Arkea

Tasainen, turvallinen arki on ollut olotila, jota olen hellinyt viimeiset vuodet. Päivien ennustettavuus on ollut balsamia tälle pääkopalle, jolla on tapana reagoida liian voimakkaasti vaihtuviin olosuhteisiin.

Koronasuositusten aikana päivien samankaltaisuus on alkanut lamaannuttaa. Luovuus, inspiraatio ja mielikuvitus tuntuvat kadonneen jonnekin. Päivien kohokohdiksi ovat muodostuneet ruoka-ajat. Kadonneiden keksien etsiminen kaapista kahvin seuraksi.

Ulos mennessä voin päättää lähdenkö oikealle vai vasemmalle. Sama valinta seuraavassa risteyksessä. Vai jätänkö ulkoilun väliin, loskaa on nilkkoihin asti. Päiväunet houkuttelevat enemmän.

Sormet ovat koukussa liian virkkaamisen takia. Silmät sumentuvat liiasta television katselemisesta. Kaipaan rakkaitani. Kaipaan ystäviäni.
Huoli. Ikävä.

Arki on edelleen tasaista, turvallisuuden tunne on kadonnut.

***

Viikon 17 krapusanat ovat kohokohta, sumentua, tasainen.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin Caran ja minun blogissa. Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki joko Caran tai minun blogiin, blogeistamme löydät myös osallistujalistan.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Aimarii

riitta k

Maarit

anli itse

BLOGitse

Elegia

Aina

Marra

 

Tänään

Teemakuu on haasteblogi, jossa kuukausittain haastetaan tekemään taidetta annetun teeman mukaan. Huhtikuun aiheena on TÄNÄÄN ja aloitin eilen tuolla taideblogini puolella pitämään kuvapäiväkirjaa.

Joka päivä tuskin tulee kuvaa tehtyä, mutta ainakin usein, näin olen luvannut itselleni.

Joten klik – – – > TÄNNE katsomaan/lukemaan huhtikuisista päivistä.

 

Tuli vaan mieleen

Stig framåt i vagnen. Spotta ej på golvet.

Vanhempi kansaosa muistanee musiikkitoimittaja Stig Framåtin, joka aiheutti pahennusta Yömyöhä-ohjelmassa 1970-luvun lopulla soittamalla Tuomari Nurmion Kurjan matkamiehen.
Tuli vaan mieleen, kun katsoin netistä Raitiovaunumuseon kylttejä.

Kukaan tuskin enää sylkäisee lattialle. Tai mistä minä tiedän, mitä ihmiset tekevät kotonaan. Kadulle ei kuitenkaan ole suotavaa räkiä näinä aikoina. Tosin edelleen keski-ikäiset ja sitä vanhemmat miesoletetut tekevät niin. Tekisi mieli antaa sellaiselle tyypille koirankakkapussi ja sanoa, että kerää räkäs, mutta parempi pitää tänä korona-aikana henkilökohtainen reviiri tavallistakin laajempana.
Ei tule turpaankaan.

Jäätelöpuikkopakkaukset olivat loppu kaupassa. Ovat varmaan hygieenisempiä pieniin käsiin.
Tuli vaan mieleen.

***

Viikon 13 krapusanat ovat puikko, sylkäistä, henkilökohtainen.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin Caran ja minun blogissa. Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki joko Caran tai minun blogiin, blogeistamme löydät myös osallistujalistan.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

riitta k

anli itse

Aimarii

BLOGitse

Paavo

Aina

Marra

 

Syyskuun aamu

Tämä lempeä, harmaa sade sulattaa maiseman yhdeksi taivaankannen kanssa. Ääriviivat katoavat, kuljen olemattomuudessa. Pisarat putoavat pehmeästi lätäköihin, vesi helmeilee hiuksissani.

Nousen portaat, ylös kalliolle, sinne missä metsä alkaa. Polun päässä on penkki, istahdan ja riisun kengät, sukat, käärin märät lahkeet polviin. Heiluttelen vapaita varpaita, pakkaan jalkineet reppuun.

Sammal levittäytyy polun vieressä, kutsuvana, valmiina minua varten. Vesi pisaroi varpaitteni välistä, päkiä putoaa samettiseen vihreään. Astun hitaasti, nauttien joka askeleesta, joka kantapään painalluksesta tähän tunteeseen. Jalkapohjissa kihelmöi, tunnen eläväni vahvemmin kuin koskaan ennen.

Noukin männyn ja kuusen neulaset iholtani, vedän sukat ja kengät jalkoihin. Tuuli hajottaa pilvet, aurinko tulee esiin.

***

Viikon 38 krapusanat ovat samettinen, kihelmöidä, ääriviiva

OSALLISTUJAT

Cara

riitta k

Aimarii

anli itse

AilaKaarina

BLOGitse

HPöllö

Der Seidenspinner

Ilona Winebridge

Repu

Suttastiina

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Loppukesän päiviä

Selkä pakottaa liikkumaan, lonkka kieltäytyy. Tasapainoilua aktiviteettien ja levon kanssa viime viikot. Tuttu juttu, säryt ja rajoitukset aaltoilevat, tulevat, menevät. Sitten joskus.
Olen oppinut kärsivälliseksi.

Ystävä vie minut Porvooseen höyrylaivan kyydissä. Matka on levollinen, aikaa vievää, mukava. Porvoon mukulakivet saavat kropan huutamaan hoosiannaa moniäänisesti ja lujaa. Muutama pakollinen huilipäivä.

О О О О О О О О О О О О

Sovittu reissu ystävän kanssa Tampereelle katsomaan Andy Warholin julistenäyttelyä Tampere-talossa (auki 25.8. asti). Lipuntarkastaja kertoo, että näyttelyssä saa kuvata mielellään. Töitä on hengästyttävä määrä. Onneksi myös penkkejä, joilla istua.

О О О О О О О О О О О О

Muumimuseo on laaja, viehättävä, elämys. Tampere-talo on hieno paikka.

О О О О О О О О О О О О

Hämeenkatu on myllätty tulevia raitovaunukiskoja varten. Koko Tampere on rakennustyömaata. Tamperelaiset rakentavat, Turku hävitti raitiovaunut 1970-luvulla.

О О О О О О О О О О О О

Lepoa, lepoa, lepoa. Maha ei enää kestä lääkkeitä, pakko pitää niistäkin taukoa. Lääkäri toteaa tilanteen, palaan kotiin lepäämään. Olen kärsivällinen. Kieltäydyn ylimääräisistä tapaamisista, sovittujakin perun, lykkään, toteutan joitakin.

О О О О О О О О О О О О

Ystävä tulee Suomi-lomalle ja hänen kanssaan käymme katsomassa Sami Liuhdon Real Self-valokuvanäyttelyä antikvariaatti Sofiassa Helsingin keskustassa. Näyttelyn työt on koostettu Samin Instagramiin lataamista omakuvista. Erilaisia selfieitä, filttereitä käytetty tavalla, joita harvemmin näkee  sosiaalisen median omakuvissa. Samilla on Real Self, minulla sisäiset selfiet.
Näyttely on auki elokuun loppuun, suosittelen.

О О О О О О О О О О О О

Tuomiokirkon kryptassa ihailemme Helena Vaarin taide- ja kirkkotekstiilejä. Näyttely Neula siveltimenä on valitettavasti jo päättynyt.

О О О О О О О О О О О О

Kaj Stenvallin uusin näyttely No more pulinas on meneillään Galleria Brondassa, Helsingin Annankadulla, syyskuun yhdeksänteen päivään asti. Stenvallin omien sanojen mukaan: ”Huippupoliitikkojen pitäisi miellyttää kaikkia, mikä on paradoksaalinen tehtävä.” Tuota ristiriitaa Stenvall kuvaa maalauksissaan, katsomisen arvoinen näyttely.

О О О О О О О О О О О О

Taide ottaa voimille, käy jalkoihin, repii lonkkaa ja riivaa selkää. Istuminen tuntuu hyvältä. Helsingin Kissakahvila Helkatissa on talon puolesta karvaturreja. Ihana paikka, jonne voisi jäädä vaikka asumaan. Paikan suosio on kuitenkin niin suuri, että nukkumapaikkoja ei ihmisille löydy, kissoille kylläkin. Mikäli kiinnostaa kahvitella hyvässä kissaseurassa, kannattaa varata pöytä etukäteen.

О О О О О О О О О О О О

Lisää lepopäiviä. Ruoto alkaa olla sen verran parempi, että huomaan pitkästyväni. Mutta on maltettava. Elämä ei karkaa minnekään, ehdin kyllä mukaan, vaikka lepäisinkin jälleen muutamia päiviä.

О О О О О О О О О О О О

 

 

 

Jäähyväiset

Vanhempieni osoitekirja muistaa minua paremmin osoitteet, joissa olen asunut. Itse muistan kyllä paikat kaikissa neljässä kaupungissa, kaikki ne kolmetoista kotia, joita minulla on ollut.
Lapsuudenkodeista muistan kolme.

Eilen kävin kaupungissa, jossa asuin kauan sitten. Jyhkeä kivitalo oli paikoillaan, mutta sisäpihalle ei enää päässyt. Porttikäytävä oli lukittu kaltereilla ja ovikoodilla. Suljettu menneisyys.

Muistan silti, vaikka asunnon jäähyväisistä on jo pitkä aika.

Jäähyväiset aktivoivat muistoja, unia. Viime öinä kuolleet rakkaani ovat käyneet luonani. En juurikaan ole nähnyt heistä unia näiden vuosien aikana, mutta viimeisen kuukauden aikana he ovat tulleet uniini ystävällisinä ja rakastavina. Olen herännyt onnellisena, mutta myös haikeana, sillä hyvästelyt tekevät aina myös kipeää.

 

Heinäkuun päiviä

 

Muualle suuntautuvien matkojen välissä ehdin käydä katsomassa Helsingin Taidehallissa Susanne Gottbergin näyttelyä. Etenkin Gottbergin yhdessä Markus Kåhren kanssa tekemät suuret maalaukset salpaavat hengen väreillään, koollaan, taidollaan. Kuljemme installaation seassa mykistyneinä. Imen värejä sisääni ja hetken ajan tunnen laimeaa kaipuuta maalaamiseen.

 

Onneksi uusi reissu on alkamassa. Ei tarvitse jäädä miettimään olematonta inspiraatiota, kadonnutta luomisen halua. Taivas on kesää, järvi ja laituri tuttuja vieraassakin paikassa.

 

Verlassa emme ole aikaisemmin käyneet. Itse asiassa meidän ei ole edes tarkoitus ajaa sinne vaan ihan muualle, mutta tapojemme mukaan tiellemme tulee oikopolkuja, jotka eivät vie paikkaan, jonne luulemme suuntaavamme.
Niinpä päädymme Verlaan. Kun unohtaa kartat, tienviitat ja gps:n, löytää takuuvarmasti uusia paikkoja.

 

Palikoiden ja kuutioiden muodot viehättävät. Legomaailmassa kasvaneena, perusmuodot tuovat turvallisuutta. Taideruukin betoni tuntuu lämpimältä käsissä.

 

Pieni on kaunista ja hermoja raastavaa, jos itse yrittää samaa. Onneksi muut osaavat, me vain katsomme ja ihailemme Kouvolan nukkekotiharrastajien pienoisasuntomessuja.

 

Vuosikymmenien takaisesta Kodin keittokirjasta löytyy trendikäs keitto-ohje. Keitto oli lihaton pula-ajan takia, toisin kuin nykyään. Elintarviketeollisuus kehittelee lihankaltaisia ja -näköisiä ruokia pavuista, soijasta, tofusta jne. Lihaton nakki, nyhtökauraiset jauhelihapihvit, härkiskäristys, linssibolognese. Lihan kaipuu kuulostaa suurelta, jos satut olemaan vegaani.

 

Elimäen tarkoitus voisi olla vanha Puukoulu, joka nykyään toimii museona, kahvilana ja puotina. Koulu oli ensimmäinen tyttöjä ja poikia varten perustettu (v. 1864) kansakoulu Suomessa. Koulussa toimi myös Suomen ensimmäinen naisopettaja Fanny Gestrin.

 

Lapinjärven keskustasta löytyy kapeita teitä, punamultaisia taloja, entisiä maattomien mökkejä. Pihoilla tuoksuu jasmiini, niittykukat ovat myös löytäneet täältä kodin.

 

Liljendalin kivisilta on vuodelta 2010. Uusi silta tehtiin vanhan satavuotiaan sillan näköiseksi. Silmää miellyttävä ratkaisu.

 

Malmgårdin kartanon portinvartijan tupa on tyhjillään, mutta kartanoa ympäröivän aidan vieressä lukee private, joten kunnioitamme kehotusta. Katsomme bussista laskeutuvaa eläkeläisporukkaa, joka lienee kiertomatkalla tutustumassa alueen kartanoihin. Hetken ajan mietimme soluttautumista joukkoon, sillä ikämme puolesta emme paljastuisi ulkopuolisiksi.
Mutta vain hetken ajan, emme ole suurien väkijoukkojen ystäviä. Kartanolla on oma panimonsa ja pubinsa, ehdimme juoda yhdet ilman kiirettä, kartanolta on tänne mutka ja toinenkin.

Kotona tyhjennän kassin, täytän pesukoneen, lojun sohvalla. Mietin näkemääni, kokemaani, on hyvä olo. Huomaan pihlajanmarjojen punertavan. Se näky ei hivele silmiä. Haluan pitää kiinni tästä keskikesästä vielä tämän hetken, huomisen, ensi viikon ajan.
Niin pidänkin. Kesä jatkuu, uusi reissu edessä muutaman päivän kuluttua.

 

 

 

Päiviä, matkoja

Jälleen aika pakata matkakassi. Luotan säätiedotukseen, vain kesävaatteita, en varaudu sateisiin. Kassi on kevyt olalla.
Junassa seuraan, miten vetolaukkuja yritetään mahduttaa liian matalille hyllyille, vaunujen eteiseen, jalkojen viereen.
Suhtaudun epäluuloisesti vetolaukkuihin. Vuosia sitten kompastuin Tunisiassa jonkun turistin vetolaukun pyörään, kaaduin kivilattialle ja löin kyynärpääni. Kotimaassa lääkäri diagnosoi tenniskyynärpään, puudutti käden kuudeksi viikoksi, ei töihin.

Naisella on liian pienet sandaalit. Ukko- ja akkavarpaan päät leijuvat tyhjän päällä, kantapää tekee samoin. Jokakesäinen näky. Ehkä hän häpeää isoja jalkojaan, tuntee itsensä sirommaksi kaksi numeroa pienemmissä jalkineissa.
Minun on nostettava katseeni, vastaantulevat jalat häiritsevät liikaa.

Olen ajatellut, että mitä huonompi itsetunto ihmisellä on, sitä enemmän hän puhuu itsestään. Hän ei kuuntele muita, ei kysy mitään, on valmis katkaisemaan toisen puheen kertoakseen omista, vastaavista kokemuksistaan. Hänen kanssaan ei synny keskustelua.
Kun ihmisellä on hyvä itsetunto, hän malttaa pysähtyä kuuntelemaan, olemaan kiinnostunut toisesta. Hänellä ei ole tarvetta tuoda itseään esiin kaiken aikaa, vakuuttaa, että hän on yhtä hyvä, yhtä kelvollinen, yhtä tärkeä kuin muutkin ihmiset.
Näiden ystävien luona viihdyn. Puhumme, olemme hiljaa, seuraamme juhannusyön valkenemista pihan puiden alla.

Uusi kyläpaikka, tämäkin tuttu ja turvallinen. Täällä naapuri tulee lainaamaan vessapaperia. Rahapäivä on vasta parin päivän kuluttua.
Tällä seudulla rahat ovat usein loppu, sillä rahaa ei ole. Tällä seudulla autetaan tuttuja, joskus tuntemattomiakin. Viihdyn täällä. Ei turhia pohdiskeluja ylimaallisista asioista, ei itkua sen suhteen, että oma nerous jää huomaamatta.
Täällä itketään muita asioita. Sellaisia, joista niin moni ei tiedä mitään, ei haluakaan tietää. On helpompi ummistaa silmänsä, keskittyä omaan oloonsa.

Ei kannata sanoa Ole kuin kotonasi, jos ei kestä sitä, että yövieraiden patjat täyttävät olohuoneen, kaljatölkit täyttävät tiskipöydän, vaatteet täyttävät tuolit ja sohvan. Vieraat valvovat yökolmeen, nukkuvat aamuyhteentoista, ovat kuin kotonaan. Lasket vessanrenkaan alas, huuhtelet lavuaarin roiskeet.
Viihdyt, mutta kaipaat yksinoloa. Edes hetken ajan.

Yhtäkkiä on hiljaista. Matkakassi on kaapissa, pyykit pesty, koko kaksio imuroitu. On hengähtämisen aika ennen seuraavaa matkaa.

 

Ehdottomasti kielletty

Näillä seuduilla suositellaan sisäkoiria.

 

Tämä taloyhtiö arvostaa puhtautta, eikä pidä kierimistä soveliaana.

Pallopeleistä ja lapsista syntyy kiusallista ääntä, jopa yleisillä nurmikkoplänteillä.

Täällä saa sentään ulkoiluttaa koiraa.

Sama taloyhtiö uskoo tiedotusten toistamiseen.

Ja kerta vielä.

Kävelytien varressa jälleen yleinen nurmikkopläntti, jonne ei parane poiketa.

 

Olematon

 

Tämä on pakopaikka, jossa saan olla aivan yksin.

Makaan selälläni, ummistan silmät kaikelta siltä, mitä en halua nähdä. Korvani eivät kuule muuta kuin pehmeän, pumpulin kaltaisen lohduttavan hiljaisuuden.

Haluaisin olla näin ikuisesti. Voisinkin olla näin, tämä ei ole vaikeaa. Olen syntynyt tähän, viihdyn tässä olotilassa, joka sallii minun unohtaa hetkeksi ja pidemmäksikin kaikki vaatimukset, vastuut. Täällä minulla ei ole rooleja. En ole vaimo, en äiti, en tytär, en sisko, en ystävä, en mitään. Ei ole edes minuutta, sillä tämä painottomuus saa ääriviivani sulautumaan veteen.

Varjo peittää kasvoni. Avaan silmät. Ovat taas lähettäneet veneen perääni. Olen kellunut jälleen liian kauan.

 

 

 

***

Viikon 19 krapusanat ovat silmä, selkä, yksin. Annettujen sanojen ei tarvitse olla kirjoituksessasi perusmuodossa, taivuttele siis vapaasti.
Krapu on otsikko mukaan luettuna sadan sanan pituinen tarina. Uusi krapuhaaste julkaistaan viikoittain Caran ja minun blogeissa. Kravun kirjoittamisella ei ole kiire, jälkijunaankin ehtii hyvin mukaan.

Jätä oman krapusi ulr-osoite joko minun tai Caran blogin kommentteihin. Meidän blogeistamme löydät myös listat osallistuneista.

OSALLISTUJAT

Cara

Suttastiina

riitta k

anli itse

Aimarii

AilaKaarina

Ilona Winebridge

Repu

Marjatta Mentula

Sisko