Saturday Classics 250420
25 huhtikuun, 2020 12 kommenttia
Algerialaissyntyisen Khaledin ranskaksi laulama kappale Aicha ilmestyi vuonna 1996. Biisistä tuli suuri hitti myös länsimaissa.
Tarjoan kaksi versiota tästä laulusta, studiovideo ja tallenne Marokossa järjestetystä konsertista, jossa monituhatpäinen yleisö laulaa mukana, huikeaa!
Muita Saturday Classics-helmiä löytyy täältä.
Tämä on minulle aivan tuntematon biisi. Mielenkiintoista, aina oppii uutta!
Se hauska puoli näissä klassikoissa onkin, että toisinaan saa kuunnella itselle uutta musiikkia, Riitta.
Mulle täysin tuntematon kuuluisuus lauluineen, silti minunkin kummalliseen makuuni kuuneltavaa.
Minä kehitin näistä lauantain klassikoista itselleni jumppatunnin. Hain lisäksi omia jytä-cd: ni ja aloitin steppi- et kantritunnin. Siis ihan pommimalla!
Vau, sinähän hyödynnät hyvin nämä klassikot ja omat jytäisi, Aimarii!
Kantritanssi on kyllä hauskaa, aikanaan tuli sitä iskettyä jonkin verran. Steppitunneillakin kävin monta vuotta, ei minusta kyllä Fred Astairea tullut 😀
Hämärästi kuulostaa tutulta, mutta en kyllä voi olla varma, tuoko mieleen tämän vai jonkun samantyyppisen… Ihan hyvä! 👍
Tästä tulee aika mukava korvamato, kun kuuntelee enemmän, Timo.
Soitin tos vielä Tarjallekin, joka rupes muistelemaan että onkohan Celine Dion kans levyttänyt tän. Ei löytynyt, mutta tämä https://www.youtube.com/watch?v=f0nFTdKlKLw tuntui vielä tutummalta.
Joo, tuon tanskalaisen Outlandishin versio oli myös aikanaan hitti.
Oi ihanaa muistan kun oli tämä haaste, ja itsekin välillä osallistuin. Kappale minulle tuttu, mutta en ole pitkään aikaa sitä kuunnellut.
Nyt sinun täytyy tulla uudestaan mukaan tähän haasteeseen, Jael!
Upea melodia ja upea ääni!
Kyllä vain, Lepis!