Muualle suuntautuvien matkojen välissä ehdin käydä katsomassa Helsingin Taidehallissa Susanne Gottbergin näyttelyä. Etenkin Gottbergin yhdessä Markus Kåhren kanssa tekemät suuret maalaukset salpaavat hengen väreillään, koollaan, taidollaan. Kuljemme installaation seassa mykistyneinä. Imen värejä sisääni ja hetken ajan tunnen laimeaa kaipuuta maalaamiseen.
Onneksi uusi reissu on alkamassa. Ei tarvitse jäädä miettimään olematonta inspiraatiota, kadonnutta luomisen halua. Taivas on kesää, järvi ja laituri tuttuja vieraassakin paikassa.
Verlassa emme ole aikaisemmin käyneet. Itse asiassa meidän ei ole edes tarkoitus ajaa sinne vaan ihan muualle, mutta tapojemme mukaan tiellemme tulee oikopolkuja, jotka eivät vie paikkaan, jonne luulemme suuntaavamme.
Niinpä päädymme Verlaan. Kun unohtaa kartat, tienviitat ja gps:n, löytää takuuvarmasti uusia paikkoja.
Palikoiden ja kuutioiden muodot viehättävät. Legomaailmassa kasvaneena, perusmuodot tuovat turvallisuutta. Taideruukin betoni tuntuu lämpimältä käsissä.
Pieni on kaunista ja hermoja raastavaa, jos itse yrittää samaa. Onneksi muut osaavat, me vain katsomme ja ihailemme Kouvolan nukkekotiharrastajien pienoisasuntomessuja.
Vuosikymmenien takaisesta Kodin keittokirjasta löytyy trendikäs keitto-ohje. Keitto oli lihaton pula-ajan takia, toisin kuin nykyään. Elintarviketeollisuus kehittelee lihankaltaisia ja -näköisiä ruokia pavuista, soijasta, tofusta jne. Lihaton nakki, nyhtökauraiset jauhelihapihvit, härkiskäristys, linssibolognese. Lihan kaipuu kuulostaa suurelta, jos satut olemaan vegaani.
Elimäen tarkoitus voisi olla vanha Puukoulu, joka nykyään toimii museona, kahvilana ja puotina. Koulu oli ensimmäinen tyttöjä ja poikia varten perustettu (v. 1864) kansakoulu Suomessa. Koulussa toimi myös Suomen ensimmäinen naisopettaja Fanny Gestrin.
Lapinjärven keskustasta löytyy kapeita teitä, punamultaisia taloja, entisiä maattomien mökkejä. Pihoilla tuoksuu jasmiini, niittykukat ovat myös löytäneet täältä kodin.
Liljendalin kivisilta on vuodelta 2010. Uusi silta tehtiin vanhan satavuotiaan sillan näköiseksi. Silmää miellyttävä ratkaisu.
Malmgårdin kartanon portinvartijan tupa on tyhjillään, mutta kartanoa ympäröivän aidan vieressä lukee private, joten kunnioitamme kehotusta. Katsomme bussista laskeutuvaa eläkeläisporukkaa, joka lienee kiertomatkalla tutustumassa alueen kartanoihin. Hetken ajan mietimme soluttautumista joukkoon, sillä ikämme puolesta emme paljastuisi ulkopuolisiksi.
Mutta vain hetken ajan, emme ole suurien väkijoukkojen ystäviä. Kartanolla on oma panimonsa ja pubinsa, ehdimme juoda yhdet ilman kiirettä, kartanolta on tänne mutka ja toinenkin.
Kotona tyhjennän kassin, täytän pesukoneen, lojun sohvalla. Mietin näkemääni, kokemaani, on hyvä olo. Huomaan pihlajanmarjojen punertavan. Se näky ei hivele silmiä. Haluan pitää kiinni tästä keskikesästä vielä tämän hetken, huomisen, ensi viikon ajan.
Niin pidänkin. Kesä jatkuu, uusi reissu edessä muutaman päivän kuluttua.
