Oppi
29 lokakuun, 2023 33 kommenttia
Ainekirjoitus oli lempiaineeni koulussa. Olin kuin rutikuiva sieni, joka imi opettajien jokaisen neuvon ahnaasti ja janoisena.
Jos tuntuu siltä, että tarina alkaa laukata omia aikojaan, älä päätä ainetta siihen, että heräät ja kaikki on ollut vain unta. Keksit varmaan jonkun muun lopun tarinallesi, älä valitse tuota helpointa.
Jos tarinassasi on roisto, niin älä tapa häntä lopuksi. Se on ennalta arvattavaa ja laimea ratkaisu pahuuden voittamiseksi.
Opettajiltani opin, että kun mielikuvitus antaa sanoja, se sama mielikuvitus osaa myös lopettaa tarinan hyvin, eikä tyydy menemään siitä, missä aitaa ei ole laisinkaan.
Parempi rakentaa korkeita aitoja.
Muissa kouluaineissa tyydyin puikahtamaan aitojen alitse.
***
Viikon 44 krapusanat ovat rutikuiva, pahuus, laimea.
Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.
OSALLISTUJAT
Cara
Pasanen
Äijä
Aimarii
BLOGitse
HPöllö
AilaKaarina
SusuPetal 
Sinulla on ollut hyvä opettaja, jonka kirjoittamisneuvoja krapusi kertoo meille muillekin. Ei menneet opettajan ohjeet kohdallasi hukkaan. En ihmettele lainkaan, että ainekirjoitus on ollut kouluaikana lempiaineesi. Hyvä krapu!
Minulle äiti antoi aikoinaan vinkin kirjoittamiseen. Yhä koetan käyttää tuota neuvoa – väritä sanoja, kuvaile asioita.
Nuo suomen opettajat olivat ainoita, joiden neuvoja kuuntelin, Aimarii. Muiden opettajien juttuja en muista!
Hyvin olet opettajasi neuvot omaksunut. Opettaja on ollut viisas, en muista, että meillä olisi noin hyvin opastettu.
Oma krapuni:
https://caravaani.blogspot.com/2023/10/viikon-44-krapu-hyva-vai-paha.html
Minulla oli onneksi innostuneita suomen kielen opettajia, Cara.
Minulla oli jossakin vaiheessa opena sellainen ”pilkuttaja”, jolle tärkeintä oli, että välimerkit olivat tismalleen oikein! Sisältö oli enemmänkin sivuseikka. Se kyllä latisti kirjoittamisintoa. Sinulla on ollut aivan toisenlainen opettaja ja se kyllä näkyy.
Sisältö oli tärkeää, siinä sivussa tuli opittua kielioppiakin, AilaKaarina.
Viisaasti kannustava ja ammattitaitoinen opettaja ollut Sinulla, – eikä todellakaan turhaan!!
Oma äidinkielen opettajani tapasi kirjoittaa palautettaviin aineisiin henkilökohtaisia kommentteja ja antaa vinkkejä sekä neuvoja. Niinpä kirjoittaminen on aina ollut mieluisaa puuhaa päiväkirjoista – niistä lukituista – pitäen ja sama tahti jatkuu edelleen. Olemme olleet varsin onnekkaita, sillä kirjoittamalla ja lukemalla oma tekstinsä on löytynyt monta oivaa ratkaisua ja asiain selkiytymisä vuosien varrella:)
Samoin tekivät omat opettajanikin, marginaaleissa oli ehdotuksia, kommentteja ja sen sellaista, Takkutukka.
Päivitysilmoitus: Vointia! | sanapasanen
On taito valita aidat, joissa haastaa itseään ja aidat, joista haluaa vain yli (tai ohi). Hyviä ohjeita sait opettajiltasi!
Totta, Pasanen. Taitoa se vaatii, ei suinkaan mukavuudenhalua tai laiskuutta.
No, tämä aihe on kuin ainekirjoituksen voittolippu! Kynän ja paperin matka maailman ääriin!
Ei minulle kelvannut vain sepustella tylsiä ainekirjoituksia, ei, ei! Sen sijaan päätin harjoittaa mielikuvitustani ja puhua asioista, joista kukaan muu ei ymmärtänyt mitään. En minä järjen kanssa lätrännyt, se oli liian tylsää.
Jopa tylsistä aiheista sai mielikuvituksen lentoa, Andy.
Sama vika Äijällä.
Ylioppilaskirjoituksistakin jäi harmittamaan ainoastaan äidinkielen magna, ällää metsästin.
Krapusanoista mieleeni tuli seuraavaa:
Onneksi noilla yo-kirjoitusten arvosanoilla ei enää tässä iässä ole merkitystä Äijä.
Sun teksteistä kyllä näkee että olet varmaan ahminut opettajan jokaisen neuvon mutta se ei tee yksistään kirjoittajaa. Sä oot synnynäinen lahjakkuus.
Jotain synnynnäistä, ainakin mielenkiinto sanoihin, voi olla, mutta kyllä paljon kirjoittaminen auttaa asiaa. 90-luvulla, kun kirjoitin pokkareita ja novelleja Kolmiokirjalle, niin se oli kyllä kirjoittamisen korkekoulua. Siinä oppi paljon.
Mä uskon sen. Ihminen joka osaa kirjoittaa, hänen tekstejään on ilo lukea, aivan kuten sinunkin.
Kiitos 🙂
Ainekirjoitus oli mukavaa, alakoulussa oli raittiuskilpakirjoituksia. Jokunen kirja tuli palkinnoksi, vaikken aiheesta ymmärtänyt höikäsen pöläystä 🙂
Myöhemmin sain negatiivista palautetta liian lyhyistä kirjoituksista ja liian pitkistä lauseista!
Minäkin muistan nuo raittiuskilpailut, jostain runokilvasta tuli muistaakseni kolmas sija 😀 Runo käsitteli ihmisten tasa-arvoa, syrjimistä ja oikeudenmukaisuutta. Taisin olla 11-vuotias sen kirjoittaessani.
Liian lyhyet kirjoitukset kuulostavat kravuilta!
Minäkin muistan raittiuskirjoituskilpailut ja vaikken aineita osannutkaan kirjoittaa, niin pienessä koulussa meitä ei montaa kirjoittajaa ollut ja minäkin jonkun kirjan voitin – olisiko ollut Peppi Pitkätossu 😊
Olemme sen aikakauden lapsia, HPöllö, tuskinpa enää tuollaisia raittiuskirjoituskilpailuja järjestetään.
Krapuni syntyi juuri.
https://kommintanhua.blogspot.com/2023/10/maallikkopuhuja-ja-joomiehet.html
Lisätty listalle.
Voi ei! Minä kun tykkään kirjoittaa unista ja tappaakin aina joskus jonkun pahiksen. Minulla olikin ihan paskoja maikkoja. Niiden syytä kaikki! heheh 🙂
https://blogitse.com/2023/10/30/krapu-44-kutsuva-aani/
Voi sinun huonoja maikkojasi, BLOGitse!
Ihana opettaja sinulla!
Kolmannella luokalla kun ainekirjoitus toden teolla aloitettiin, minun kohdalla punakynä heilui juuri pilkkujen ja pisteiden kohdalla ja niiden kaikkien -ssa/lla ja muiden päätteiden kohdalla – ja se vei innon kirjoittamiselta.
(Oikeastaan vähän sama juttu kuin nyt, kun yli 7-kymppinen äitini opiskelee englantia ja tuskailee kaikkien ”turhien” pikkusanojen kanssa. Siskon ja Pojan kanssa on sanottu, että älä niistä välitä, opettele ne pääasiat ja sanastoa, kyllä ne ymmärtää 😄)
Sinä ja Cara – ja kaikki muut siinä samalla – olette näillä kravuilla saaneet innostumaan kirjoittamisesta; kun ei kaiken tarvitse olla ihan niin justiinsa ”mun krapu, mun juttu”.
Ja tässä tällä kertaa:
https://hpollonkrapula.blogspot.com/2023/10/ihminen-krapu-442023.html
Kiva kuulla, että krapu on innostanut sinut kirjoittamaan. Se juuri on ollut kravun tavoite. Kaikilla meillä on tarinoita!
Monen dekkaristin olisi hyvä ollut kuulla opettajasi neuvot – etenkin tuohon pahiksen tappamiseen liittyen. Hieman tympäisee ne lukuisat dekkarit, joissa pahis päästetään päiviltä kirjan lopussa, että saadaan se kirja loppuun eikä tarvitse asiaa enää käsitellä. On todellakin laiskaa ajattelua!
Niin samaa mieltä, laiskaa ajattelua ja kirjoittelua. Kuolemaan päättyvä kosto ja oikeuden toteutus on tylsää, Elegia.
Nyt ehdin minäkin kirjoittaa oman Krapuni. Ensin ajattelin, että sana ’pahuus’ on mulle ylivoimainen, mutta kun se lipsahti tuohon alkuun, alkoi tarina kulkea 😀 : https://pienettarinat.blogspot.com/2023/11/jatetty.html
Lisätty listalle.