Mahdollisuus
17 huhtikuun, 2022 35 kommenttia
Äiti unelmoi laulajan urasta. Hän rakasti musiikkia, erityisesti swingiä, kevyttä jazzia. 12-vuotiaana hän alkoi kirjoittaa mustakantisiin vihkoihin laulujen sanoja. Sanojen lomaan hän liimasi lehdistä löytämiään artistien kuvia.
Opin kaikki ikivihreät kappaleet jo pienenä kuunnellessani äidin laulua. Opin laulamaan mukana ja edelleenkin muistiin on tallentunut kymmenien laulujen sanat tuolta ajalta.
Äidille järjestyi koelaulu erään musiikkituottajan luokse. Äiti käveli sen kerrostalon luo, jossa tuottaja odotti. Käsi tarttui ovenripaan, jäi siihen.
Äiti oli hiljainen, ujo ja epävarma ihminen. Vaikka hänelle oli sanottu, että hänestä voisi tulla uusi Brita Koivunen, uusi Helena Siltala, uusi Laila Kinnunen, hän ei koskaan avannut sen kerrostalon ovea.
***
Viikon 16 krapusanat ovat tallentua, kerrostalo, laulu.
Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.
OSALLISTUJAT
anli itse
Kirsti
Sus’
Pasanen
Riitta
AilaKaarina
BLOGitse
Aimarii
SusuPetal 
Niinpä, ne kynnykset, joita me emme ylittäneet… Äiti oli kuitenkin saanut mahdollisuutensa ja Sinulle jäivät laulujen sanat, muistot ja rakkaus musiikkia kohtaan. Jospa olisin on näin jälkikäteen ja tästä perspektiivistä aika hedelmätöntä fundeerailua, elämä kulkee polkuaan ja kannetaan niitä positiivisia muistoja mukanamme, niin reppu on kevyempi kantaa.
En tiedä, minkä verran äiti katui, ettei tarttunut tilaisuuteen. Ainakaan hän ei näyttänyt milloinkaan pettyneeltä tai katkeralta.
Ehkä hän vaan tuntsi rajoituksensa, Takkutukka.
Miten olisi elämä muuttunut jos oli ottanut askeleen toiseen suuntaan. Sitä ei tiedä. Ihanat muistot jäi sinulle kuitenkin.
Tässäkin muistellaan.
https://omaverstas.blogspot.com/2022/04/krapu-16.html
Sitää ei todellakaan tiedä, mitä olisi voinut tapahtua, anli. Luulen, ettei äiti hirvittävästi harmitellut.
Surullista, että tarinan äiti (oma äitisi ilmeisesti) ei tarttunut tilaisuuteen. Eihän kukaan ole seppä syntyessään. Hän olisi voinut vähitellen kehittää laulajan lahjaansa vaikka kuinka pitkälle? Mutta hän tyytyi valintaansa ja me muut voimme vain kuvitella millaisen laulajalahjakkuuden menetimme. Ps. Itse vasta pohdiskelen omaa krapuani. Ehkä saan jotakin syntymään?
Vaikea sanoa, miten elämä oli kääntynyt toisen valinnan perusteella, AilaKaarina.
Olisin niin suonut, että äitisi olisi edes kokeillut laulajan uraa ujoudestaan huolimatta. Tietenkin jokainen tekee omat valintansa itse.
https://mummon-kirja.blogspot.com/2022/04/arsyttavaa.html
Onneksi hän sai itse päättää, eikä tullut painostusta miltään taholta, Kirsti.
Hienompi krapu, studioaihetta sivuan omassanikin.
https://sushuokailee.blogspot.com/2022/04/papa-dont-smurff-krapu1622.html
Hienompi krapu, kiitos Sus’.
Lehdetön puu, kuolleet unelmat, haikeaa. Monella on jääneet unelmat toteuttamatta tai toteuttomina. Toivottavasti äiti kuitenkin tykkäsi laulaa omaksi ilokseen ja samalla sytyttämällä musiikin ilon sinuun. Se me olemme todenneet.
Ei äiti katkeralta vaikuttanut ja laulu ja musiikki soivat lapsuudenkodissa päivittäin, Kaari.
Päivitysilmoitus: Merikapteenin muistot | sanapasanen
Siihen aikaan ei ehkä ollut mahdollista tehdä demoa, joka kenties olisi helpottanut jännitystä. Arvostelun pelkokin on lamaannuttanut jännityksen lisäksi monien taitojen esille pääsyn.
Nyt ei meinannut saada sataa sanaa millään kokoon, mutta pienellä pursuilulla …
En tiedä tuosta demomahdollisuudesta, kelanauhurille olisi ehkä voinut laulaa, jos sellaisen olisi omistanut, Pasanen. Esiintymisjännitys on kyllä kamalaa.
Harmi, ettei äiti uskaltanut koe-esiintymiseen, mutta hän sai varmasti iloa antaessaan musiikin perinnöksi lapselle. Oma lapsuus muistui mieleen, sillä me laulettiin Toivelauluvihoista iskelmiä – minäkin olemattomalla lauluäänellä!
https://floral-passions.blogspot.com/2022/04/krapu-w-16-serenade.html
Minullakin oli iso pino toivelauluvihkoja, Riitta, ja olivat kovassa käytössä!
Menetetty mahdollisuus, mutta kuten kirjoitat, hän ei sitä niin harmitellut. Ja sinulle siirtyi rakkaus musiikkiin, 🎶🎵
Kyllä vain, Jael!
Voisi olla surullinenkin krapu, mutta jokaisella askeleella on tarkoituksensa!
Taakse päin ei ainakaan ole haikailemista, Maarit.
Tässä minun Krapuni: https://pienettarinat.blogspot.com/2022/04/haju.html
Lisätty listalle.
Kaunis käsiala!
Nämä ovat kutkuttavia jossitteluja. Jos itse kukin olisi aikoinaan tehnyt toisin, niin…Ei voi tietää 🙂
Tämän päivän trendi on päästä julkkikseksi on se sitten laulaminen tai itsensä somessa esittely 🙂
Onneksi en ole teini tänään! 🙂
https://blogitse.com/2022/04/18/krapu-16-laulaja/
Itsekin ihmettelin ja ihailin tuota käsialaa, BLOGitse. Äiti on ollut 12-vuotias kirjoittaessaan noita rivejä.
Jep, ihan sama, millä ansioilla tai ansiottomuudella tulee julkkikseksi, pääasia, että on julkkis sen 15 minuuttia.
Kaunista kaunokirjoitusta, sitä ei nyttemmin taideta kouluissa opettaa? Itsekin opin kirjoittamaan kaunolla koulussa.
Risteyskohdat elämässä. Ehkä käsi pysähtyi rivalle, koska tiettyjä asioita ei kenties lopulta haluakaan – ainakaan niin paljon, että painaisi kahvan alas. ❤
Minulla ei ollut koskaan noin kaunista kaunoa, Elegia, vaikka kovasti opetettiin.
Kaipa sillä oli syynsä, ettei kahvaa painettu alas, uskon niin.
Sinulla on arvokkaat aarteet äitisi mustakantiset vihot, joissa on hänen kauniilla käsialallaan kirjoitettuja laulujen sanoja. Laulunlahjasi on siis äidiltä perittyä.
Luulen, että useilla ihmisillä on toiveita ja unelmia, joista eivät toteudut, mutta joista uneksiminen anta potkua elämään.
Kaunis muistelukrapu.
Minunkin krapuni syntyi.
https://kommintanhua.blogspot.com/2022/04/romanttinen-lahja.html
Nuo lauluvihot ovat todellakin rakkaita muistoja, Aimarii.
Jossittelu on aina harmillista, ihmisiä pitäisi rohkaista jo pienenä kokeilemaan kaikkea mikä kiinnostaa ja opettaa myös, että miten se epäonnistuminen ei kaada maailmaa. Mulla oli nuorena paljon selattuna isäni paksu leikekirja, joka oli täynnä kaikkia 40-50 -luvuilla lehdissä olleita lentokonejuttuja. Olisi halunnut lentämään, mutta värisokeus torppas ne haaveet. Tohon ei toki uskaltaminen olisi auttanut, mutta ehkä jokin luovasti keksitty juttu olisi ajanut samaa – harmi että dronetkin tuli niin myöhään, ettei ehtinyt niitä koskaan nähdä.
Ennen ei niin kait kannustettu ihmisiä seuraamaan unelmiaan, Timo. Koulutus ja työelämään, se riitti.
Dronet olisivat varmaan olleet isäsi mieleen!
Tuo kannustus on tullut vasta mukaan kun yhteiskunnalla on varaa tukea ihmisiä paremmin. Olis kyllä hyvä kun tulisi se Piraattien ja no muidenkin kannattama kansalaispalkka. Ei olisi mitään karensseja työttömyystuissa, vaan jos haluaa niin lyhytkin työpätkä kannattais ottaa ja olisi vain lisää tuloa. Byrokratia vähenisi Kelas, kun ei käsitellä hakemuksia vaan se menee kaikille. Sori meni vähä poliittiseksi… 😶😊
Ihan samaa mieltä, Timo, kannatan myös peruspalkkaa.
Vihkot ja niihin kirjoitetut laulunsanat, niin tuttua täälläkin. Liimatut kuvat ovat nyt jo niin haaleita, mutta sinatrat ja lailat siellä vieläkin laulaa. Pienet toivelaulukirjat, niitä katsellessakin tulee hyviä fiiliksiä edelleen.. Joskus oven avaa, mutta aina niin ei käy. Molemmat vaihtoehdot ovat mahdollisia ja molemmat ovat oikein 🙂
Olisipa noin kaunis käsiala ❤
Muistot ja musiikki pysyvät, Birgitta.