Kuutostiellä
16 marraskuun, 2016 18 kommenttia
Rekat nostavat sateen ilmaan. Bussi on myöhässä, kuutostietä pitkin kulkee vain raskaita kuormia. Aikoja sitten en olisi seisonut tässä odottamassa linja-autoa. Istuisin jo rekan nupissa, lämpimässä, korkealla.
En ole liftannut vuosiin, vuosikymmeniin. Ohjaamot ovat liian korkealla, lonkka ei taipuisi askelmille. Kaupungissakin kiitän niiaavia Hsl:n busseja. Niiaus kertoo kunnioituksesta ikää kohtaan. Niin se on.
Yritän vanhaa keinoa, sytytän tupakan. Ennen se tarkoitti sitä, että seuraava auto otti kyytiin. Ei enää. Värjöttelemme selät vasten tuulia, takaraivo helmeilee vesipisaroista.
Maantien marraskuinen mustuus tunkeutuu takin alle, viiltää selkää kylmällä kädellä. Jalat turpoavat saappaissa, keho huutaa juomaa, on niin jano, mutta ei voi juoda, sillä on ajateltava vessoja, on pidettävä rakko kurissa. Pikavuorojen vessat ovat liian ahtaita, liian matalalla. Pään kolautuksia on varottava.
Linja-auto vastaa käden heilautukseen, kurvaa pysäkille. Hyvästelen ystäväni, etsin itselleni istumapaikan tyhjästä bussista. Nukahdan saman tien, näen unta kuumasta asvaltista, notkeista jaloista.
SusuPetal 
Ihana päästä lämpimään bussiin!
Olen tullut joitain kertoja lentokentältä suoraan bussilla Treelle. Pakko on joskus ollut mennä vessaan bussissa. Hirveä paikka. Arvaa vaan, olen 178 cm pitkä ja usein niistä kopeista on vielä valot pimeänä.
On siinä akrobaattisuudelle tarvetta, Rantakasvi!
Liikennevälineiden vessat ovat karseita paikkoja. Kerran olin reissussa Venäjälle linja-autolla. Vessan lattia alkoi jo lainehtia, auto pysähtyi johonkin (Venäjän puolella) ja saavi kaadettiin sisällyksineen ojaan. Niin matka jatkui.
No, ihan mukavaa, että bussi ei hyytynyt liiasta kuormasta, Tuulento 😉
Uuh, bussien vessat, kiitos ei 😉 Kurjaa odotella sateessa ja kylmässä kyytiä. Taitavasti kuvaat bussin odotustunnelmia. Palaat menneeseen ja vertaat nykyhetkeen. Sietokyky ei enää vanhempana kestä sitä mitä nuorena. Kehokin tekee stopin 😉 Sujuvaa, pilke silmäkulmassa, tehtyä kerrontaa jota on miellyttävä lukea ja samaistua tunnelmaan.
Matkat ovat inspiroivia, Maahinen, tykkään olla tien päällä.
En ehkä kaipaakaan marraskuuta nyt kun luin tämän. Hienosti kuvailet tuota bussin odotusta.
Hgissä sataa vettä kait jo kolmatta päivää, Jael, jalkakäytävät ovat joko sohjoa nilkkaan asti tai peilikirkkaita. Ei kannata kaivata 😀
Mitenkään sun ulkonäköä arvostelematta sanon kuitenkin, toden näköisesti aika on ajanut ohi sen liftillä kyytiin pääsemisen, ei ainoastaan lonkat 😀
Ehei, Amalia, oli niin sysipimeää, että naama ei näkynyt 🙂 Ja sitä paitsi rekkakuskit ovat niin reilua porukkaa, etteivät olisi jäättäneet mummoa tien laitaan 😉
Elävästi kerrottu tilanne ja muistot. Totuutta on katsottava silmiin ja on parasta varoa, ettei tule onnettomuutta sieltä tai täältä.
Jep, totuutta ei pääse pakoon, UUna!
Bussipysäkillä ei ole ikinä kiva ootella kurjassa säässä, vaan minkäs teet, kun autottomana joskus vaan täytyy. niin bussien vessoja kierrän mahiksien mukaan. Minä en meinaa aina löytää niistä huuhteluvipstaakia.
Kirjotat elävästi, tulee voimalla omatkin nuoruusmuistot mieleen. Noista liftaureissuista ja linukkamatkoista.
Olen lapsuudesta lähtien tottunut käyttämään julkisia, kotona ei ollut autoa, Aimarii. Matkoissa on monta tarinaa.
Bussipysäkit on tuttuja minullekin, jopa marraskuussa. Nykyään voi jo sentään valita lähteäkö vai ei, vaikka vessaa ei enää voikaan valita.
Kyllä, Sirokko, ihan vapaaehtoisesti minäkin nykyään lähden jos lähden 😀
Joopa joo, ikä tuo kaikkia näitä ihanuuksia, rajoituksia, hankaluuksia. Kopassa kotona parasta. Olen just nyt sairastunut flunssaan ja aion pysyä koko pv:n töissä, mutta sinne koppaan tekee mieli!
Ääh, paranemisia, Vilukissi!!