Saturday Classics 311020
31 lokakuun, 2020 14 kommenttia
Screamin’ Jay Hawkins (1929-2000) levytti vuonna 1956 kirjoittamansa kappaleen I Put A Spell On You. Biisiä on coveroitu monen artistin toimesta, tunnetuimmat versiot lienevät CCR:n ja Nina Simonen tulkinnat tästä klassikosta.
Hawkinsin lavashowt olivat shokeeraavia, hauskoja ja makaabereja. Tämän takia laitan tästä biisistä sekä live- että studiotaltioinnin.
Onnistuin näkemään Hawkinsin livenä joskus 80-90-lukujen vaihteessa ja oli kyllä ikimuistoinen esitys.
Pitkän esiintymisuransa lisäksi Hawkinsilla on epävirallinen maailmanennätys rokkareiden jälkeläisten määrässä, viimeiset luvut taitavat olla lähes 60 lasta eri naisten kanssa, DNA-tutkimuksia tehdään kuulema edelleenkin.
Muita ikimuistoisia lauantaiklassikoita täällä.
SusuPetal 
Eipä tule mieleen tämän istuvampaa Halloween-biisiä: räväytti ja säväytti!!
Kunnioitettava jälkeläismäärä, paljonkohan siinä on ns. hyvän miehen lisää…
Hyvän miehen lisää taitaa olla rutkasti, Takkutukka 😉
Jep, Halloweenia biisissä!
Aika hurja lavaesiintyminen, mutta tämä kappale on niin upea, juuri hänen laulamanaan, vaikkakin myös muiden. No huh tuota jälkeläisten määrää, lauloikohan hän tätä kappaletta vietetlessään niitä lukuisten lapsiensa äitejä;D
Aikamoista lumousta on tainnut naisiin kohdistaa, Jael!
Mahtava versio! Miehessä on vetoa ja tunnetta..lapsilaumaakin. Meillä oli keittiökorjaaja, tumma mies myös, jolla oli 36 sisarusta. Annie Lennoxin versio on jopa vieno tämän rinnalla.
36 sisarusta on kyllä aika paljon myös, Kaari!
Joo, muiden versiot tästä kappaleesta tuntuvat aika vaisuilta Hawkinsin rinnalla.
Voi taivas – olipa Halloween-meininkiä! Ahkera heppu sängyssä 🙂
Uuttera mies kaikin tavoin, Riitta 😀
Huikea klassikko jälleen! Koko mies oli varsinainen tapaus ja hienoa kun olet päässyt näkemään livesti! Varmasti upea kokemus 🙂
Varsinainen tapaus todellakin, Lepis! Ikimuistettava!
Olipas jännä tapaus! Kappale ei niin iskenyt, mutta mielenkiintoista oppia taas.
Kaikkea sitä löytääkin soittolistansa aarrearkusta, Timo 🙂
Juu, itseasiassa en tykkää SJHsta, liian teatraalinen, turhia jippoja paljon, siis jopa äänenkäytössä. CCR toimii paremmin, tässä on sellainen varieteemusafiilis, rock-versio siistimpi. Makuasia, sanoi Sus’ kun muniaan nuoli;)
Onneksi kaikesta ei tarvitse tykätä, Sus’. CCR:n versio on minulle läheisin.