Kuntospurtti
11 huhtikuun, 2021 42 kommenttia
Seitsemän viikon sopimus henkilökohtaisen valmentajan kanssa tuli päätökseen. Kuntospurtin tavoitteet saavutettiin, kuoppa sohvassa on jonkin verran kohonnut.
Ylämäet eivät enää saa haukkomaan henkeä ja toivomaan äkkikuolemaa raastavan kidutuksen sijaan. Selkä on kiittänyt liikunnan lisääntymisestä, lonkka tosin ei ole aina ollut samaa mieltä. Sen mielestä kymmenen kilometriä päivässä on liioittelua, vähempikin riittäisi.
Uni on maistunut, niin päivin kuin öin. Itse asiassa kuntoilu väsyttää enemmän kuin piristää, olen sitä mieltä. No, tarvitseeko sitä olla niin saakelin pirteä kaiken aikaa. Vähempikin vetreys riittäisi.
Lainakoira on siis palannut kotiinsa hoidettuaan minut parempaan kevätkuntoon. Koti on taas oudon tyhjä.
Ja siisti.
Vähempikin siisteys riittäisi.
***
Viikon 15 krapusanat ovat kidutus, koti, pirteä.
Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.
OSALLISTUJAT
Cara
BLOGitse
Uggla
Kirsti Kaija
Aimarii
Repu
AilaKaarina
Pasanen
riitta k
Tuollainen henkilökohtainen PT on vallan mainio. Mutta voi olla hyvä pitää selänkin takia taukoa ennen kuin seuraava spurtti tulee.
Krapuni:
https://caravaani.blogspot.com/2021/04/viikon-15-krapu-stalkkeri.html
Jep, kroppa on kyllä nauttinut hieman vähemmästä liikunnasta, Cara.
Sielu ei 😦
Ihana kuva koiruudesta, hyvä kraapaisu.
Koiruuksista ei saa huonoja kuvia, Sus’ 😀
Mainio valmentaja ja niin suloinenkin vielä! Minäkin tarvitsisin tuollaisen motivaattorin, mutta hiljaa hyvä tulee… lenkille lähdössäkin. Tein kyllä elämäni saavutuksen perjantaina kun kävin vetäisemässä puolen tunnin kävelyt siinä roiskuvassa räntäviimassa 🙂 Haaste sekin 🙂 Jatketaan kuntoilua!
Ohhoh, räntäviima ei todellakaan houkuttele ulos, Lepis, rispekt!!!
Koira motivoi luonnostaan liikkumaan – on pakko! Sinun PT:si on suloinen.
Pakon edessä ei voi kieltäytyä, Riitta!
Hilma muistelee taas :))
https://digi-passions.blogspot.com/2021/04/krapu-15-pienia-onnen-hetkia.html
Lisäsin listalle!
Tuo kuulostaa tilkan mallilta suo siellä vetelä täällä, mutta kun ihminen toimeen tarttuu…
Tuosta ei kuitenkaan PT parane, joten kiitos ja kunnia Koissulille, – siisteydestä & karvoista viis;)
Karvat ja kurat kyllä kestää, Takkutukka, siisti ja tyhjä koti ahdistaa…
Kuntoilua koitan itsekin pitää joka päivä ohjelmas, mutta tuo piristävyys taitaa olla ihmisestä kiinni – Tarja oli aina jumpan jälkeen ihan onnessaan ja sai voimia, mulla on kuntoilun jälkeen yleensä vai voimat poissa ja sitten pitää palautua. Saattaa liittyä mun huonoon adrenaliinin tuottoon. 🙂
Minullakin adrenaliini erittyy huonosti, Timo, liikunta vie mehut!
Lainakoira on varmaan paljon ihmisystävällisempi pt kuin ihminen 🙂 Reippailun jälkeen täytyy aina palautua…joskus se voi viedä jopa kuukausia 🙂 Nyt reippailen istuttamaan pottuja isoon ämpäriin.
Nousee kunto kun sitä siirtelee sään mukaan sisään-ulos!
https://blogitse.com/2021/04/11/krapu-15-itsensa-kiduttaja/
Lainakoiran ihmisystävällisyys sulattaa sydämen ja toivon mukaan myös läskejä, BLOGitse!
Mukavaa reippailua pottujen kanssa!
Tuntuuhan se koti joskus tyhjältä, meillä käy pojan koirat aina joskus.
Mukavaa, kun saatte pojan koirat (ja pojan) vieraiksi, Uggla!
https://uggla.vuodatus.net/lue/2021/04/mokkielamaa
Lisäsin listalle.
Sinulla on ollut maailman suloisin personal trainer.
Mielestäni ei tarvitse aina olla pirteä, eikä niin siistiäkään sanoo viiden kuratassun (2 koiraa + 3 kissaa) emäntä.
Sinulla on ihanan eläimellinen huusholli, Kirsti Kaija ❤
Taas jäi linkki pois 😀
https://mummon-kirja.blogspot.com/2021/04/odotus.html
Lisätty listalle!
Lainakoira on tehnyt sinulle hyvää:) Harmi että joutui palaamaan takaisin,mutta onko ehkä tulossa josain vaiheessa taas kohottamaan kuntoasi?
Kyllä varmaan tulee jälleen, Jael!
Sinun PT osaa käsitellä sinua oikein. Tietää mikä sinulle ( ja itselleen) on hyvä. Yritä tsempata nyt edelleen, ettei Lainakoira personal trainerin tarvitse aloittaa seuraavalla kerralla alusta.
Minullakin valmistui krapu vast´ikään.
Yritän parhaani, Aimarii, katsotaan, miten minun käy ennen seuraavaa kuntospurttia 😀
Onneksi on oma koira 🙂
Ja korppikuiskaaja taitaa käänyä kotimatkalle
https://repukirjoittaa.blogspot.com/2021/04/krapu-15.html
Sinulla arki on ainaista kuntospurttia, Repu 😉
Toista on minulla, vaatteet kiristää, jääkaapin ovi käy tiuhaan, koti on täynnä pölyä 😦
Hahhah, Maarit 😀
https://pienettarinat.blogspot.com/2021/04/yksinaisyydesta.html
Sain jo omanikin valmiiksi. Sanat olivat sinulta, SusuPetal 😀 ?
Jep, minun sanani tällä kertaa, AilaKaarina.
Nyt ehdin alkaa lukea teidän toisten kirjoituksia. Ihanaa :). Tuo sun lainakoirasi on kyllä ihana, jo ulkonäöltäänkin, mutta myös kuntosi kohentajana. Nyt jatkat itseksesi päivittäin vaikka 15 minsaa, se on vähän päivässä, paljon viikossa :). Se on mun oma mottoni, jonka joskus opin exältäni.
Ihan hyvä neuvo, AilaKaarina, pidetään mielessä!
Liikkeellä olo oheisjuttuna, terveysmielessä ja liikunta liikunnan vuoksi; niistä jokainen löytänee itselleen sopivan yhdistelmän. Koirasta voi olla noihin kaikkiin kaveriksi.
Koirasta on niin moneen, Pasanen!
Hehee, tuollainen lainakoira on kyllä aivan parasta. Saa iloisia katseita, hännän heilutusta, tasaista ulkoilua ja varmasti happea. Se, että sohvan kuoppa on noussut ylöspäin en ole kokenut. Pitäisiköhän asialle tehdä jotain 😉
Ehkä sohvan voisi viedä entisöijälle, Birgitta 😀
Ihana tuollainen personal trainer -lainakoira. ❤
Niin on, Elegia ❤