Unta odotellessa
26 huhtikuun, 2020 20 kommenttia
Tämäkin päivä pulkassa. Mikä päivä huomenna on? Torstai? Keskiviikko?
Ihan sama. Kunhan aurinko paistaa.
Rentoutan lihakset…nyt…
Pitäisiköhän pestä parveke nyt kun on poutaa? Viime viikolla tuli kyllä lunta. Ja kohta on vappu
Vappu ja viruslinko.
Rentoudu.
X kuulosti puhelimessa huonokuntoiselta. Vakuuttaa selviävänsä. Ei halua huolestuttaa.
Tepan palvelutalossa ei ole tartuntoja.
Pitää muistaa ostaa jugurttia.
Rentoudu. Hengitä.
Mitähän sitä söisi huomenna. Lihaa ei tee mieli. Ostaisiko punaviiniä viikonlopuksi? Turhaa. Joisin vaan lasillisen ja sitten unohtaisin pullon. Ellei olisi noita rajoituksia, voisi kutsua jonkun lasilliselle.
Huomennahan on tiistai.
Rentoudu. Aisti yrttien tuoksu… rakuuna, rosmariini, sitruunamelissa…
Hyvä, että apteekissa oli käsidesiä.
***
Viikon 18 krapusanat ovat liha, punaviini, rosmariini.
Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin Caran ja minun blogissa. Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki joko Caran tai minun blogiin, blogeistamme löydät myös osallistujalistan.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.
OSALLISTUJAT
Cara
BLOGitse
Elegia
riitta k
Aimarii
Aina
Sus’
Toki kaikki nuo asiat on mietittävä unta odotellessa tai aamuyön tunteina herätessä. Ratkaisua ei vaan useinkaan löydy yöllä 😦
Joo, Cara, harmi, että ratkaisut antavat usein odottaa itseään tosi kauan…ja valvominen jatkuu…
Onneksi unta ei tarvitse yleensä odotella. Joskus harvoin tulee tuskailtua, nimeomaan tuskailtua kun ei uni tule. Pyörin ja lopulta nousen ylös vaikka vaan katsomaan ulos ikkunasta.
Osaan kuvitella kuinka vaikeaa aikaa tämä monelle on mutta näin ambiverttina en itse ole kokenut vielä tuskaa – varsinkin kun pääsen omalle pihalle nyppimään ja kykkimään jos sellainen tarve tulee 🙂
Hyvin kuvailit sinkoilevia ajatuksia!
Päivisin ei tuskaa ole, BLOGitse, mutta illalla sitten, kun pitäisi nukahtaa. Tämä vaiva on minulla ollut aikaisemminkin, ei vain koronan mukanaan tuomaa. On se ihme, että parhaimmat ideat esim. kirjoittamiseen ja maalaamiseen alkavat pulputa unta odotellessa 😀
Ja nyt sitten tuo korona tulee vielä lisäksi ajatuslistalle.
Jep; nukahtaminen kyllä sujuu, mutta sitten aamuyöstä alkaa kuvaamasi tuntuntuntuinen aatosrumba rullata. Pyörin, pyörin, kunnes alkaa ketuttaa ja keljuttaa, luovutan ja ei kuin ylös ja kuppi kahvia plus uusi yritys. Aamupuolen havahtumat useasti iloista kyllä putkahduttavat ideoita ja valmiita ratkaisuja juuri kirjoittamiseen, ja ne täytyy samantien raapustaa muistivihkoon.
Kahden amulenkillä bongatun västäräkin myötä hyvää, – ai niin mikäs päivä se olikaan – sunnuntaita:)
Toisin kuin niin monella tuntuu olevan, niin minulla ei ole koskaan ollut noita aamuyöheräämisiä, Takkutukka. Vaikeutta tuossa nukahtamisessa.
Nykyään, kun ei ole enää työelämässä, niin ei haittaa, vaikka menisi pitkälle yöhön ennen kuin nukahtaa.
Juu, tänään täytyy olla sunnuntai, koska uudet krapusanat tulivat 😉
Joo, hieman on päivät hakusessa. Ja päivämäärätkin. Siis kohta jo vappu ja toukokuu. Romariini muuten tuoksuu ihanalta. Minulla on onneksi unenlahjat säilyneet eli perinteiseen tapaan nukahdan naama kirjassa enkä ehdi ajatella. Päivisin sitten tulee kaikenmoisia ajatuksia: sellaisiakin, joita ei halua ajatella.
Mukana:
https://elegiassilence.blogspot.com/2020/04/kasipesutuokio.html
Kohta on varmaan vuosikin hakusessa, Elegia!
Useimmiten itsekin nukahdan ennen kuin pää ehtii osua tyynyyn, mutta jos on masentunut/ahdistunut/stressaantunut, niin silloin uni karkaa.
Mieli ottaa kierroksia usein kun pitäisi nukahtaa, ja silloin uni ei tule millään. Päivät on kuin putkessa eläisi, viikonpäivät hukassa täälläkin.
https://digi-passions.blogspot.com/2020/04/krapu-vko-18-ryhtiliike.html
Joo, hurjia kierroslukuja kyllä iltaisin, Riitta!
Unta odotellessa tulee paljon asioita mieleen. Mutta sitten ei tule unta juuri niiden takia.
Tyhjä pää olisi unen pelastus, Jael!
Kovin on tuttua minullekin tuollainen ajatusten poukkoilu unta odotellessa. Ei ain, mutta liian usein kuitenkin. On jännä, miten monet asiat työntyvät yöllä valvoessa mieleen, vaikkei ne päivällä askarruta tippaakaan.
Tepan palvelutalo säästyy koronalta, ei se virus joka paikkaan ennätä.
Olen krapuillut myös .
Olen joskus miettinyt, että täytyisi ihan pitää sellainen ”ajatustunti” ennen nukkumaan menoa. Antaisi sen tunnin aikana ajatusten virrata vapaasti. Auttaisikohan se unen saamisessa?
Tepalla oli pari talvea sitten influenssa, selvisi siitä kevyesti. Katsotaan, miten koronan kanssa käy.
https://ainokainen8.blogspot.com/2020/04/vappu Mukana 🙂
Varovainen pitää olla, mutta parvekkeen pesukin voi ilahduttaa. Ainakin vie ajatukset vähäksi aikaa muualle. Hyvää Vappua sinulle 🙂
Totta, Aina. Sain parvekkeen jo pestyä 🙂 Hauskaa vappua myös sinulle!
Monenlaista ajatusta sitä ehtii päässään pyöritellä 🙂 Aamuyöllä hyökkää sit pelot ja kammotukset, onneks ei joka yö!
Onneksi minulla ei ole koskaan ollut noita aamuyön heräämisiä kammotuksineen, Maarit, ne tuntuvat olevan aika yleisiä 😦
Olipas mukavaa kun jaoit hetken elämästäsi kanssamme, ou jee=)
Osallistuin hetken huumassa minäkin, tällaista tuli iha tajunnanvirrasta verkolla kalastettaessa:
https://sushuokailee.blogspot.com/2020/05/kraapaistaas-taas-viikko-18.html
Lisäsin sinut listalle!