Kesäpäiväkirja 200721

Mantereella on kolmekymmentä astetta lämmintä, mutta mitä useammalla lautalla etenemme ulommaksi saaristoon sitä viileämpää alkaa olla. Päästessämme perille mökkirantaan tuntuu kuin happea olisi ensimmäisen kerran viikkokausiin riittävästi. Kaksikymmentäkolme astetta hivelee ihoa vilvoittavasti.

Rinne kasvaa heinää, tervaleppää ja muuta tarpeetonta. Nautin trimmerin ja sähkökäyttöisen viikatteen käytöstä, hauiksissa tuntuu hyvältä. Viileämmästä säästä huolimatta hiki virtaa, työtä on tauotettava, on muistettava juoda. Hyttysiä on hyvin vähän, tuskin lainkaan, ja paarmat pysyvät veden äärellä.


Sinilevää on kokkareisena rannalla. Vain yhtenä päivänä voi uida. Merivesi on uskomattoman lämmintä ja seuraavana päivänä ranta on jälleen täynnä levää.
Mikään paratiisi ei ole täydellinen.

Bussin ilmastointi ei toimi kunnolla. Kolmen tunnin matka Turkuun maski naamalla lähentelee tuskaa. Turussa odottaa pysähtynyt ilma ja kolmenkymmenen asteen helle. Yli kuukauden jatkunut helleputki tuntuu elimistössä, päätä särkee melkein joka päivä, jalat ovat turvoksissa, aivoissa sumua.

Käyn tapaamassa Tepaa. En ole nähnyt häntä yli vuoteen, en sitten tämän kirotun koronan alettua. Hänet tuodaan pyörätuolilla palvelutalon alakertaan. En ole varma, tunnistaako hän minut, onhan minulla maski naamalla. Hän sanoo, että käteni ovat lämpimät.
Se riittäköön.
Hän on omassa maailmassaan, ei vastaa kysymyksiini. Silmissään näen ahdistusta ja hän sanoo, niin kuin yli vuosi sitten: haluan kuolla.
Tiedän ja sitä toivon minäkin hänelle. Hän makaa päivät, yöt. Näkee uniaan. Käy syömässä, mikäli on hyvä päivä. Huonoina päivinä itkee.
Saan saattaa hänet osastolle. Hoitaja auttaa hänet vuoteeseen, jään istumaan hänen viereensä. Kysyn, muistaako hän sen ja sen laulun. Laulan ja hän tapailee myös sanoja. Hänen kätensä on kapea, kuihtunut ja kylmä.

Turun toriparkki on valmis, mutta tori on vielä keskeneräinen. Juon kahvin torikahvilassa, mietin Tepaa. Toivon, etten näe hänessä itseäni kolmenkymmenen vuoden päästä.

On liian kuumaa kierrellä vanhassa kotikaupungissani. Nappaan pari kuvaa, haen matkakassini ja siirryn seuraavaan yöpymispaikkaan. Parin päivän päästä olen jälleen kotona.
Tuntuu hyvältä nukkua jälleen omassa sängyssä.

 

Kesäpäiväkirja 300621

Kesäkuu on sulamassa pois. Huomenna jo heinäkuu, eikä helteille näy loppua. Keho on jo alkanut tottua korkeisiin lämpötiloihin. Jos lämpötila putoaa yöllä alle kahdenkymmenen asteen nukkumaan mennessä, tuntuu melkein kylmältä.
Melkein.

Lainakoira palasi parin viikon poissaolonsa jälkeen. Koirat eivät niin innostu helteistä, joten kävelylenkit ovat jääneet lyhyiksi. Teemme viimeisen ulkoilun puolenyön aikaan, silloin on mukavan viileää ja hiljaista. Valvon muutenkin, en vain helteiden takia, yleensä pitkään, joten ihan kätevää käyttää koira iltapisulla ennen omaa nukkumaanmenoa.

Repun kokemusta hyödyntäen tilasin Lainakoiralle viilennyspatjan. Ihme kapistus. Sisältää geeliä, joka alkaa viiletä painosta. Koira lojuu peitolla mielellään ja viime yönä varastin patjan omaan käyttöön. Käsittämätöntä, heti kun asetin ruhoni patjalle, ihana viileys alkoi hiipiä jäseniin.
Luulen, että tuo patja jää tänne Lainakoiran lähdettyä.

Viikko on pitänyt sisällään surullisia ja iloisia tapahtumia. Surullisista en tänne kirjoita. Iloa tuotti ja tuottaa aina, kun joku kirjoittaa blogissaan uusimmasta kirjastani. Olen noista julkaisuista kiitollinen ja onnellinen.
Sitä paitsi olen huomannut, että jokainen julkaistu arvio lisää kirjan myyntiä ja kirjan lainauskertoja kirjastossa. Kirjastokorvaus jokaisesta lainakerrasta on 25 senttiä kirjailijalle, joten eikun lainaamaan kaikkia kirjojani.
Niitähän riittää.

Kohta lähdemme läheiseen puistoon, Lainakoira ja minä. Puistossa on varjoisaa melkein koko päivän ja sinne kerääntyy muitakin koiran ulkoiluttajia.
Varjossa on hyvä olla.

 

Viimeinen peli

Vaikka poika oli pieni, sen kiukku oli suurta, itkemään ei kuitenkaan suostunut. Paiskasi mailan maahan. Näin sen suusta, että olisi tehnyt mieli kirota, huutaa haistapaskaasaatanaa, mutta ei sanonut mitään, hyppäsi verkon yli ja katosi kentän takana olevaan ryteikköön.

Keräsin mailat, laahustin kotiin. Häviäminen oli kova paikka pojalle, se oli kilpailuhenkinen, eikä se ainakaan halunnut hävitä tenniksessä äidilleen.

Riisuin hikiset vaatteet, menin suihkuun. Poika ei ollut vielä palannut. Sen perään ei kannattanut lähteä, se tulisi aikanaan harmin lauhduttua. Sekoitin pannukakkutaikinan, levitin pellille.

Pelistä ei enää puhuttu sinä iltana. Poika söi kuusi palaa pannaria. Kohta se ei olisi enää pieni.

***

Viikon 20 krapusanat ovat viimeinen, ryteikkö, vaatteet

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Pasanen

Uggla

Aimarii

BLOGitse

AilaKaarina

Kirsti Kaija

riitta k

Vapaapäivä

Mies haluaisi jäädä sänkyyn venyttelemään, nauttimaan hitaasta aamusta. Hän nuuhkii naisen unista ihoa, silittää selän pehmeää nukkaa. Nainen nousee, sanoo keittävänsä kahvia, sen jälkeen siivotaan.

Nainen rullaa matot, mies kantaa kääröt ulos pakkaseen. Hän pyytää naapurin lapsia hyppimään lumelle levitettyjen mattojen päällä, menee sisälle, pesee lattiat. Nainen siivoaa kaappeja, hänen selkänsä on torjuvan näköinen. Nyt ei ole aikaa turhaan, on vapaapäivä, on siivottava.

Lapset ovat lähteneet, mies nostaa matot telineisiin.

Nainen ja mies siivoavat koko päivän. Nainen väistää miehen kosketuksia. Siivouspäivänä ei voi pitää taukoja. Mies tietää, että illalla nainen on jälleen liian väsynyt.

Sängyssä on puhtaat, sileät lakanat.

***

Viikon 13 krapusanat ovat sileä, venytellä, kaappi.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti Kaija

BLOGitse

Aino

Uggla

AilaKaarina

Aimarii

Repu

riitta k

 

Isäntä

 

 

– Mitä HELVETTIÄ se oli?
– Pudotin ruokalusikan. Anteeksi.

– Ja tässä melussako pitäisi nukkua?
– Anteeksi.

Anteeksi, anteeksi…sinua pitää vahtia kaiken aikaa. Muutakin tekemistä kuin päivystää sinua.
– Anteeksi.

– Mihin sinä laitoit sen?
– Minkä?

Minkä, minkä…. No sen HELVETIN lusikan!
– Laatikkoon.

– Lattialta laatikkoon? Laita se tiskiin. Nyt.
– Älä…

Älä, älä…perkele, että sua saa aina opettaa.
– Sattuu.

– Nosta se. Ja nyt tiskikoneeseen. Koska sinä oikein opit?
– Anteeksi.

– Saatana, että sä pakotat mut tähän. Aina.
– Älä, anteeksi…

– Vikistä sinä osaat, et muuta. Saatanan idiootti.
– Älä…sattuu…

 

 

 

***

Viikon 10 krapusanat ovat päivystää, ruokalusikka, isäntä.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti Kaija

Aimarii

BLOGitse

Uggla

Repu

Aina

AilaKaarina

riitta k

 

 

Pettymyksiä

– Mites teidän joulu?
– Älä ees kysy…

– Sun poskessas on mustelma.
– Se oli vahinko! Ei Jussi tarkoittanut!

– No, mitä sitten tapahtui?
– Jussi veti kilarit. Iski vitriinit mäsäks. Samalla lensi maljakko mun silmään.

– Kamalaa! Mitä te teitte? Pitiks lähtee turvakotiin?
– Markku ei halunnut. Sitä nolotti, ku oltiin siel just marraskuussa, ku Jussi täytti kolme.

– Ai niin.
– Silloin sossut oli sitä mieltä, että meille tulis perhetyöntekijöitä. Mut me ei haluta.

– Niin.
– Kyllä me Jussin kanssa pärjätään. Se vaan suuttuu niin herkästi, ku ei saa tahtoaan läpi. Kyllä se siitä kasvaa.

***

Viikon 2 krapusanat ovat kolme, pärjätä, mustelma.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti Kaija

Aimarii

riitta k

anli itse

Aina

Elegia

AilaKaarina

 

Parasta koronavuodessa

muistoja 2020

Iloisen 20-luvun ensimmäinen vuosi vetelee viimeisiään. On aika katsoa menneeseen ja kirjata näytölle tämän erittäin oudon vuoden huippuhetket. Miinuksia, suruja, takaiskuja ja ikäviä asioita on turha muistella. Niitä riittää jokaisella tänä(kin) vuonna.

Tammi-helmikuussa kaikki oli niin kuin ennen. Lainakoira kävelytti minua, kilot putosivat mukavaa vauhtia. Näyttelyissä ja museoissa tuli käytyä, myös kahvilla ystävien kanssa.

Maaliskuussa Uusimaa laitettiin säppiin. Olimme täällä kupolin alla ja sai olla mukavan rauhassa, kun ei tarvinnut tavata ystäviä ja tuttuja muista maakunnista, eikä itsekään tarvinnut matkustaa minnekään kyläilemään. Oli aikaa ihmetellä Lainakoiran kanssa puhkeavaa kevättä. Jokainen kävelyreissu toi hyvän mielen, vihreään ja kukkaan puhkeava luonto oli niin yltäkylläinen kauneudessaan.

Peruuntuneesta ulkomaanreissusta rahat palautuivat tilille kahdessa viikossa!

Kesäkuun alussa ravintolat saivat jälleen avata ovensa ja 1.6. päiväkävelyn päätteeksi suuntasin Lainakoiran kanssa paikalliselle terassille. Oli pilvinen ja tuulinen päivä, saimme olla ihan omissa oloissamme terassilla. Voin vakuuttaa, etteivät koskaan aikaisemmin pizza ja olut ole maistuneet yhtä hyviltä kuin sinä päivänä. Sitä vapauden tunnetta!

Kesällä tunsi muutenkin hetken ajan olonsa ja elinolosuhteensa kohtuu normaaleiksi. Kavereita tuli tavattua kahviloissa. Tuli tehtyä jopa pari pikku reissua Uudenmaan sisällä.

Syksyn tullen sai taas suosiolla erakoitua. Lainakoira jaksoi ulkoiluttaa, kiloja ei tosin tippunut enää samaan tahtiin, mikä oli erinomainen juttu. Ei tarvinnut ostaa uusia farkkuja, ei tuskastua kauppojen sovituskopeissa. Oikein hyvä.

Lainakoira lähti kotiinsa samaan aikaan, kun syksyn sateet ja myrskyt alkoivat. Katselin taipuvia puiden latvoja ja kuuntelin sateen iskeytymistä ikkunoihin ja olin ihan tyytyväinen, ettei tarvinnut lähteä lenkille neljä kertaa päivässä.

Maskisuosituksen myötä en ole juurikaan käyttänyt julkisia liikennevälineitä. Kauppaan voi kävellä ja kävellen pääsee takaisin silloin, kun kaupassa on käytävä. Kunto on pysynyt suht hyvänä siis.
Maskeissa on se hyvä puoli, ettei tarvitse hymyillä vastaantulijoille. Maski suojaa myös jäiseltä tuulelta, posket tuntuvat ihan lämpimiltä.

Tämän loppuvuoden kruunaavat jokavuotiset lätkän nuorten MM-kisat ja keski-Euroopan mäkiviikko. Eli kaikki on melkein niin kuin ennen! Koronaakaan ei minulla ole.

Ei paha.

 

Mistä tietää että joulu on?

Mistä tietää että
joulu on?

Isällä
jano loputon.
Kossua, viiniä
pöydässä riittää.
Äitikin huikasta
isää kiittää.

Mistä tietää että
joulu on?


Lapsilla olo
onneton.
Ei koulua,
siis ei ruokaakaan.
Kinkku kun
uuniin kuivahtaa.

Mistä tietää että
joulu on?


Kotona riita
mahdoton.
Äidiltä palaa
piparit, pinna.
Mäsäksi menee
lego-linna.

Mistä tietää että
joulu on?


Lapsilla
itku loputon.
Äiti isää
pullolla nakkaa.
Isä äitiä
nyrkillä hakkaa.

Mistä tietää että
joulu on?


Kynttilä
sytytti asunnon.

Ovikello soi,
lapset pukkia
odottaa.
Poliisi tulee sisään,
joulu tutun
lopun saa.

Siitä tietää että
joulu on.

(julkaistu 2006)

 

 

 

 

 

Joululahja

-Äiti, mitä sä haluaisit joululahjaks?
-En mä tiedä. En mitään erityistä.

-Äläkä sano, että sä haluut kilttejä lapsia. Sä sanot aina, että sä haluut kilttejä lapsia, että se riittää.
-Niin, mutta oikeastaan…en mä enää haluakaan kilttejä lapsia. Mä haluan sellaiset lapset, kun mulla on. Oli ne sitten kilttejä tai ei. Omanlaisiaan. Mä haluun suklaata. Joululahjaksi.

-Äiti…
-Niin?

-Ei mitään. Mä tykkään susta.

(julkaistu 2006)

***

Näiden viidentoista blogivuoden aikana on tullut kirjoitettua jonkin verran myös joulutarinoita. Miksi siis kirjoittaa uusia 😀
Täältä löytyy kimara aikaisemmin koottuja joulukertomuksia.

 

Parasta koronasyksyssä

 

 

Krapu on jäämässä joululomalle, huomaan taisteluväsymyksen valtaavan mielialaa.

Toukokuussa jaksoi vielä ajatella, että ehkä tästä selvittiin. Varmaan pahin alkaa jo olla ohi. Vaan ei. Kesän pari kuukautta olivat vain hengähdystauko. Nyt tartuntaluvut ovat nousseet, kuolleisuus samoin. Joulu lähestyy ja meno kauppakeskuksissa on kuin ennen koronaa. Väkeä riittää joululahjaostoksilla.

Ikään kuin joulun hyvä tahto koskettaisi ja säästäisi meidät tartunnoilta.

Tai ehkä muutkin ovat väsyneitä taistelemaan. Tarraavat kaksin käsin kiinni tarjouksiin, jotta tuntisivat elävänsä.

Minäkin haluan elää. Suojaudun maskilla ja käsidesillä, jos on pakko käydä jossain. Usein ei onneksi ole pakko lähteä.
Ehkä se on parasta tässä koronasyksyssä.
Kotona oleminen.

 

 

 

 

***

Tämä on vuoden viimeisin krapuhaaste. Palataan jälleen tarinoiden pariin ensi vuoden puolella.
Kiitos kaikille osallistujille ja kommentoijille!
Pidetään huolta toisistamme, muistetaan turvavälit, käsien pesu ja suojamaskit. Ollaan ihmisiksi!

Arvon myöhemmin tänään synttäriarvonnan voittajat. Ilmoitan voittajille meilillä ja uudella postauksella.

***

Viikon 50 krapusanat ovat korona, elää, joulu.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

BLOGitse

Aina

anli itse

Kirsti Kaija

riitta k

AilaKaarina

Aimarii

Uuna