Vierasvaravaara

Nainen tunsi olonsa oudoksi herätessään aamulla. Jaloissa oli vieras tuntemus, kädetkin olivat jotenkin kummalliset, itse asiassa koko keho oli kuin muukalaisen.

Olenkohan tulossa sairaaksi.

Laitettuaan kahvin valumaan, nainen meni kylpyhuoneeseen pesemään kasvonsa kylmällä vedellä. Katsoessaan peiliin hän ei ollut tuntea itseään. Peilissä näkyi vieras ihminen.

Varmaan kuumetta.

Nainen istahti keittiön pöydän ääreen, mietti näkemäänsä ja kokemaansa. Vierauden tunne tuntui varpaista päälaelle. Olo ei tuntunut epämiellyttävä. Vain eriskummalliselta, epätavalliselta.

Vieraalta.

Keittiön työpöydällä oli monta tyhjää muovirasiaa.

Minähän söin eilen kaikki vierasvarapullat. Teki mieli jotain hyvää. Ei ihme, että olo tuntuu vieraalta. Taidan nukkua vielä vähän. Se varmaan auttaa tähän oloon.

***

Viikon 8 krapusanat ovat kuume, muovirasia, muukalainen.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Pasanen

BLOGitse

AilaKaarina

Aimarii

Oriolus

AilaKaarina toinen

Sus’

Pöllö

35 Responses to Vierasvaravaara

  1. T says:

    Tämäpä kirjaimellisesti herkullinen avaus, jonka opetus lienee: ei pidä sinun vierasvarapullia – ainakaan kaikkia – kerralla ahmiman:)

  2. caravaanii says:

    Oikein hauska kirjoitus – hyvä varoittava esimerkki. Itselläni on aina vierasvaraa, vähintään pari litran jäätelörasiaa pakkasessa.
    Oma krapuni:
    https://caravaani.blogspot.com/2024/02/viikon-8-krapu-kulkija.html

  3. Päivitysilmoitus: Tupperwaren kutsut | sanapasanen

  4. runopasanen says:

    Toiseuden tunteeseen nukkuminen on hyvä ratkaisu: nuku omaksi itseksesi!

    Tupperwaren kutsut

  5. Lepis says:

    Pulla turvottaa, jep!

    Hilpeä tarina ja tästä on otettava opiksi!

  6. Birgitta says:

    Hahaa, tämä oli tosi hauska. Nyt selvisi syy siihen, miksi kotona ei pidä olla vierasvaraa 😀

  7. BLOGitse says:

    Täälläkin tapahtuu outoja. Liika pulla närästää tai turvottaa. Riippuu syöjästä. Onneksi en ole pullan syöjä – pieni suupala silloin tällöin menee kyllä kahvin kanssa. Makuyhdistelmä toimii!
    https://blogitse.com/2024/02/19/krapu-8-kuumaa/

  8. Ahneella on se kuuluisa loppu tai jos ei loppu -onneksi- niin kurja olo. Itselleni riittää ihan ruoka saamaan tuon muukalaismaisen olon, koska olen kova syömään ja rehellisesti sanoen erityisen kova. Onneksi joku lapamatotyyppinen olento sisuksissani auttaa mua etten juurikaan liho. Tässä oma krapuseni: https://pienettarinat.blogspot.com/2024/02/kesan-mansikat.html

  9. Maarit says:

    Oma suu on lähinnä minullaki : D

  10. Elegia says:

    Toivottavasti oli hyvät kestit ja mainiot puheenaiheet, vaikkei mitään muistakaan 😀 Vaarallisia nuo vierasvarat! Minä en sellaisia kotona pidä, koska ei tule vieraitakaan ikinä – ainakaan sellaisia, joille mitään tarjoaisin.

  11. Jael says:

    Liika ahmiminen ei ole hyväksi,ei ihme että olo tuntui vieraalta

  12. aimarii says:

    Heh, heh, minullekin on käynyt noin. Enää en edes yritä pitää vierasvaraa, kun se ei säästy. Koetan huijata itseänikin.
    Vehnä jos mikä osaa turvottaa ja tekee olon vieraaksi. Niin lohdullista tekstiä.
    https://kommintanhua.blogspot.com/2024/02/hukkakauratienesti.html

  13. Oriolus says:

    Jaa, että pullallakin voi saada noin kovan tripin :o)

    Oma krapuni:
    https://mysteerimuste.blogspot.com/2024/02/keskiyon-vieras.html

  14. Tuli sitten toinenkin Krapu, kun oli vähän outo yhdistelmä rakkauden solmuista ja muovirasiasta :D: https://pienettarinat.blogspot.com/2024/02/muukalaisena-keittiossa.html

  15. Olifantti says:

    Vierasvara on tosi vaarallista. Olen siitä luopunut aikoja sitten.

  16. Sus' says:

    https://susulvoo.blogspot.com/2024/02/krapu-824.html

    Pitkästä aikaa, olipas vaikeaa kun ihan äkisti vain päätin että kraapaisen….. .

  17. Pöllö says:

    Vielä sain tämänkin tehtyä odotella uusia sanoja 🙂
    https://hpollonkrapula.blogspot.com/2024/02/muukalainen-krapu72024.html

    Hauska ja opettavainen tarina – vierasvaraa ei tosin ole meilläkään. Ne harvat vieraat jotka meillä käyvät, tuovat itse tarjottavat tullessaan sen mukaan haluavatko suolaista vai makeaa.
    Joskus jos naapurimme ”Halla” olisi halunnut kahvia, mutta olemmekin olleet poissa, löytyy porraskaiteelta pullapitko tai kääretorttu 😊 Arvaa vain toinenkin kerta, laitetaanko pakastimeen odottamaan seuraavaa käyntiä? Juu ei todellakaan – keitetään kahvit, syödään herkut ja laitetaan kiitosviesti perään…. Ahneella on se kuuluisa loppu, niin joku mainitsikin 🤦‍♀️

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.