Katseet

 

Vasta toisena päivänä tajusimme, miksi kaupunki näytti erilaiselta. Istuimme huopiin kääriytyneinä kahvilan katetulla terassilla. Punaviini oli lämmintä, ei yhtä mausteista kuin glögi, parempaa, lempeämpää makuaisteille.

Katsoimme ohikulkijoita, he kävelivät pää pystyssä, katse eteenpäin. Seurasimme ihmisiä vielä toisen viinin ajan ennen kuin jatkoimme matkaa, alas portaita metroon. Vanha vaunu nitisi ja heittelehti, onneksi löysimme vapaat paikat. Päät kumartuneina toisiamme kohti kuiskasimme uusia huomioitamme, käänsimme silmiä. Muut ihmiset istuivat katse eteenpäin suuntautuneina. Pari ihmistä luki kirjaa.

Noustuamme metron portaita maan pinnalle, tulimme pienelle aukiolle. Suurten kukkaistutusten reunakivet oli tehty penkeiksi. Viereisestä koulusta purkautui äänekäs nuorisojoukko, he istuutuivat penkeille, heiluttivat jalkojaan, katsoivat toisiaan silmiin, puhuivat, nauroivat.

Mietimme, koska suomalaiset lakkasivat katsomasta ylöspäin, miten kauan siitä olikaan, kun viimeksi olimme nähneet yksin, kaksin, joukossa kulkevan ihmisen ilman kännykkää kadulla, raitiovaunussa, liukuportaiden päässä, missään. Koska viimeksi olimme kuulleet ihmisten puhuvan toisilleen kulkiessaan kadulla, istuessaan kahvilla?

Palasimme raitiovaunulla Budan puolelta Pestiin. Oli ruuhka-aika, vapaat istumapaikat oli luovutettu vanhoille ihmisille. Käsi piti kiinni kaiteesta jossain selän takana. Samasta suunnasta kuulimme pienen tytön äänen puhuvan suomea.

– Isi, minä litistyn.

Ei vastausta. Kiersimme kaulaa, yritimme nähdä lapsen.

– Isi, minä litistyn!

Tumman toppatakin takaa näkyi vaaleanpunaiseen pukeutunut tyttö, joka oli kietonut kätensä vieressä seisovan miehen reisien ympärille.

– ISI! MINÄ LITISTYN!

Nostimme katsetta, mies selasi kännykkää, silmät näytössä, omassa maailmassaan. Hän seisoi liikkumatta, huomaamatta raitiovaunusta ulos haluavia ihmisiä. Tyttö ei enää jaksanut sanoa mitään. Jäimme pois seuraavalla pysäkillä, etsimme uuden viinituvan, uuden katetun terassin  ja jatkoimme ohikulkijoiden seuraamista.

Advertisements

22 Responses to Katseet

  1. sirokko says:

    Niinpä, joskus tuntuu, että katsekontakti on Suomessa vaikeampi hallita kuin kävellä alastomana kadulla. Kävi sääliksi pikkutyttöä. Koskettavasti osasit tämänkin tapaamisen sanoiksi laittaa.

  2. Hyvä kirjoitus. noin se juuri on, katse alaspäin ja mitään muuta ei nähdä ei kuulla, kaikki tärkeä on siinä kännykässä, tai jossain muualla kuin lähellä.

  3. Sirpa says:

    Tungos raitiovaunussa ja pienen lapsen hätä…teki mieli vetää isää hihasta.
    Kirjoitat niin mukaansa tempaavasti, että eläydyin täysin tilanteeseen.

  4. Maarit says:

    Toden totta, alaspäin sitä katsoo, vaikkei olis kännyäkään kädessä.

  5. tuulento says:

    Näin se on. En osaa muuta sanoa.

  6. aimarii says:

    Hienoa tiannekuvausta. Pääsee hetkeen tuohon hetkeen sisälle.
    Luin vasta HyväTerveys-lehdestä juttua, mitä kaikkea katse saa aikaan. Siis mitä se kertoo ja kyllä se valtavan paljon kertoo, kuten myös se, että välttää katseita.

  7. On kaksi asia joista en luovu kännykkä ja toinen on ………….

  8. Kiiris says:

    Voi litistyjää! Hienosti kirjoiitettu, ihan kuin olisin itse ollut mukana!

  9. Laura T. says:

    En ole edes ollut kovin kauaa poissa Suomesta, mutta viimeksi oikein hätkähdin, kun luulin jonkun tuntemattoman vastaantulijan yhtäkkiä puhuvan minulle – kunnes tajusin, että johdot menivätkin kännykästä korville ja puhuikin luuriin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: