voi sinua
karkasi taas
se ainoa se oikea
jolle annoit kaiken
kaikkea pyysit
ei kestänyt
sekään ainoa sekään oikea
rakkauttasi joka käskee
seuraamaan
vaanimaan
vaatimaan
kyttäyskeikkoja
rakkautesi muuttui jälleen pakkomielteeksi
sairaudeksi mustasukkaisuudeksi
fanaattisuus on vaarallista
mielestäsi vain omistaudut rakkauden kohteelle
opitko koskaan?
olen mitä olen, vastaat, enkä aio muuttua toisten mieliksi
ottakoon tai jättäköön
ja niin sinut jälleen jätetään
putoat elämän muovaamaan kuoppaan
ihoosi kaiverretaan uusi hylkääminen
uusi pettyminen
vanhaa itseinhoa häpeää surua ja mustaa itkua
kunnes päätät olla itsellesi armollinen
unohdat menneet oppimatta mitään
valmiina uuteen
muiden vika
muiden vika
sinähän vain rakastat lujaa ja täysillä ja antaumuksella
***
Viikon 4 krapusanat ovat karata, vaarallinen, kyttäys
Krapu on otsikko mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin Caran ja minun blogissa. Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki joko Caran tai minun blogiin, blogeistamme löydät myös osallistujalistan.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.
Veneet on nostettu piiloon talvelta. Rannan penkit ovat kosteita, vilu hiipii takin alle. Aamu on vielä aikainen, maisema verhoutunut merisumuun.
Vanha mies kysyy, onko vierelläni tilaa. Nyökkään, hän laittaa ilmaisjakelulehden penkille, istahtaa varovasti. Kädessään hänellä on kukkapaketti. Ruusuja, hän vastaa kysymykseeni, vien vaimolle.
Mietimme, tuleeko joulusta valkoinen, miten alhaalla tummat pilvet ovat, kuinka paljon onkaan satanut tänä syksynä. Kaivan repustani termarin, täytän kupin ja pahoittelen, ettei minulla ole maitoa tai sokeria. Kunhan lämmittää, mies toteaa, juo kahvia pienin siemauksin.
Oli miellyttävää tutustua, mies sanoo lähtiessään. Myöhemmin, oikaistessani hautausmaan poikki, näen miehen asettelemassa ruusuja haudalle. Paleltaa, haluan kotiin nukkumaan.
***
Viikon 51 krapusanat ovat vene, ruusu, tutustua.
Krapu on otsikko mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin Caran ja minun blogissa. Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki joko Caran tai minun blogiin, blogeistamme löydät myös osallistujalistan.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.
Järkyttävä uutinen kantautui korviini keväällä 2019. Iki-ihana, mahtava ja suurenmoisen taidokas suomalainen a cappella-yhtye FORKkertoi lopettavansa keikkailemisen. Tämä neljän hengen ryhmä lopettaa huipulta, niin kuin kai kuuluukin tehdä, mutta onko pakko? Siis ihan oikeasti pakko?
Olen jo vuosien ajan käynyt FORKin keikoilla, usein juuri ennen joulua, joten nyt minun täytyy luopua (lähes) ainoasta joulutraditiostani. Rankkaa. Olo on kuin joululahjat jäisivät saamatta.
Ensikosketukseni FORKiin tapahtui mennessäni katsomaan heidän Pink Noise-showtaan kymmenisen vuotta sitten. A cappella ei lajina ollut minulle mitenkään tuttu, FORK vielä vähemmän, enkä todellakaan tiennyt mitä oli tulossa. Ei sellaista olisi pystynytkään tietämään, ei edes uskomaan, että sellaista taituruutta, tyylikkyyttä ja henkeäsalpaavaa virtuositeettia näkisi lavalla. Ilotulitusmaista tykitystä alusta loppuun.
Olin myyty. Kaksikin kertaa, sillä Pink Noise oli koettava uudelleen.
FORKin laulajat tekevät äänillään kaiken mahdollisen ja mahdottomankin. Muita instrumentteja ei lavalla ole. Ja jos luulet kuulleesi, mitä a cappella on, mutta et ole nähnyt FORKia livenä, et todellakaan tiedä, mitä kaikkea ja enemmän a cappella onkaan.
Pink Noisen jälkeen tuli Electro Vocal Circus vuonna 2012 Aleksanterin teatteriin. Huikeaa performanssia valoineen ja visuaalisine tehosteineen. Taisin tämänkin shown käydä katsomassa kahdesti. Ainakin. Ja muitakin esityksiä Vuotalossa ja Sellosalissa.
The X-show yhtyeen 10-vuotisjuhlaesityksen (2014) näin myös kahdesti, Helsingissä ja Turussa. Yhtä hyviä molemmissa paikoissa… Revolution-show vuonna 2016. Suomi 100-juhlaesitys vuonna 2017 Aleksanterin teatterissa.
Svenska Teaternissa FORK on Tour keväällä 2018.
Kun kuulin FORKin mainostavan ensimmäistä jouluesitystään So. This is Christmas, olin lähellä purskahtaa itkuun, sillä en ole joululauluihminen, en vaan kestä joululauluja. Mutta mahdollisuus nähdä jälleen FORK…Päätin ottaa riskin ja avoimin mielin, pitkin hampain, mutta päättäväisenä astelin Aleksanterin teatteriin valmiina virittäytymään joulutunnelmaan parhaan kykyni mukaan. Mission impossible melkein.
Vaan ei. Olisihan minun pitänyt uskoa ja luottaa Miaan, Annaan, Jonteen ja Kasperiin. Se joulushow oli huikea, eikä onneksi kuultu liiaksi nissepolkkaa tai tipetitipetiptappia.
FORK esittää musiikkia oopperasta heviin. Ja kaikkea siltä väliltä ja hiukan enemmänkin. Välispiikit puhutaan englanniksi, sillä ”it’s more rock’n roll”. Spiikeissä ja osassa esityksiä on mukana huikeasti itseironiaa ja huumoria. Yleisönsä yhtye valloittaa hetkessä, porukka taputtaa, tanssii, laulaa mukana. Mia Hafrénin huikeat sääret ja vielä huikeampi ääniskaala saavat eturivin pyörtymään onnesta ja takanakin kuolataan. Jonte Ramstenin lempeä macho-nalleus yhdistettynä hurmaavaan, monivivahteiseen ääneen sulattaa meidän harmaapäiden sydämet. Jos uskoisin enkeleihin, tietäisin, että Anna Asunta lumoavine äänineen on yksi heistä. Ja Kasper Ramström! Jo yli kymmenen vuoden ajan olen odottanut kolmannessa rivissä, että Kasper hyppäisi penkkien yli ja tulisi luokseni laulamaan You’re My Heart, You’re My Soul.
Odotan edelleen.
Vaan takaisin siihen järkyttävään uutiseen eli FORK lopettaa esiintymiset. Porukka hajoaa omille teilleen, eikä yksikään niistä teistä johda enää luokseni. Pah.
Menossa on jäähyväiskonsertin The End ensimmäinen luku, esitykset Svenska Teaternissa Helsingissä tänä syksynä ja osin vielä ensi vuoden puolella, lippuja voi ostaa täältä. Luku 2 eli Chapter Two on vuorossa Suomen kiertueen muodossa keväällä 2020, esiintymispaikkakuntina Porvoo, Espoo, Loviisa, Pietarsaari, Tampere, Oulu, Tammisaari, Maarianhamina, Kuopio, Vaasa ja Turku. Kannattaa tsekata ticket.fi:stä, löytyykö vielä lippuja.
Eilen kävin katsomassa jäähyväiskiertueen ensimmäistä lukua. Pala oli kurkussa melkein koko ajan, jäähyväiset eivät aina ole niin mukavia. Queenin Who Wants To Live Forever oli viimeinen laulu ja teki kyllä mieli huutaa, että en todellakaan halua elää ikuisesti ilman FORKia
No, onneksi ikuisesta elämästä ei ole pelkoa näillä elintavoilla.
The End-kiertue saa huipennuksensa Helsingin jäähallissa toukokuussa 2020, jolloin Chapter 3 jysähtää lavalle. Liput on hankittu, totta kai. Hanki sinäkin!
Ensimmäistä kertaa FORKin esiintymistä näkeviä ihmisiä kutsutaan FORK-virgineiksi, FORK-neitsyeiksi. Neitsyys meni minulta jo vuosia sitten ja nyt olen armoitettu FORK-slut.
Och snart blir det slut for this slut.
***
FORK, Chapter 1: THE END, Svenska Teatern, suuri näyttämö, Helsinki
Äänisuunnittelu Grégory Maisse, valosuunnittelu Tobias Lönnquist, stylisti Sofia Oksanen, puvut Teemu Muurimäki, maskeeraus ja kampaukset Miika Kemppainen.
Kouluttaja marssi luentosalin eteen. Hän katsoi edessään istuvia lannistuneen ja apaattisen näköisiä ihmisiä. Prosessista tulisi jälleen työläs.
– Tervetuloa Martta-syndrooma-luentosarjaan. Olen Heli, yksi kouluttajistanne. Kiitos osallistumisestanne. Olette tehneet rohkean liikkeen saapuessanne koulutukseen. Haluatte muutosta, olette väsyneitä tilanteeseenne.
Jokaisella on syynsä olla täällä: miellyttämisenhalu, hylätyksi tulemisen pelko, puhdas auttamisenhalu, joka kumpuaa myötätunnosta. Syihin emme pureudu, vaan annamme teille työkalut, joilla otatte takaisin oman elämänne. Opetamme teidät olemaan tarjoamatta apuanne. Opetamme kieltäytymään, kun teiltä jälleen kerran halutaan apua.
Ongelma ei ole ihmiset, jotka käyttävät teitä hyväkseen, ongelma olette te.
Teemme harjoitteita uusista toimintatavoista. Kurssin lopussa ette enää näyttele jämäkkyyttä, olette sellaisia!
***
Viikon 47 krapusanat ovat näytellä, ongelma, marssia.
Oma krapuni on ajastettua laatua eli sen ilmestyessä olen (jälleen) pois langoilta muutaman päivän ajan. Onneksi Cara jaksaa päivystää, joten jättäkää oman krapunne linkki hänen blogiinsa, jonne siis ilmestyy osallistujalistaa.
Palailen joskus ensi viikolla.
Isä opetti minut keskustelemaan, perustelemaan kantani, mutta myös kuuntelemaan heitä, jotka olivat eri mieltä. Erimielisyys ei tehnyt huonommaksi tai arvottomammaksi.
Kaikkia ihmisiä piti kunnioittaa.
Isä seisoi keittiössä paistamassa lettuja, kun tulin koulun jälkeen ystäväni kanssa kotiin. Ystävä ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt miestä esiliina yllä, ei ylipäänsä miestä keittiötöissä. Hän muistaa asian vielä vuosikymmenien jälkeen, muistaa, mitä hilloa laitoimme lettujen päälle.
Isä auttoi matematiikassa ja historiassa. Hän piirsi selventäviä kaavoja, auttoi ymmärtämään historiaa laajemmin kuin muistamaan pelkät vuosiluvut.
Enää en pysty kertomaan isälle, miten rakas hän oli minulle. Onneksi hän tiesi sen aina.
Onneksi myös minä.
***
Viikon 46 krapusanat ovat esiliina, kunnioittaa, rakas.
Krapu on otsikko mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin Caran ja minun blogissa. Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki joko Caran tai minun blogiin, blogeistamme löydät myös osallistujalistan.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.
Vanhempieni osoitekirja muistaa minua paremmin osoitteet, joissa olen asunut. Itse muistan kyllä paikat kaikissa neljässä kaupungissa, kaikki ne kolmetoista kotia, joita minulla on ollut.
Lapsuudenkodeista muistan kolme.
Eilen kävin kaupungissa, jossa asuin kauan sitten. Jyhkeä kivitalo oli paikoillaan, mutta sisäpihalle ei enää päässyt. Porttikäytävä oli lukittu kaltereilla ja ovikoodilla. Suljettu menneisyys.
Muistan silti, vaikka asunnon jäähyväisistä on jo pitkä aika.
Jäähyväiset aktivoivat muistoja, unia. Viime öinä kuolleet rakkaani ovat käyneet luonani. En juurikaan ole nähnyt heistä unia näiden vuosien aikana, mutta viimeisen kuukauden aikana he ovat tulleet uniini ystävällisinä ja rakastavina. Olen herännyt onnellisena, mutta myös haikeana, sillä hyvästelyt tekevät aina myös kipeää.
Jälleen aika pakata matkakassi. Luotan säätiedotukseen, vain kesävaatteita, en varaudu sateisiin. Kassi on kevyt olalla.
Junassa seuraan, miten vetolaukkuja yritetään mahduttaa liian matalille hyllyille, vaunujen eteiseen, jalkojen viereen.
Suhtaudun epäluuloisesti vetolaukkuihin. Vuosia sitten kompastuin Tunisiassa jonkun turistin vetolaukun pyörään, kaaduin kivilattialle ja löin kyynärpääni. Kotimaassa lääkäri diagnosoi tenniskyynärpään, puudutti käden kuudeksi viikoksi, ei töihin.
Naisella on liian pienet sandaalit. Ukko- ja akkavarpaan päät leijuvat tyhjän päällä, kantapää tekee samoin. Jokakesäinen näky. Ehkä hän häpeää isoja jalkojaan, tuntee itsensä sirommaksi kaksi numeroa pienemmissä jalkineissa.
Minun on nostettava katseeni, vastaantulevat jalat häiritsevät liikaa.
Olen ajatellut, että mitä huonompi itsetunto ihmisellä on, sitä enemmän hän puhuu itsestään. Hän ei kuuntele muita, ei kysy mitään, on valmis katkaisemaan toisen puheen kertoakseen omista, vastaavista kokemuksistaan. Hänen kanssaan ei synny keskustelua.
Kun ihmisellä on hyvä itsetunto, hän malttaa pysähtyä kuuntelemaan, olemaan kiinnostunut toisesta. Hänellä ei ole tarvetta tuoda itseään esiin kaiken aikaa, vakuuttaa, että hän on yhtä hyvä, yhtä kelvollinen, yhtä tärkeä kuin muutkin ihmiset.
Näiden ystävien luona viihdyn. Puhumme, olemme hiljaa, seuraamme juhannusyön valkenemista pihan puiden alla.
Uusi kyläpaikka, tämäkin tuttu ja turvallinen. Täällä naapuri tulee lainaamaan vessapaperia. Rahapäivä on vasta parin päivän kuluttua.
Tällä seudulla rahat ovat usein loppu, sillä rahaa ei ole. Tällä seudulla autetaan tuttuja, joskus tuntemattomiakin. Viihdyn täällä. Ei turhia pohdiskeluja ylimaallisista asioista, ei itkua sen suhteen, että oma nerous jää huomaamatta.
Täällä itketään muita asioita. Sellaisia, joista niin moni ei tiedä mitään, ei haluakaan tietää. On helpompi ummistaa silmänsä, keskittyä omaan oloonsa.
Ei kannata sanoa Ole kuin kotonasi, jos ei kestä sitä, että yövieraiden patjat täyttävät olohuoneen, kaljatölkit täyttävät tiskipöydän, vaatteet täyttävät tuolit ja sohvan. Vieraat valvovat yökolmeen, nukkuvat aamuyhteentoista, ovat kuin kotonaan. Lasket vessanrenkaan alas, huuhtelet lavuaarin roiskeet.
Viihdyt, mutta kaipaat yksinoloa. Edes hetken ajan.
Yhtäkkiä on hiljaista. Matkakassi on kaapissa, pyykit pesty, koko kaksio imuroitu. On hengähtämisen aika ennen seuraavaa matkaa.
Ylittäessämme Mannerheimintietä taivas alkoi moukaroida rakeilla. Edessämme aaltoileva koululuokka repesi nauruun, lapset nostivat käsiään, poimivat putoavat valkoiset helmet, avasivat suunsa, maistoivat kevään oikukkuutta.
Vastaan puskevien ihmisten kasvoilla näkyi pettymystä, väsymystä. Hartiat sukelsivat kyyryyn, selät peittyivät valkeaan. Turistit lopettivat Kiasman kuvaamisen, kumartuivat ja ikuistivat ilkikurisen kevään ihmeen kännyköihinsä. Styroksin näköiset rakeet vierivät puuskan tanssittamana kohti rautatieasemaa.
Ystävän pitkät hiukset olivat täynnä alkukevään valkoisia rakeita. Hän varoi heiluttamasta kiharoita, jotta taika ei katoaisi liian pian. Samaa lumousta oli kuulema myös nutturassani, hiustaiteilijan loihtima kampaus, kirjailtu pienillä pisaroiksi sulavilla helmillä.
Aurinko taisteli esille. Nopeasti ohi kiitäneen hetken kauneus viipyi vielä sädehtivissä hiuksissamme.
***
Viikon 14 krapusanat ovat ystävä, tie, pettymys
Kommentoinnista: joidenkin osallistujien blogger-blogeihin ei ole mahdollisuutta kommentoida, ellei kommentoijalla ole blogger-profiilia. Mikäli haluat antaa kommentointimahdollisuuden myös ei-bloggerilaisille, lisää kommentointiasetuksiin vaihtoehto nimi/url.
Facebookissahan on sellainen ominaisuus, että halutessasi voit kertoa syntymäpäiväsi julkisesti, jolloin kaverisi saavat hälytyksen kyseisen päivän koittaessa. Rumpujen päristessä seinäsi täyttyy onnitteluista. Kaverit, jotka eivät muuten koskaan ilmoita olemassaolostaan, ilmestyvät paikalle jättämään onnittelunsa.
Sama ilmiö tapahtuu, vaikka olisit kuollut, jos vaan profiilisi on edelleen Facebookissa. Vuodesta toiseen on kavereita, jotka eivät ole kuulleet kuolemastasi tai jotka eivät muista, että olet kuollut, eivätkä ole pahemmin seuranneet päivityksiäsi, joita ei ole enää pitkään aikaan ilmestynyt.
Näiden kuolleiden seinällä on syntymäpäivänä tietenkin myös sellaisia, jotka muistavat ja ajattelevat kuollutta, haluavat lähettää terveisiä sinne jonnekin.
Ikuinen elämä, jonka seuraaminen on kiusallista ja groteskia.
Vai olenko vain kateellinen noista onnitteluista, joita kuolleet(kin) saavat? Muistan lapsellisen jännityksen, jolla odotin viimevuotista syntymäpäivääni, sellaista, joka on vain kerran kymmenessä vuodessa. Saisinko lahjoja? Kortteja? Kaikkea sellaista, josta tietäisin, että minut muistetaan, vaikka syntymäpäivääni ei ole Facebookissa.
Itse en liity syntymäpäiväsankarien onnittelijoihin Facebookin seinillä. Jos kaveri on hyvä tuttu, laitan meiliä, ihan sellaisen vanhanaikaisen.
Kuolleille hyville tutuille en lähetä mitään muuta kuin kaipaavan ajatuksen, jonka jätän vain itseni tietoon.
Tervetuloa! Mukavaa, että tänne on uskaltautunut näinkin moni lähetteen saanut! Muutos alkaa itsestä, totta, totta.
Keskustelussa on tärkeää kuunteleminen. Ja kuuleminen. Tarkentavien kysymysten esittäminen. Myötätunto. Tänään emme siis keskeytä toista kertoaksemme omia, vastaavia kokemuksiamme. Emme pidä synkkiä yksinpuheluita, hehheh, olemme vuorovaikutuksessa toiseen.
Tiedän, kuulostaa vaikealta olla kiinnostunut toisesta, kun oma napa on kuitenkin se rakkain, mutta harjoitus tekee teistä ainakin kisällejä.
Noniin, aloitetaan. Meillä on tunti aikaa. Tullessanne saitte joko punaisen tai sinisen pipon. Pipot päähän! Ottakaa pari erivärisestä pipopäästä. Ensin punaiset kysyvät sinisiltä, mitä sinulle kuuluu ja punaiset kuuntelevat! Myöhemmin vaihdetaan.
Oven sähkölukitus avautuu sitten tunnin päättyessä.
***
Viikon 11 krapusanat ovat tunti, keskustelu, ovi. Annettujen sanojen ei tarvitse olla kirjoituksessasi perusmuodossa, taivuttele siis vapaasti.
Krapu on otsikko mukaan luettuna sadan sanan pituinen tarina. Uusi krapuhaaste julkaistaan viikoittain Caran ja minun blogeissa. Kravun kirjoittamisella ei ole kiire, jälkijunaankin ehtii hyvin mukaan.
Jätä oman krapusi ulr-osoite joko minun tai Caran blogin kommentteihin. Meidän blogeistamme löydät myös listan osallistuneista.
Caran kanssa on ollut puhetta, että nämä kravut ovat piristäneet blogikirjoittamistamme. On ollut kivaa nähdä, kuinka moni on lähtenyt mukaan krapuilemaan! On myös ollut mielenkiintoista lukea, miten erilaisia tarinoita syntyy annetuista sanoista.
Käykää lukemassa ja kommentoimassa muiden krapuja ja nauttikaa!
