Näyttely: kaupunkivalokuvat
15 toukokuun, 2015 24 kommenttia
(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)
Näyttelyssä on 33 työtä, kolme erilaista osiota: kaupunkivalokuvat, kaupunkiabstraktit ja kaupunkilaisia. Valokuvat olen ottanut vuosien varrella, vanhimmat taitavat olla vuodelta 2007, uusin tältä vuodelta.
Töölönlahti Aseman kello lyö kolme kertaa
Kadonnut kalasatama Pöytiintarjoilu
Tarjottimia on neljä. Olen hionut kirpparilta hankitut tarjottimet, liimannut valokuvat paikoilleen, maalannut akryylilla kuvaa ja tarjotinta. Lopuksi tarjottimet on käsitelty huonekalulakalla, joten ne kestävät myös käyttöä.
Sunnuntaina Kotona Kesäkatu
Katot Citykarhu Ensi-ilta
Kuudessa pienemmässä kaupunkinäkymässä olen muokannut valokuvia, kuvat ovat kooltaan 20 x 30 cm, ne on kehystetty kahdesta kulmasta pyöristettyihin kehyksiin.
Näyttelytöiden valmistumisen, ripustusten ja avajaisten jälkeen pää on tyhjä, inspiraatio käytetty loppuun tällä erää, väsymys megaluokkaa. Alla oleva kuva viimeviikkoisesta sumusta Saimaalta voisi hyvin olla kuvattu pääni sisäpuolelta.
Odotetaan kirkastuvaa.
Näyttely on avoinna vielä kahden viikon ajan 28.5. saakka, ma-to 12-18.
Etenkin nuo tarjottimet olivat kyllä ihku ihania!!
Kyllä kaikki kirkastuu ja pian sinulla pyörii päässä taas uusia upeita ideoita…
Mukavaa viikonloppua!
Joo, eipä sitä kannata pakottaa tyhjää päätä toimimaan, kyllä se inspis joskus taas palaa, Sirpa.
Sunnuntaina on entisajan valokuvien ruskea sävy ja kehykset on kauniit 🙂
Seepia antaa levollisen, antiikkisen vaikutelman, Maarit.
Kunhan sumu hälvenee! 😀
Mutta ensi huilataan kesä, Millin!
Onpa kauniit tarjottimet ja ideana oiva.
*edelleen suunnitteilla Helsinkiin tulo, taitaa jäädä viime tippaan, vaan kerkiää vielä…*
Vielä kerkeää, Rantakasvi, ja jos ei kerkeä, niin nou hätä.
Upeita ovat tarjottimet. Olet loistava ideoija. Tuollaisen rupeaman jälkeen saa ja ehkä pitääkin olla sumussa…
Joo, Kiiris, olisi se kait ihme, jos ei missään tuntuisi. Kesä ja kesäloma!
Hienoja kuvia.Voisinpa tulla käymään ,mutta olen ainakin mielessä mukana.
Jael, onneksi näitä tauluja pääsee katsomaan myös online.
Upeita kaikki, käyvät hyvin vaikka matkamuistoiksi turisteille. Tykkään kaikista, mutta silmiini iski nyt tuo kaukosäädinkaupunki. Aivan loistava jo ideanakin!
On ihan käsittämätöntä, miten paljon kaukosäätimiä (myös käyttämättömiä) tässä huushollissa on, Sirokko, onneksi niistä keksii välillä jotain järkevääkin tekemistä.
Ideointisi on loputonta ja aina yhtä yllättävää! Taidetta käyttöesineenä! Menestystä näyttelyyn! Sumukuvakin on kaunis, kyllä siellä hiljaisuudessa jotakin muhii, jos ei muuta niin hetkellinen rauhallinen olo.
Tuo taide käyttäesineenä kiinnostaa, Kaari, ehkä siirryn enempi siihen suuntaan sitten, kun on taas inspistä.
Tykkään tauluistasi ja ties monennenko kerran ajattelen kuvia katellessani, minkä loputtuman ideoinnin omaatkaan. Luulenpa, että tuo väsymys ja pään tyhjyys on vain kaiken nollaamista, että taas ajallaan on tilaa uusille idoille.
Hieno näyttely.
Pakko tämä pää on nollata, on käynyt hieman ylikierroksilla viime aikoina, Aimarii. Huili tekee ainaa hyvää.
Harmi, että on nykyään asiaa Hesaan niin harvoin. Tuo kotona-teos oli paras! Pikkukuvasta en hokannut mitä siinä on ja sitten isossa näkyikin ovela sisältö. ^^
Onneksi saatiin tänään aikaiseksi käydä tuossa meidän viereisen korttelin Kuntsin modernin taiteen museossa, jossa on vielä Teemu Mäen valokuvanäyttely työpajoistaan ympäri Suomea.
Pääsivät kaukosäätimet hyötykäyttöön, Timo.
Helsinki on vähän syrjässä, onneksi näyttelyitä löytyy myös kotinurkilta.
Oli ihania töitä! Juuri äsken tulin näyttelystä ja kohta latailen kuvia koneelle ja illalla blogiin. Sinä vaan uudistut näyttely näyttelyltä!
Kiitos, Savisuti, onneksi edes työt uudistuvat, pää on sama vanha 😉 Oli mukava nähdä!
Nämäkin kaikki upeita. City-karhu vallan mainio, kerrassaan mahtava!
Kiitos, Jaana.