistä Summer In The City (1966). Suomiversion Kesäkatu teki Danny samana vuonna.

 

Kesäpäiväkirja 210621

Parin viikon pituinen lainakoiraton jakso osuu hyvään saumaan. Lainakoira on omassa kodissaan helteitä paossa, eikä minun tarvitse miettiä, milloin mennään ulos, milloin on liian kuumaa (aina, ainakin asvaltilla), jokohan nyt olisi viileämpää (jee, enää vain 28 astetta).
Olen siis pysynyt visusti sisällä. Ikkunat ovat kiinni päivällä, tuuletin hurisee ja vasta yöksi avaan kaikki räppänät.

Nuorempana 30 asteen helteet eivät aiheuttaneet ongelmia. Päinvastoin, silloin lähdin joka päivä kesälomalla Uunisaareen, paahdoin itseäni siellä monta tuntia, välillä uimaan. 1980-luvulla melkein kaikki naiset ottivat aurinkoa yläosattomissa ja alaosatkin olivat stringejä, joten ei voi kuin huokaista, että takapakkia ollaan otettu noista ajoista, kun naiset eivät voi enää olla rannalla yläosattomissa.
Nyt terveellisin rusketus tulee purkista, luin jostain lehdestä eli ei todellakaan ole viisasta kärventää itseään tuntitolkulla. Ei edes niitä nännejä.

70-luvulla itseruskettavat tuotteet olivat vahvoja. Luokkakaverini, kutsukaamme häntä vaikka Erjaksi, tuli kouluun kasvot ja kämmenet oranssisena. Erja oli rikkaasta perheestä ja hänen ympärillään pyöri aina hännystelijöiden joukko, jotka vakuuttivat, että rusketus oli ihana ja niin hyvän näköinen ja vau!
Samainen Erja ei ollut ihan se penaalin terävin kynä. Eräänä päivänä hän tuli kouluun, purskahti itkuun ja kertoi, että hänen veljellään on kohdussa syöpä. Samat hännystelijät yhtyivät itkuun, voi miten kamalaa, ihan hirvittävää.

Hmm, se Erjasta.

Olen virkannut vauvalle peittoa. Naapuriin tulee uusi perheenjäsen näinä päivinä. Huh, en halua edes ajatella, miten kamalaa on olla viimeisillään raskaana näillä keleillä. Virkatessa olen katsonut jalkapallon EM-kisoja ja Areenassa näkyvää Harlots-sarjaa, joka oli hyvinkin viihdyttävä ja koukuttava kieroiluineen, petoksineen ja ihmissuhdekiemuroineen. Sarja perustuu löyhästi todellisuuteen. 1760-luvun Lontoossa viidennes naisista ansaitsi elantonsa prostituutiolla. Aikamoinen määrä.

Prostituutiota ja pallopelejä siis. Näillä kohti juhannusta.

 

Keskusteluja itseni kanssa

 

 

– Onko pakko, jos ei halua?
– Ei ole.

– En halua mitään.
– Olen huomannut.

– En jaksa mitään.
– Olen huomannut.

– Olen väsynyt tähän eristäytymiseen. Tympääntynyt koronaan. Kyllästynyt maskeihin. Tuskastunut itseeni.
– Olet aina ollut erakko.

– Oma seura on työlästä. En ole hauskaa seuraa.
– Tiedän.

– Hautaudun seinien sisään, hautaudun lumeen. Äänet ovat kadonneet, lumi vaimentaa ulkopuolisen elämän. En ole edes varma siitä, onko tuolla ulkona enää elämää.
– Luultavasti.

– Ja koko ajan kysyn: onko pakko, jos ei halua, jos ei jaksa. Ja vastaus on aina sama.
– Ei ole pakko.

 

 

 

 

 

***

Viikon 11 krapusanat ovat hauska, vaimentaa, eristäytyminen.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti Kaija

BLOGitse

Uggla

AilaKaarina

Repu

Aina

riitta k

Aino

 

 

Vastaanotolla

– Kokeillaan sana-assosiaatioita jälleen. Älä mieti sen enempää, sano sana, joka tulee ensimmäisenä mieleen. Ihan niin kuin aikaisemminkin.
– Ookoo.

– Punainen.
– Veri.

– Veri.
– Murha.

– Murha.
– Kuolema.

– Kuolema.
– Hautausmaa.

– Hautausmaa.
– Vainaja.

– Vainaja.
– Mestaus.

– Mestaus.
– Giljotiini.

– Giljotiini.
– Pää.

– Pää.
– Suu.

– Suu.
– Viiva.

– Viiva.
– Punainen.

– Punainen.
– Veri.

– Jaaha, kierrettiin ympyrä. Hmm, näköjään ei nyt päästy tänäänkään sen pidemmälle. No, jonain päivänä…mutta jatketaan sitten ensi viikolla. Samaan aikaan ja samassa paikassa eli edelleen etänä nämä käynnit.
– Ookoo.

***

Tällä viikolla täyttyi jo kaksi vuotta krapuilua! Laskin, että noin reilu seitsemänkymmentä kertaa krapusanat ovat ilmestyneet sunnuntaisin. Ei paha!
Kiitos kaikille osallistujille näiden kahden vuoden aikana. Ilman teitä ei olisi krapua.

***

Viikon 6 krapusanat ovat punainen, miettiä, murha.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Aimarii

Kirsti Kaija

anli itse

uggla

AilaKaarina

Aina

riitta k

BLOGitse

Elegia

Sisko