Ja nyt me kaikki tiedämme
5 toukokuun, 2014 20 kommenttia
He nousevat junaan Espoosta. Kahdentoista hengen pieni junavaunu täyttyy heidän ilostaan, innostuksestaan. He ovat nuoria, täynnä elämää, heidän äänensä ovat kirkkaat, kuuluvat.
Kun he poistuvat junasta Karjaalla, neljäkymmentä minuuttia myöhemmin, tiedän, minkälainen on poliittisen järjestönuoren maailma. Voisin guuglettaa kymmeniä ihmisiä, joiden etu- ja sukunimet nyt tiedän, tiedän asuinpaikat ja etenkin tiedän luonteenpiirteet. Voisin kuvahaulla tarkistaa, onko eräs sairaan ruma apina, onko yhdellä todellakin sellaiset tissit, että ainoastaan niiden avulla tuli valituksi piirijärjestöön, koska muita apuja ei ole tällä tyhmällä yksilöllä ole.
Neljässäkymmenessä minuutissa korviini tulvii tietoja siitä, kuka ei ymmärrä mistään mitään, eikä ole mahdollisuuttakaan ymmärtää, koska ei ole käynyt lukiota, eikä näin ollen voi edetä puoluekentällä. Saan kuulla niiden nimet, jotka yrittävät turhaan. Heitä ei ole monta, ei tietenkään, ei näissä piireissä. Slogan saa nuoret nauramaan: ajattelen, olen siis lukiossa. Ja tulen valituksi, koska ajattelen ja olen.
Karjaan jälkeen vaunuun laskeutuu horrostava hiljaisuus. Paleltaa. Voi taivas, miten minua paleltaa.
SusuPetal 
Junassa ei ääneen puhuttu pysy salassa. Puhe on kaikille, vaikka ei jaksasi kuunnella.
Joo, on se jännää, että myös sellaisista asioista puhutaan julkisilla paikoilla, joista olisi vaiettava, Arleena. Ihmiset luulevat elävänsä omassa kuplassaan.
Nuorison käsissä on tulevaisuutemme, klups!
Millin, ajattelin samaa ja kylmäsi…onneksi on myös muunlaisia nuoria.
Hämmästyttävää kyllä, tuo on tuttua 🙂 Ihmiset ovat melkoisen avoimia ja varomattomia nykyään vaikkei seinillä aina korvia olekaan. Nimiä, asuinpaikkoja ja tapahtumainkulkujen kuvauksia jopa asiakkaansa kanssa puhuvan lakimiehen toimesta, teineistä puhumattakaan.
Jep, erikeeper, teiniin on aika tottunut, itsekin on teini, mutta erilaisten asiakkaiden vatvominen julkisissa eri viranomaisten suusta on karseaa kuunneltavaa.
Huh, minua alkoi hyytämään nyt. Ikävää käytöstä maan toivoilta.
Aimarii, oli se hyytävää kuunneltavaa. Toivoa…ei todellakaan, kylmää arvomaailmaa.
En matkusta junassa, en siis ole…. tai..äh. Vähemmästäkin paleltaa.
Minä rakastan junassa matkustamista, ihan pakostakin sitä kannattaa rakastaa, ettei mene hermot, Kiiris, mutta tuollaista juttua ei jaksaisi kuunnella. Sensuroin tuosta jutusta pahimpia kohtia, jotka koskivat maahanmuuttoa, köyhyyttä, feminismiä, ettei tarinasta olisi tullut liian uskomatonta….
wow, olen istunut junassa useita kertoja ja se on mennyt Karjaalle,,, olen onnistuneesti sulkenut puheensorinan. Onneksi… tai ehkä olisin viisaampi jos kuuntelisin.
Ritva, tämä ei ollut sorinaa, tämä oli huutoa. Ja kun oli vielä se pienempi vaunu.
Älä kuuntele, ei se tee viisaammaksi 😉
Informaatiota tulvii joka paikasta.
Totta, Amalia, ähkyä!
Kuinkahan paljon tuosta puheesta oli läppää, ilkikurilla heitettyä? Vai oliko ihan tosissaan?
Minä kuulin eilen kahden iäkkäämmän miehen keskustelun Suomen tilanteesta niin taloudellisesti kuin poliittisesti ja että bussi Espoosta Hkiin maksoi 5e. Aikas paljon!
Heittivät nuo maan toivot myös läppää, kaikki bile- ja oksennusjutut, mutta nuo, joista kirjoitin, ei ollut läppää. Yleensä tykkään nuorten seurasta junissa enemmän kuin kärttyisten keski-ikäisten naisten juoruiluista (heh, koska kuulun itse siihen ryhmään), mutta tämä porukka oli jotenkin niin kylmää, BLOGitse.
Suomen toivot liikkeellä.. kyllä se kylmää. Omien korvien välissä joskus keittänytkin aika vaarallisesti.
Olen huomannut saman, Sirokko: mitä enemmän ulkomaailma kylmää sitä enemmän pään sisällä kiehuu!!!
VOI VOI! 🙂 & 😦
Sanos muuta, Marja-Leena 😦