Autiosaari

Hän oli aina verrannut itseään saareen. No man is an island, hän oli kuullut sanottavan ja tiennyt, ettei se tarkoittanut häntä.
Hän tuli toimeen itsekseen, ei tarvinnut muita, ei ollut vastuussa kenestäkään. Hän eli itselleen.

Hän tunsi ihmisiä, mutta ei koskaan ottanut heihin yhteyttä. Vastasi toki, mikäli joku sattui soittamaan tai lähettämään viestin.
Hän ei koskaan ehdottanut tapaamista, mutta lähti toki, jos joku sellaista hänelle ehdotti.

Tuli päivä, päiviä, viikkoja ja vuosia, eikä kukaan enää ottanut yhteyttä häneen. Oli kuin muut olisivat hylänneet hänet, jättäneet uppoavan laivan, hylyn. Hän oli tiennyt näin tapahtuvan.
Hän ei ollut koskaan luottanut ihmisiin.

***

kuva: Cara

Viikolla 13 on vuorossa jälleen kuvahaaste. Ei ole kolmea sanaa, vaan yllä oleva kuva. Katso kuvaa ja löydä siitä sadan sanan tarina. Älä anna minun tarinani johdattaa sinua, kuvasta löytyy paljon muutakin kerrottavaa.
Muuten ohjeet ovat samat tutut eli krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.

OSALLISTUJAT

Cara

Repu

anli itse

AilaKaarina

Sus’

Kirsti

Riitta

Pasanen

Aimarii

BLOGitse

Tepaa muistaen

Rakas tätini ja kummitätini Tepa on vihdoin päässyt haluamaansa rauhaan. Enää hänen ei tarvitse kysyä minulta, milloin tämä kaikki loppuu, miksei hän saa jo kuolla.

Tuntemani Tepa oli jo poissa viimeisen vuoden ajan. Kävin häntä kyllä katsomassa, mutta en ole lainkaan varma, tunnistiko hän minua maskin takaa. Ehkä hän tunsi ääneni, tunsi, miltä silitykseni iän kuihduttamalla iholla tuntui. Ehkä hän muisti jotain, kun lauloin hänelle, kun paijasin teräksenharmaita hiuksia.

Tepa oli se ihminen, joka opetti minua rakastamaan kirjoja. Sain häneltä syntymäpäivä- ja joululahjoiksi Anna-kirjoja, Pieni runotyttö-sarjaa, Tiina-kirjoja, Anni Swanin koottuja kertomuksia Tottisalmen perillisineen ja Iris rukkineen, Nuorten toivekirjaston kirjoja ja niin edelleen.

Murrosiässä Tepa jaksoi ymmärtää minua silloin, kun omat vanhemmat olivat enemmän ja vähemmän hukassa kanssani. Tepan mielestä meikkini oli kaunis, vanhempieni mielestä ei niinkään. Tepa oli varma siitä, että minusta tulee ihan kunnon ihminen, eivätkä teini-iän älyttömyydet veisi minua pysyvästi lavealle tielle.

Ihailin ja rakastin Tepaa. Hän oli rohkea, suorasanainen, rehellinen, aikaansaava ja hänen huumorintajunsa oli yhtä outo kuin minullakin. Usein hihittelimme asioille, joille muiden mielestä ei sopinut nauraa tai joista ei ollut edes sopivaa laskea leikkiä.

Tepan elämä ei ollut aina helppoa, mutta elämäniloaan hän ei menettänyt ennen kuin viimeisinä vuosinaan, jolloin liikkuminen vaikeutui, eikä jaksaminen riittänyt enää lukemiseen.

Vuosien mittaan olen kirjoittanut ja piirtänyt Tepasta. Näissä Tepa tuumaa-jutuissa olen yrittänyt kertoa, kuinka paljon hän on minulle merkinnyt ja merkitsee edelleen. Olen ylpeä, kiitollinen ja iloinen siitä, että juuri hän oli rakas kummitätini.

Joskus me nauroimme miettiessämme, että kun aika jättää Tepasta, minusta tulee pienen sukumme matriarkka. Nyt se aika on koettanut.

***

Otan varaslähdön ja soitan lauantaiklassikkona jo nyt Tepan lempikappaleen. Minun piti kasvaa todella aikuiseksi, että opin pitämään Kauko Käyhköstä ja tästä laulusta. Senkin asian Tepa opetti minulle loppujen lopuksi, kaikkien muiden asioiden lisäksi.

Salaisuus

Ukin ja mummin luona on kivaa olla yötä. Mä saan pyöriä ukin tuolissa niin paljon ku haluun. Ukki antaa vauhtia ja mummi on pelkäävinään, vaikka ei se mitään pelkää, ku se nauraa koko ajan. Muakin alkaa naurattaa ja ukkia kans.

Ku me ei enää jakseta leikkiä karusellia niin mummi ottaa kitaran ja soittaa ja ukki alkaa tanssia. Ukki on ihan hassun näköinen ja mua alkaa taas naurattaa. Mä alan kans hyppiä ja pomppia. Sit tulee jano ja mä saan limua.

Koskaan me ei kerrota isille ja äidille kui kauan mä saan valvoa ukin ja mummin luona. Se on salaisuus.

***

Viikolla 10 kokeillaan kravuissa jotain uutta. Ei ole kolmea sanaa, vaan yllä oleva kuva. Katso kuvaa ja löydä siitä sadan sanan tarina. Älä anna minun tarinani johdattaa sinua, kuvasta löytyy paljon muutakin kerrottavaa.
Muuten ohjeet ovat samat tutut eli krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Der Seidenspinner

AilaKaarina

Sus’

Repu

Pasanen

Kirsti

Aimarii

anli itse

HPöllö

Maarit

Riitta

Uggla

BLOGitse

Hanna Helena

Varmistus

Vanha nainen tiesi kuolevansa pian. Unessa vanhemmat olivat ilmestyneet hänelle, sanoneet, että hän voisi vielä pelastua, vielä olisi aikaa katua ja liittyä takaisin seurakuntaan. Nainen oli pakottanut itsensä hereille.

Ainakaan häntä ei haudattaisi perhehautaan. Mikään ei saisi häntä palaamaan vanhempiensa luo kuolemansa jälkeen, ei edes ruumiina. Nainen ei uskonut taivaaseen, ei helvettiin, mutta silti häntä jäyti epävarmuus. Kuolemanjälkeinen elämä oli mysteeri. Entä jos vanhemmat sittenkin odottaisivat häntä jossain?

Kotisairaanhoito kävi maanantaisin täyttämässä naisen lääkedosetin. Viikkojen aikana nainen siirsi tabletit peltipurkkiin. Itsemurha oli syntiä, niin kuin niin moni muukin asia vanhempien mielestä. Synnistä joutui helvettiin.

Siellä vanhemmat eivät ainakaan olisi.

***

Viikon 8 krapusanat ovat mysteeri, synti, peltipurkki

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti

Pasanen

AilaKaarina

Riitta

anli itse

Uggla

Aimarii

Beate

BLOGitse

Jaana

Mitä naiset ajattelevat

He olivat juuri rakastelleet. Mies makasi vielä naisen päällä, antoi sydämen lyöntien tasaantua, imi sisäänsä naisen tuoksua. Nainen oli pehmeä. Mies painoi kasvonsa naisen kaulakuoppaan, maistoi huulillaan hikeä, jota oli kerääntynyt silkkiselle iholle.

Nainen liikahti. Mies tiesi, että se oli merkki. Hän vetäytyi pois ja kierähti omalle puolelleen. Hänen kätensä jäi naisen rinnalle. Hänen huulensa painautuivat naisen korvalehdelle.

-Tuo ikkuna pitäisi pestä, nainen sanoi. –Se on todella likainen.

Mies nousi sängystä. Hän otti vaatteet tuolilta ja lähti. Nainen sulki silmänsä ja huusi miehen perään.

-Ei sinun nyt tarvitse siihen ruveta, kulta.

Nainen avasi silmänsä kuullessaan ulko-oven kolahtavan.

***

Viikon 2 haastesanat ovat tuoli, silkkinen, rakastella. Oma krapuni on julkaistu vanhassa blogissani vuonna 2005.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Riitta

Sus’

Kirsti

BLOGitse

uggla

anli itse

AilaKaarina

Ainakki

Aimarii

Pasanen

Beate

HPöllö

Talvipäiväkirja 040122

Lainakoira linnoittautui kylpyhuoneeseen uudenvuodenaattona. Vein sinne peiton, vesikupin ja puruluun. Aina välillä Lainakoira hipsi olohuoneeseen luokseni ja säntäsi takaisin kylppäriin uuden raketin syöksyessä taivaalle.

Oli pitkä ilta.

Vuoden ensimmäisenä päivänä oli ihanan hiljaista. Urheilukentällä oli muutama perhe keräämässä rakettiroskia muovipusseihin. Katsoin heitä hyväksyvästi, mutta tyydyin itse vain noukkimaan Lainakoiran jätökset pussiin.

Sunnuntaina Lainakoiran omistaja saapui ja vei koiran mennessään. Lunta tuli vaakatasossa ja olin ihan tyytyväinen sohvallani, kun ei tarvinnut lähteä kävelyttämään koiraa. Vielä ei tuntunut haikealta.

Niin kuin aina Lainakoiran lähtiessä omaan kotiinsa, siivosin oman kotini. Imuroin, pesin lattiat, pyykkikone pyöritti Lainakoiran peittoja ja pyyhkeitä. Laitoin harjan ja kamman likoamaan. Lainakoiran paksu, pitkä ja kihara turkki vaatii harjaamista joka päivä, meditatiivinen hetki meille molemmille.

Nyt on siisti koti.

Ja koiraton.

Tuntuu tyhjältä ja ihan pian alkaa tuntua myös tylsältä. Saan kolmannen rokotuksen ensi maanantaina ja siihen asti yritän välttää turhia altistumisia. Omikron jyllää vauhdilla, naapurit ovat sairastaneet koronan, tuttavat ja ystävät ovat sairastaneet koronan.

Ilman koiraa on niin älytöntä kävellä tuolla tuulessa ja tuiskussa.

Pysyn siis sisällä ja tylsistymisen ehkäisemiseksi kutsuin krapua ja se lupasi palata joulukolostaan ensi sunnuntaina. Nyt pitäisi katkaista tämä tylsyyden kierre ja keksiä jokin sadan sanan juttu ja poimia passelit kolme sanaa haasteeseen.

Helppoa kuin märän ja riittoisan lumen luonti.

Talvipäiväkirja 211221

Kolme yötä jouluun ja vuoden lyhin päivä. Nyt voi siis alkaa odottaa kevättä. No, ainakin valon lisääntymistä.

Joulupaketit on toimitettu vastaanottajille, joulukortit jätin postin hellään huomaan viime viikolla. Toivottavasti posti osaa perille. Postimerkkien hinta jaksaa kauhistuttaa, enkä minä nyt niin kovin helpolla kauhistu oikeastaan mistään.

Viime viikolla Lainakoira pääsi suihkuun joka ulkoilun jälkeen. Töppöjalat ja mahakarvat lilluivat kuraa, kiviä ja risuja. Onneksi Lainakoira on aika kärsivällinen luonteeltaan. Ei pidä suihkusta, mutta ei pyristele poiskaan.

Tällä viikolla pakkanen on pitänyt maan kovana ja kuivana. Lunta on luvattu tänne eteläänkin jouluksi. Monelle se on tärkeä juttu, valkoinen joulu, minulle ei niinkään.

Kauppaan ei tarvitse enää mennä ennen joulua. Eikä varmaan moneen päivään joulun jälkeenkään. Kystä on kyllä ja jääkaappi näyttää aika mukavalta. Joulua vietän tänä vuonna erilaisessa kokoonpanossa kuin aikaisemmat joulut. Covidin takia tietenkin. Ei minulla. Muilla.

Koronan kolmas vuosi on kohta alkamassa ja toisinaan tuntuu, ettei tätä vieläkään oikein käsitä. Välillä tulee edelleen sellainen science fiction-olo, kun katsoo jonottavia ihmisiä maskeissaan ja kuuntelee kuulutuksia, joissa muistutetaan turvaväleistä, maskeista, hygieniasta.

Saisivat noissa kuulutuksissa muistuttaa ihmisiä ottamaan ne rokotukset.

Lopuksi Haloo Helsingin ja Cantores Minoresin kaunis joululaulu, jonka myötä Lainakoira ja minä toivotamme levollista joulun aikaa kaikille lukijoille ja erityisesti niille ystävilleni, jotka ovat uuden elämäntilanteen edessä tänä jouluna.

Talvipäiväkirja 151221

urheilukentän valot sumuisena iltapäivänä

Pakkanen lauhtui, tilalle tulivat jäätävät sateet ja taianomainen sumu. Maisema sulautui harmaaseen, terävät ääriviivat katosivat, oli kuin olisi kävellyt pumpulissa. Kosteus tiivistyi tuhansiksi pisaroiksi, melkein kuin seinäksi, jonka läpi Lainakoira ja minä liukastelimme. Niin kaunista.

Ystävä kävi lounaalla ja kahvilla. Koronan aikana tuttavuudet ovat jääneet, ystävät pysyneet. Huomaan, että minulla on enemmän ystäviä kuin tuttavia. Olen onnekas.

valaistunut koira pimeässä

Lainakoira pääsi vartioimaan mustasukkaisena lelujaan, kun toinen ystävä tuli kahville koiransa kanssa. Lainakoirahan ei muuten välitä juuri lainkaan noista muutamasta lelustaan, mutta kun reviirille tulee potentiaalinen varas, niin yhtäkkiä nuo lelut ovat kalleimpia aarteita. Lainakoira säilöi leluja mahansa alla, käpälien välissä ja suussaan. Vasta kun muistutin vieraanvaraisuudesta ja nappasin muutaman lelun vieraalle, Lainakoira antoi periksi. Loppuajan koirat leikkivät sulassa sovussa ja yltyivät jopa riehumaan toistensa kanssa. Vierailun jälkeen Lainakoira nukkui neljä tuntia.

Sosiaalisuus ja vahtiminen rasittavat.

Vuosi on pimeimmillään. Aamun sarastus ei todellakaan herätä, sillä valoa on turha odottaa. Tuntuu, että itsekin kulkee säästöliekillä näin päivinä. Mitään ei oikein jaksa tehdä ja onneksi on niin paljon, mitä ei tarvitsekaan tehdä.

keskipäivällä

Laulukirja

Ahdistuessaan Tepa hokee lastenlauluja. Piiri pieni pyörii, piiri pyörii. Sävel on kadonnut vuosien varrella, sanatkin hukassa toisinaan. Kolme kulmaa, kolme kulmaa hatussani on…

Tepan kädet ovat nyrkissä. Hän ei anna minun silittää poskeaan, kääntää päätään pois. En ole varma, tunteeko hän enää minua. Silmiin ei syttynyt valo tullessani, ei hymyä.

Vuodet kuluvat hitaasti. Jokainen aamu on Tepan mielestään turha herääminen. Hän haluaa pois. Hän ei jaksa enää maata sängyssä, ei nousta kahville, ei ruokailemaan. Miksi minä en kuole?

Käännän laulukirjan sivuja, etsin tuttua laulua yhdessä laulettavaksi. Tepa on nukahtanut. Silitän poskea. Haluaisin osata vastata hänelle, milloin hän pääsee pois.

***

Viikon 49 krapusanat ovat kulma, sivu, piiri.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Sus’

Riitta

Pasanen

Uggla

Kirsti

AilaKaarina

Ainakki

Aimarii

BLOGitse

anli itse

Beate

Kommunikointivaikeuksia

– Arvaa mitä!!??!!
– No mitä?

– Eikun arvaa!
– Ihan mahdotonta.

– Älä oo tylsä! Arvaa nyt! Yritä ees!
– Mä en oikeastaan jaksais. Oli sen verran rankka päivä duunissa.

– Niin mullakin oli, ei vain sulla oo aina rankkaa.
– En mä sitä tarkoittanut.

– Sun työs on niin helkkarin vaativaa, on kyllä kuultu.
– Äh…anna nyt ees joku vihje.

– En anna, ku arvaa!
– Mä en osaa arvata. Se voi olla ihan mitä tahansa. Mitä jos sä vaan kertoisit mulle?

– Mä en kerro sulle mitään, ku sä oot tollanen.
– Hei, mihin sä nyt…

 

 


***

Viikon 47 krapusanat ovat vaativa, tylsä, rankka.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Kirsti

Sus’

Pasanen

Uggla

anli itse

Aina

Repu

Aimarii

BLOGitse

AilaKaarina