Kysymyksiä krapuilijoille
2 lokakuun, 2019 37 kommenttia
Krapuhaaste on pyörinyt tänä vuonna jo monen viikon ajan ja tulin miettineeksi, että olisi mukavaa kuulla krapuilijoiden kirjoitusprosesseista.
Eli miten sadan sanan kirjoituksenne syntyvät? Kommenttikenttä on vapaa!
***
Kirjoitatko sata sanaa-mielessä tekstisi eli tiivistäen sanottavasi jo kirjoitusvaiheessa?
Annatko tarinan tulla suodattamatta ja lyhennätkö sitten myöhemmin oikeaan mittaan?
***
Inspiroiko joku tietty sana annetuista kolmesta sanasta rakentamaan tekstiä sen ympärille?
Ovatko kaikki annetut sanat mielessäsi, kun kirjoitat?
Kirjoitatko tekstin ja sovitat annetut sanat valmiiseen kirjoitukseen?
***
Käytkö lukemassa muiden kravut ennen omasi kirjoittamista vai katsotko muiden jutut vasta saatuasi omasi valmiiksi?
***
Mikä tuntuu hankalimmalta asialta kirjoittamisessasi: annetut sanat, kirjoituksen määrätty pituus, arjen kiireet, inspiraation puute, kriittisyys omaa tekstiä kohtaan tai jotain muuta?
***
Mikä krapukirjoittamisessa on parasta eli mitä se antaa sinulle?
***
Mitä terveisiä lähettäisit Caralle ja minulle?
***
Omasta kirjoittamisestani: Vuorottelemme Caran kanssa kolmen sanan antamisessa. Vuorot ovat epäsäännöllisiä, toisinaan yhteen putkeen tulee monta Caran keksimää kolmikkoa, toisinaan minun antamiani. Riippuu ihan meidän inspiksestämme.
Pidän siitä, että Cara keksii sanat. Jostain syystä minun on silloin helpompaa kirjoittaa. Olen aikaisemmassa elämässäni tottunut kirjoittamaan annetuista aiheista ja dead linet ovat minulle tuttuja.
Jos kirjoitan itse ensin seuraavan viikon kravun, poimin sieltä kolme sanaa. Sanojen valinta tapahtuu siis jälkikäteen valmiista tekstistä.
Olen aina tykännyt tiivistää kirjoittamani mahdollisimman lyhyeen ja ytimekkääseen muotoon. Kirjoittaessani krapua, sanoja täytyy loppujen lopuksi karsia vain pari-kolme.
Kirjoitan oman krapuni ennen kuin luen muiden kirjoitukset. Tämä ihan siitä syystä, että jo viikolla Caralla ja minulla on krapusanat valittuna.
Haastavinta krapuilussa on tietenkin inspiraation puute, pään lyöminen tyhjää, mutta olen huomannut, että alitajunta tekee mukavasti hommia puolestani. Jossain vaiheessa tarina on päässä valmiina. Itse kirjoittamiseen ei sitten mene kuin muutama minuutti.
Parasta krapujen kirjoittamisessa on aivojen pakottaminen työhön. Kaikki aivojen hyvinvoinnin puolesta harrastetut haasteet ovat enemmän kuin tarpeellisia tässä iässä.
Omat terveiseni krapulaisille: mukavaa, kun olette ottaneet haasteen omaksenne. On mielenkiintoista lukea tekstejänne. Miten kolmesta annetusta sanasta tuleekaan niin monenlaisia tarinoita! On myös hauskaa, että jaksatte käydä kommentoimassa kanssakrapuilijoiden tekstejä!
Ai niin, vielä: Jos käyt lukemassa krapuja minun ja Caran blogeissa olevien linkkien kautta, mutta et itse kirjoita krapuja, niin tule ihmeessä mukaan!
SusuPetal 
Luen yleensä sinun ja Caran blogit ekaksi. Inspiraation sattuessa pyörittelen juttua ja sanoja päivän pari päässäni ja alan näpyttelemään. Lauseitten muodostuessa tiivistän tai jatkan krapua.
Joskus on ”vaikeat” sanat, ettei tule mitään mieleen.
Parasta kravussa on vapaus, kirjoitan tai en 🙂
Vapaus, kyllä vain, Maarit. Vapaus kirjoittaa, vapaus vain lukea.
Sinulla on samoin kuin minulla, tarina muotoutuu päässä pikku hiljaa. Ja totta, toisinaan annetut sanat ovat kyllä vaikeita!
Joskus saan heti kiinni annetuista sanoista, joskus taas en sitten mitenkään meinaa onnistua. Yleensä yksi kolmesta sanasta on se mikä ei meinaa mahtua mukaan tai minkä vaihtaisin toiseen sanaan 😁. Kirjoitan yleensä nuo kolme sanaa muistiin heti sununtaina ja annan sitten alitajunnan tehdä loput. Mun viikkoni sujuu lastenlasten ja eräiden harrastusten parissa aika tiukasti ja siksi tarina saa rauhassa hautua joskus jopa torstaihin asti. Mutta sitten se tarina onkin siinä. Ja Krapuhaasteita rakastan jo siksikin, että ihailen japanilaista kirjallisuutta, lemppareina Dazai ja Inoue. Huikaisevan syvällistä tekstiä muutamalla sanalla!
Lisään vielä, että luen kyllä mielelläni toisten Krapuja sitä mukaa kun niitä ilmestyy ja yritän ehtiä myös kommentoida niitä. Itsekin olen onnellinen saadessani palautetta. Tämä on kiva ja reilu porukka. Enemmän saisi ihmisiä tulla mukaan!
Sama juttu, AilaKaarina, usein yksi sanoista ei millään tahdo sopia tarinaan!
Sinullakin alitajunta synnyttää tarinan viikon varrella arjen keskellä. Niin varmaan aika monella tapahtuu.
Kommentointi on mukavaa, samoin kommentien saaminen, vuorovaikutusta parhaimmillaan.
Toivotaan, että saadaan uutta porukkaa mukaan!
Vastauksia Susulle:
Sadan sanan tarina on hurjan lyhyt. Yritän kirjoittaa mahdollisimman lyhyesti jo heti alkuun, mutta 1. versiota joudun tiivistämään aika lailla. Mutta se on oikeastaan hyvä juttu, koska lyhyys pakottaa ytimekkäämpään sanontaan.
…
Tätä piti oikein miettiä ja luin krapuni läpi. Makustelen annettuja sanoja ja mietin niitä asioita, jotka pyörivät mielessä juuri silloin, esim. vuodenaika voi vaikuttaa. Taitaa yleensä lähteä yhdestä sanasta, ja liitän muut kaksi tarinaan jo kirjoitusvaiheessa.
…
Sunnuntaiamut ovat minulle hyvää aikaa kirjoittaa, eli julkaisen juttuni yleensä aika nopsaan. Näen tietysti Susun ja/tai Caran tekstit kun linkitän, joskus pari muutakin. Luen muiden tarinoita sitä mukaa kun niitä tulee.
…
Haasteellisinta minulle on tähän asti ollut pituus 🙂 Helposti tulee 120 tai 150 sanaa! Olen hylännyt itsekriittisyyden, koska minähän en ole mikään kirjoittaja. Plus en jaksa miettiä juttuani pitkään, maailmalle vaan.
…
Krapuilu on hauskaa, ja muiden tarinoita on kiva lukea. Mukava on myös tutustua uusiin ihmisiin blogimaailmasa. Kravuissa avaan itseäni ja elämääni enemmän, mitä en kahdessa muussa blogissani oikeastaan tee. Plus yhdyn Susun ajatuksen, että kaikki aivoille annettu työ on hyvästä!
…
Lopuksi minäkin haluaisin innostaa krapujen lukijoita tulemaan mukaan. Ei meistä kaikki – minä ainakaan – ole harjaantuneita kirjoittajia!
Totta, Riitta, sata sanaa on ihan naurettavan lyhyt teksti 🙂 Tiivistäminen on tarpeen, useinkin.
Sinulla siis lähtee krapu yhdestä sanasta.
Hyvä, että olet hylännyt itsekriittisyyden. Tämä haastehan on hauskanpitoa, itseään ei onneksi tarvitse ottaa liian vakavasti.
Nostit hyvän pointin esille -krapujen välityksellä on itsekin tutustunut uusiin ihmisiin blogimaailmassa, mikä on aina hyvä juttu.
Ja kyllä, krapujen lukijat ovat tervetulleita mukaan myös itsekin krapuilemaan!
Ensi sunnuntaiaamuna mun krapu ei ilmesty, tiedoksi annettakoon 🙂 Minä onnellinen olen silloin Ponte Vecchion ja Uffizin kupeella Firenzessä!
Tieto otettu vastaan, Riitta. Nauti lomastasi ❤ ❤ ❤
En kirjoita mitään mielessä. Oikean sanamäärän laskee laskuri. Kun tekstipötkö on valmis alkaa muokkaus ymmärettäväksi ja määrämittaiseksi.
***
Kirjoitan kolme sanaa lapulle. Lappu pyörii edessäni välillä hautautuen muiden papereiden alle…Tämän viikon sanoja olen muhitellut moneen suuntaan mutta riviäkään en ole vielä kirjoittanut…
***
Luen vain sinun tai Caran tekstin ensimmäisenä, kumpaan käyn linkkini laittamassa. En halua lukea muiden tekstejä ettei muhivat ideat tai ajatukset lähde karkuteille…
***
Vaikeinta on idea/punainen lanka. Voin saada kiinni yhdestä sanasta mutta se ei viekään ajatusta tai kirjoittamisen tahtotilaa eteenpäin. Joskus tarina on lähtenyt pohjalta ‘kirjoitan mitä mieleen tulee’ jolloin teksti myös tuntuu siltä sen jälkeen. En ole tyytyväinen. (Julkaisen silti, en kyllä aina.)
***
Tyytyväisin olen silloin kun olen sanonut jotain. Jopa tärkeää.
Jos uskaltaisin kirjoittaisin vielä ronskimmin ja kunnolla provosoiden mutta tämä ei taida olla oikea foorumi 🙂
***
Kiitos kun jaksatte vetää krapua!!!
Onneksi on tuo laskuri, BLOGitse!
Sanojen muhittaminen tekee hyvää, ja mikään kiirehän ei ole krapua kirjoittaa. Koko viikko on aikaa ja myöhemminkin voi osallistua.
Muiden krapuja, ennen kirjoittamistaan, lukiessa voi todellakin käydä niin, että huomaa omien ajatustensa katoavan. Hyvä siis kirjoittaa oma ensin 😉
Uskon, että punainen lanka vahvistuu mitä enemmän kirjoittaa. Tulee enemmän varmuutta ja omaa ääntä ja ehkä sitten uskaltaa revitellä ronskimminkin ja enemmän provosoiden 🙂
Krapuni onkin yleensä ensimmäinen tai jos on Susun vuoro keksiä sanat, niin kirjoitan tekstin lukematta hänen tekstiään, koska saan sanat jo etukäteen. En siis lue yhtään tekstiä ennen omaa kirjoitustani. Tykkään siitä vuorosta kun saan itse tehdä tekstin ja poimia sieltä kolme sanaa jaettavaksi. Toisinpäin on taas aivosolut asetettava eri moodiin 🙂
Meillä sujuu minusta yhteistyö erinomaisesti!
Prosessi menee niin, että aihe pyörii pari kolme päivää mielessä, joskus vaihtuenkin välillä. Sitten tuntuu siltä, että voin alkaa kirjoittaa. Mielessä toki on, että teksti pitää olla lyhyt. Mutta tulos on yleensä n 120-150 sanaa, aiheesta riippuen. Sitten alan karsia tekstistä. Joskus se on helppoa ja joskus sisältö hieman vaihtuu, jotta sitä saisi lyhennettyä.
Parasta on aivovoimistelu, tuntuu, että joutuu ponnistelemaan.
Muiden krapu-tekstit luen aina silloin kun linkitän niitä blogiini. On hienoa havaita miten laidasta laitaan aiheet ovat ihmisten päissä muokkautuneet. Juuri siksi tämä krapu-touhu on ollut tosi mukavaa, eikä loppua näy!
Niille, jotka vain lukevat: Jos yhtään epäröit ja arvelet, että et osaa, niin kokeile kirjoittaa ja tule mukaan. Takaan, että kannattaa!
Totta, Cara, aivosolut ovat todellakin eri moodissa riippuen siitä, kumpi meistä antaa sanat. Hyvä, että meitä on kaksi ja on mahdollisuus vuorotella ja yhteistyö on sujunut todellakin erinomaisesti.
Karsiminen on hankalaa. No, adjektiivit voi heittää pois, persoonapronominitkin ehkä, mutta siinä voi jo sisältö todellakin muuttua.
Aivovoimistelu tekee kyllä hyvää, kun ei aina jaksa uloskaan mennä voimistelemaan. Tai järveen 😀
Minäkin yllyttäisin kokeilemaan krapuja, sillä jos ihminen kirjoittaa blogia, hän yleensä on tottunut kirjoittamaan. Ja kuten osallistujien kravuista näkee, tekstejä on laidasta laitaan. On muistoja, on fiktiota, on kauhua ja huumoria ja kaikkea siltä väliltä.
Nyt saatkin sitten pitkän tarinan, tähän ei taida sata sanaa riittää 😀
Yleensä kirjoitan tarinan valmiiksi, sitten katson laskurilla sanojen määrän ja tarpeen mukaan joudun joko lyhentämään tarinaa tai miettimään miten sitä voisi jatkaa, niin ettei sen punainen lanka katoa. Joskus harvoin käytän Google Driven toiminnetta, jolla voi jo kirjoittaessaan seurata sanojen lukumäärää.
Useimmiten se on yksi kolmesta josta tarina lähtee liikkeelle heti kun sanat näkee ja loput kaksi sujahvat monesti mukaan kuin itsestään. Joskus kaikki sanat ovat sellaisia, joista voisi kirjoittaa oman tarinansa ja silti mahduttaa kaikki kolme sanaa tarinaan mukaan.
Muutaman kerran on ollut sellaisia sanoja, joista ei tahdo saada kiinni oikein millään, tai siltä ainakin tuntuu.
En koskaan lue muiden Krapuja ennen omani kirjoittamista – lukuunottamatta sinun tai Caran krapua, riippuen siitä kumman blogista käyn sanat hakemassa.
Usein kirjoitan tarinan heti sunnuntaina, mutta nyt kun kuljetaan kahden kodin väliä, niin täällä maalla tämä tietokoneen käyttö on vähäisempää kuin kaupungissa (lienee ihan hyvä asia)
Se, että en useinkaan kommentoi muiden Krapuja, ei tarkoita sitä ettenkö kävisi niitä lukemassa ja ettenkö pitäisi niistä. Olen usein sanaton niiden edessä, en vain kerta kaikkiaan osaa sanoa mitään.
Hankaluus kirjoittamisessa vaihtelee: joskus se on annetut sanat, joskus kirjoituksen pituus, useimmiten kriittisyys omaa tekstiä kohtaan.
Mulla on oma kriitikko kotona jolle luen tekstin ääneen ennen julkaisua ja hän kyllä kannustaa jatkamaan kirjoittamista.
Krapukirjoittaminen on näiden 40 viikon aikana lisännyt itseluottamusta kirjoittamisen suhteen: ”ehkä sittenkin osaan kirjoittaa, voisinkohan kirjoittaa jotain näiden lisäksi..” Blogin kirjoittaminen on eri asia kuin tarinoiden kirjoittaminen, blogissa kirjoitan omia kuulumisia kuin puhuisin kaverille
puhelimessa. Tosin moni krapu on pohjautunut omiin muistoihin.
Ehkä jonain päivänä, kuka ties 😉
Terveiset sinulle ja Caralle:
Iso kiitos teille tästä ideasta ja vielä isompi kiitos, kun jaksatte tätä vetää. Toivottavasti jaksatte jatkaa tätä vielä pitkään – uskon, että meitä kirjoittajia riittää kyllä.
Kerrankin saa kirjoittaa yli sata sanaa, HPöllö 😀
Sinä siis kirjoitat tarinan valmiiksi ja sitten tsekkaat sanojen määrän. Sellaiseen kyllä harjaantuu hyvin.
Ihan hyvä, että tietokoneen käyttö on vähäisempää, kun liikkuu kahden kodin välillä. Kravun voi kirjoittaa ja julkaista sitten joskus myöhemmin. Tarinan kypsytteleminen on hyväksi aina toisinaan, olen huomannut.
Itsekriittisyys lienee varmasti yksi suurimmista lukoista kirjoittamisen suhteen. Hyvä, että sinulla on oma kotikriitikko, joka tsemppaa eteenpäin. Ja itse asiassa, kun suhtautuu krapujen kirjoittamiseen samalla tavalla kuin muiden blogitekstien kirjoittamiseen, huomaa, ettei tarinan kirjoittaminen ole sen kummempaa kuin puhuminen puhelimessa.
Vaikka tekstit pohjautuisivatkin omiin muistoihin, kirjoittaessa niistä kuitenkin tulee aina uusi tarina. Ihan jo se, että vaihtaa minä-muodon kolmanteen persoonaan, tekee muistosta uuden.
Kiitos, kyllä minä uskon, että me Caran kanssa jaksamme tämän haasteen vetämistä. On ollut puhetta, että vaikka kukaan muu ei enää jatkaisi, me jatkamme, koska se inspiroi meitä kirjoittajina.
Luin muiden krapuja vasta kun olen omani kirjoittanut. En halua vahingossakaan saada vaikutteita ja toisaalta eräs kiinnostava osio näissä kravuissa on nimenomaan katsoa, millä tavoin kukin annettuja sanoja käsittelee.
Oma kirjoitustyylini vaihtelee paljon. Yleensä annan sanojen vain tulla ja siistin sitten tekstistä ylimääräiset pois tai muutan ilmaisutapaa. Kuitenkin esim. viime kravussa oli niin sanapihi olo, että piti lisäillä melko lailla. 😀
Joskus annetuista sanoista tulee heti mieleen jotain, joskus ei yhtään mitään. Toisinaan päässäni saattaa olla jokin “tarina” tai ajatus valmiina ja sitten vain työnnän ne sanat siihen. Viime kravun kanssa oli näin: halusin survoa sanat vastikään tekemääni kuvaan ja sanat istuivat siihen helposti.
Inspiraatiota houkuttelen kuvilla (joko katselen tai teen itse), musiikilla jne. Aina ei inspis silti tule, silloin on yleensä huono kausi eli en edes jaksa kauheasti yrittää.
Tämä on kyllä aivan mahtava haaste, joka tuo hyvää oloa ja mieltä. ❤ Oli muuten kiva tietää myös, miten sanat valikoituvat haasteeseen.
Tuo on mielenkiintoista, minkä nostit esiin, Elegia eli että käytät inspiraatona kuvia, musiikkia. Se avaa uusia aisteja, väyliä.
Vaikutteita ei todellakaan halua saada ja samaa mieltä, todella mielenkiintoista lukea, miten annetuista sanoista saa niin erilaisia tarinoita!!
Sanapihi-olo…sellaisestakin voi siis kärsiä 🙂
Joo, tajusin tätä kyselyä tehdessäni, ettemme ole koskaan tulleet Caran kanssa kertoneeksi, miten sanat krapuihin valikoituvat, vaikka se ei mikään salaisuus ole ollutkaan!
Kun kirjoitan, annan sanojen valua aivan vapaasti – toki kirjoitan Wordissä ja sivusilmällä tarkkaan sanamäärää, mutta periaattessa annan palaa! Tarinan tiivistäminen oikeaan mittaan onkin sitten mieltäkutkuttavaa hommaa!
***
Yleensä makustelen sanatrioa ja usein joku niistä tuo aloituksen päähän, aloituksen jälkeen sovittelen muut sanat tarinaan sitä mukaa kuin kirjoitan.
***
Kirjoitan ensin oman krapuni ja sitten solahdan muiden kirjoittajien tarinoihin, en halua omia kenenkään ideaa ja sitten onkin hauska, jos jollakulla on samaan aihepiiriin krapu ryöminyt.
***
Määrätty pituus on haastavinta ja sitten varmaankin arjen vaikutus omaan aikaan.
***
Olen huomannut krapujen ilahduttavan minua muistoilla, jotka ovat olleet hukassa pitkäänkin.
***
Jatkakaa samaa tahtia!
Jess, ”anna palaa” on hyvä tekniikka, tiivistäminen sitten taitolaji, Suttastiina!
Omat muistot todellakin aktivoituvat kirjoittaessa ja/tai lukiessa muiden krapuja, Olen huomannut saman asian. Itse ei välttämättä kirjoita muistostaan, se vain tulee näkyviin, jos joku kirjoittaja sivuaa aihetta jollain tavalla. Mielenkiintoista.
Arki on kyllä ajan tappaja!!!
Moikka!
Kirjoitan inspiraation vallassa. Yleensä mieleeni tulee yhdestä sanasta jokin juttu ja sitten kirjoittelen sitä mukaa ja liitän annetut sanat suoraan tarinaan.
Välillä luen toisten krapuja ennen oman kirjoittamista, mutta välillä kirjoitan suoraan. Ehkäpä suoraan kirjoittaminen on mukavampaa, niin en saa vaikutteita muilta kirjoittajilta. Teen tämänkin ihan fiiliksen mukaan.
Vaikeinta on ehkä se oma fiiliksen puuttuminen. Jos sitä ei ole, ei kirjoittamisesta tule yhtään mitään. Välillä olen kriittinen omille teksteilleni ja tuntuu että laitan luettavaksi jotain 10- vuotiaan kirjoittamaa ainetta. Välillä taas kirjoitan ihan pilke silmäkulmassa enkä ota mitään vakavasti.
Tämä on mukava haaste. Olin jossain toisessa kirjoittamishaasteessa aiemmin, vuosia sitten, mutta sitä ei enää ole. Voisin osallistua muihinkin kirjoitteluhaasteisiin, mikäli niitä on. Tämä krapu on kuitenkin melko kevyt, ei kuormittava, hauska. Tämä on sen verran lyhyt, 100 sanaa, niin sen saa nyt aina jotekin kokoon.
Toisten tekstejä on myös mukava lukea, niin erilaisia tarinoita meiltä kaikilta syntyy! Mukavaa syksyä teille ja jatkakaa samaa rataa!
Ihana inspiraatio, Der Seidenspinner! Ja voi että, kun fiilistä ei ole eikä tule. Varmaan juuri tuo itsekriittisyys omia tekstejä kohtaan tappaa tuon fiiliksen. Toivottavasti et anna sen pienen kriitikon liikaa häiritä kirjoittamistasi.
Joskus aikanaan oli sellaisia haasteita kuin Runotorstai ja Pakinaperjantai, silloin bloggaamisen alkuaikoina 2006 alkaen. Sillloin osallistujia oli paljon, ei ollut juuri muita somealustoja, porukat kirjoittivat blogeja.
Tämä krapu-kirjoitushaaste on hieno, tykkään kovasti.
Minä löydän tavallisesti uudet kolme sanaa nähtyäni heti idean, mistä kirjoitan. Liitän annetut sanat sitä mukaa tekstiin, kun ne istuvat sinne. Saatan joskus kirjoittaa wordissa ja liittää sitten blogiin. Riippuu vähän, miten meillä netti pelittää.
Tekstin pituus osuu aika hyvin kohilleen. Ei heitä paljon suuntaan ei toiseen, mutta tarkistan laskurilla. Ehkä osun helposti saamaan tekstin pituuden, kun olen kirjoittanut ennen krapuja paljon raapaleita.
Kaikkien kravut luen ja pyrin myös kommentoimaan. Sinun ja Caran kravut luen usein samalla, kun vilkaisen sunnuntaina, mitä mahtavat olla uudet sanat! Luen siinä kohtaa muitakin, jos sattuu olemaan jo linkitettynä. Sääntönä en sitä pidä.
On tosi mahtavaa, miten monenlaista tekstiä syntyy kolmesta sanasta eri kirjoittajien ideoimina. Omiin krapuihin ajattelin kirjoittaa (ainakin yrittää kirjoittaa) erilaista tekstiä, mitä yleensä kirjoitan blogiin. Enempi minun krapuni taitavat olla huu-haata, omakohtaista todella vähän.
Inspiroivaa syksyä sinulle ja Caralle, teille tämän kivan jutun ylläpitäjille. Kiitos, että innolla jatkatte edelleenkin.
Tuo on kyllä maaginen tunne, Aimarii, kun heti sanat nähdessään saa idean! Joskus harvoin minullekin käy niin.
Sinähän olet tiivistämisen ammattilainen, olethan julkaissut sen raapalekirjan. Latiankin tähän linkin, että muutkin pääsevät tutustumaan kirjaasi, kun lukevat näitä kommentteja:
Ihanaa, että olet mukana huuhaalla, genrejen moninaisuus on rikkautta! Itsekin tykkään leikitellä eri lajeilla, johtuen varmaan siitä, että tämä blogini on aina ollut enemmän fiktiota kuin faktaa.
Heh, heh, vai tiivistämisen ammattilainen!! Eihän nyt sentään, mutta kiitos Susu näin mahtavasta huomioimisesta.
Jos muistat, olet kertonutkin joskusjo ennenkin, että sinulta olen alunperin saanut idean raapaleisiin. Sitä ennen en edes tiennyt, mikä on raapale. googletin ja innostuin kokeilemaan. Olen vahvasti sillä polulla yhä! Ja fiktiota innoissani kokeilen nyt näiden krapujen kirjoittamisessa. Se kiehtoo.
Sitä polkua kannattaa edelleen kulkea ja vahvasti, Aimarii ❤
Minä en ole ehtinyt mukaan vielä ollenkaan kesän jälkeen, mutta vastailen entisten krapuilukokokemusteni pohjalta,
Luin ensin sinun tai Caran tarinan ja otin sanat muistiin. Sitten kun sain aiheen mieleeni, niin pyrin kirjoittamaan sen heti lyhyeksi. Pitihän siinä tehdä aika paljon muutoksia ja laskutoimituksia, ennen kuin sanojen määrä oli oikea ja tarinakin tuntui oikealta.
Yksi annetusta kolmesta sanasta on minulla ollut inspiroimassa ja muut olen sovittanut sinne mukaan.
Toisten juttuja olen käynyt lukemassa yleensä omani jälkeen, harvemmin ennen, ja joskus kirjoittaminen on jäänyt ja olen vain lukenut toisten krapuja.
Parasta on ollut tiiviin ilmaisun kehittäminen ja toisten kirjoitusten lukeminen.
Kiitos Susu ja Cara!
Minäkin olen katsonut parhaimmaksi saman tavan kuin sinä eli heti tarina lyhyeksi, Marjatta. Lisääminen on niin paljon helpompaa kuin karsiminen…
Sinäkin kuljet yhden sanan inspiksellä ja pari muuta sitten mukaan tekstiin sopivassa paikassa. Taitaa olla se yleisin tapa lähteä kirjoittamaan sanan, idean ympärille.
Ja juu, vielä ehdit hyvin mukaan syksyn krapuihin, jos sille tuulelle satut 🙂
Laskuri ilmoittaa sanamäärät. En sitä mieti erityisemmin. Lopussa toki muokkaan lauseet sopivanmittaisiksi. En yleensä sen kummemmin muokkaa tai korjaile.
***
Useimmiten yksi sana määrää aiheen, joskus kaksi tai kaikki kolme. Aiheet putkahtavat alitajunnasta, enkä niitä sen kummemmin analysoi. Ymppään kaikki sanat tekstiin kirjoittaessani. Se käy yllättävän helposti tarinan edetessä.
***
En lue muiden krapuja etukäteen. En sinänsä usko, että ne vaikuttaisivat omaani, mutta on kiva kirjoittaa ”puhtaalta pöydältä”.
***
Laiskuus on syynä siihen, etten aina kirjoita. Juttu syntyy helposti. Kirjoittaminen on kivaa, eikä sataan sanaan mene kovin monta minuuttia.
***
Parasta krapuissa on, että tulee kirjoitettua. Sanat avaavat aina yllättäviä polkuja, joita on kiva seurata. Krapujen kirjoittaminen on vaputtavaa, kun ei ole liikaa rajoitteita ja sääntöjä.
***
Kiitos, kun jaksatte pitää tätä yllä. Ryhdistäydyin juuri ja kirjoitin puuttuvat neljä krapua. Se oli mukavaa.
***
Kuulostaa, että sinulla on kirjoittaminen hallinnassa, tekstin pituus selkäytimessä, Repu. Kiva kuulla, että sanojen sisällyttäminen tarinaan käy vailla sen suurempaa tuskaa.
Laiskuus, niinpä, tuttu juttu täälläkin, ja mukavuudenhalu. Siksi tällaiset haasteet ovatkin mielestäni hyviä, herättelevät minua sohvakoomasta, jonne helposti jämähtää 🙂
Sanat todellakin avaavat uusia polkuja, ajatuksia, tarinoita ja olen samaa mieltä, niitä polkuja on kiva seurata.
Ohhoh, pitääpä tulla lukemaan uudet krapusi ja lisätä ne listoihin!
Minäkin lisäsin Repun tekstit vanhoihinkin krapu-sivuihin, kiitos Repu.
Luin muiden vastauksia tähän ja samanlaisia ovat omat mietteeni suurin piirtein:
Odotan jännittyneenä uusia sanoja: joskus petyn, kun tuntuu ettei tuosta mitään irtoa, joskus taas välähtää yhdestä sanasta heti hyvä juttu mieleen. Melkein aina jokin kolmesta sanasta ei tahdo millään sopia kertomukseen. Joudun tunkemaan sen väkisin siihen.
Luen yleensä Caran ja Susun kertomukset ja jään sitten miettimään sanoja paremmin. Muiden tekstejä luen vasta saatuani omani valmiiksi. Näin siis viime keväänä. Nyt syksyllä en ole ehtinyt kirjoittaa vielä mitään.
Joskus on tullut kirjoitettua jotakin hyvin henkilökohtaista, jonka olen sitten deletoinut ja yrittänyt keksiä jotain neutraalimpaa. Olen myös huomannut, että jos samaan aikaan olen lukemassa jotakin kirjaa, saan siitä vauhtia. Kesken lukemisen päässä saattaa alkaa nousemaan oma tarina. Kun tekstini on jo valmis, se elää yhä päässäni. Sisäinen minä korjailee sitä ja keksii vielä parempia ilmaisuja ja jatkoa tarinalle, vaikka itse puuhailen arkisia askareita.
Helppoa kirjoittaminen ei minulle ole.
Hienointa on ollut oppia tämän krapuilun myötä tiivistämään tekstiä. Tämä on käynyt kirjoituskoulusta.
Kirjoituskoulu, kiitos, Risa, kauniisti sanottu! Ja tämä on siitä hyvä koulu, että läksyt voi jättää tekemättä, jos siltä tuntuu.
Tuo henkilökohtaisista asioista kirjoittaminen tekee yleensä hyvää, vaikka tekstiä ei julkaisikaan. Ehkä pidemmän päälle huomaa, että se henkilökohtaisuus tekstissä ei haittaa, ei ole omasta mielestä liian paljastavaa ja uskaltaa julkaista. Pakko ei tietenkään ole, mutta puettuna fiktion muotoon, tarinasta voi muodostua muille lukijoille hyvinkin samaistuttava.
Sisäinen minä kyllä editoi krapua ennen ja jälkeen kirjoittamista, se on hyvä merkki mielestäni. Tarkoittaa, että tuolla aikaisemmissa kommenteissa mainittu aivotyöskentely on hyvässä vauhdissa.
Syksyä ja talvea on vielä paljon jäljellä, joten ei kiirettä, ehdit mukaan, jos ehdit ja arjen kiireet sen suovat.
Päivitysilmoitus: Kesäterassien kutsu | SusuPetal
Kirjoitan annetut sanat heti ylös ja jätän muhimaan. Pitkän tekstin luominen on minulle vaikeampaa kuin lyhyen, siis sadan sanan novelli on minulle oikein sopiva. Usein käy niin että yksi sanoista tuottaa vaikeuksia sovittaa tekstiin. Mutta aina sanat ovat paikkansa löytäneet.
Joku sanoista taas synnyttää mielessä mielikuvan jonka ympärille sitten kehittyy tarinaa. Joskus takkuisemmin joskus vähän helpommin. Muiden kirjoittajien tarinat inspiroivat kovasti.
Tämä Krapuilu on tosi hauskaa ja itselleni mukava lisä kansalaisopiston Sanataide kurssin rinnalle.
Sinulla on siis menossa oikea kirjoituskurssikin, Anli! Hieno juttu!
Muhittaminen tekee hyvää, alitajunta on kyllä siitä hauska vehje, ettei se jätä rauhaan, vaan työskentelee aina tuolla varjoissa.
Sata sanaa on minullekin sopiva pituus, ihan senkin takia, että sata sanaa on näyttöystävällinen tällaisessa blogissa. Ei tarvi pahemmin skrollata.
Käyn katsomassa sanat ja annan niiden sitten muhia alitajunnassa yleensä muutamia päiviä. Joskus sanoista tulee heti mieleen jokin elämäni sattumus, mistä haluan sitten krapuni kirjoittaa. Yleensä minun ei tarvitse paljoakaan lyhentää tekstiä, jotenkin niistä vaan tulee sopivan pituisia.
***
Pidän alusta alkaen kaikki annetut sanat mukana tarinassa. Toki joskus jokin sanoista inspiroi kirjoittamaan, silloin täytyy hieman funtsia enempi, miten muut sanat saa sujautettua tarinaan.
***
Luen muiden jutut vasta sen jälkeen, kun olen jättänyt omani, myös sinun ja Caran kravut. Jos lukisin etukäten, niin voisivat vaikuttaa omaan kirjoittamiseeni.
***
Hankalin on arjen kiireet, minulla menee melko kauan aikaa krapuiluun, koska haluan ehdottomasti lukea ja lyhyesti myös kommentoida muidenkin kravut. Kuten huomaat, nytkin mennyt monta viikkoa, etten ole ehtinyt lainkaan blogistaniaan…
***
Mikä krapuilussa on parasta, hieman vaikea sanoa, mikä olisi parasta. Tykkään kirjoittaa, aikoinani pidin vuosia päiväkirjaa myös aikuisena, kirjeitäkin on tullut kirjoitettua paljon. Ne on nyt jääneet tämän bloggaamisen vuoksi. Omat karapuni liittyvät aina jollain tapaa omaan arkeeni, näin ne ovat kuin pieniä katkelmia päiväkirjastani;)
***
Minusta on mukavaa, kun suurin osa myös kommentoi krapuja sinun ja Caran lisäksi. Toivon kovasti, et pystyisin viel loppuvuodesta ainakin muutamaan krapuun kirjoittamaan.
Kiitos tästä todella mielenkiintoisesta haasteesta, sen parissa viihtyy todella!
Alitajunnassa muhiminen todellakin tekee ylrrndä tarinasta juuri oikean pituisen, anli, olen huomannut saman.
Arki todellakin vie aikaa, onneksi tämä haaste on sellainen, ettei ole pakko osallistua joka viikko, vain silloin, kun siltä tuntuu ja ehtii.
Tulet mukaan, kun aikaa on! Kohta akavat monissa huushollissa tulevan joulun kiireet, mutta muutenhan talvi on pitkä 🙂