Näkymätön
24 maaliskuun, 2019 40 kommenttia
Lukitun ulko-oven takana ei ole vapaus. Siellä on maailma, johon en halua, jota pelkään, joka ahdistaa.
Kapaloin itseni peittoon. Olen mykkyrällä kuin kohdussa, äidin sylin piilossa, pehmeässä turvassa. Kukaan ei näe minua, olen lakannut olemasta, eikä minulta voi, eikä enää saa vaatia mitään. Liukenen uniini, jotka ovat menettäneet merkityksensä. On sama, näenkö painajaisia. Hereillä oleminen on samanlaista kauhua.
Hoitajat patistavat lounaalle. Olen kiltti ja helppo potilas, syön lautasen tyhjäksi ilman ruokahalua, palaan sänkyyn. Omahoitaja yrittää saada keskustelua aikaiseksi. Ihmettelen, eikö hän näe, etten ole olemassa. Katosin jo aikoja sitten, eikä minua ole vieläkään löydetty. Olen hyvä piiloutumaan, myös itseltäni.
***
Viikon 13 krapusanat ovat pehmeä, vapaus, syli.
Jätä oman krapusi url-osoite totuttuun tapaan joko Caran tai minun blogini kommentteihin.
Oman krapuni ajankohta löytyy muutaman vuoden takaa. Olin silloin Auroran sairaalan suljetulla osastolla muutaman viikon ajan. Nuo viikot siirtyivät kirjan kansien sisälle Sairaalapäiväkirjaan. Teosta ei ole enää myynnissä, joistain kirjastoista sen voi löytää. Viime vuonna siirsin kirjan digimuotoon, ilmaiseksi luettavaksi.
OSALLISTUJAT
Cara
Sus’
Suttastiina
SK
HPöllö
Risa
Esther Helmiä
anli itse
AilaKaarina
Der Seidenspinner
BLOGitse
Aimarii
Ilona Winebridge
SusuPetal 
Lukitun ulko-oven takana ei ole vapaus.
Sydäntäraastava lause.
❤
Kiitos, Suttastiina.
Kirjoitus jonka sanat saavat ajatukset siirtymään syvempiin vesiin, tunteisiin joita ei voi näin lukijana edes ymmrtää. Voimakas teksti.
Kiitos, Esther.
Vaikuttava kirjoitus. Elämää.
Elämän monia puolia, Cara.
Todella koskettava teksti, kiitos, että jaoit tämän.
Eip kestä, Satu, kiitos.
Synkät ja sameat,
vedet elämän ankeat.
Onneksi virtaavat…=)
Joo, virtausta vähän joka suuntaan, Sus’.
Näiden voimakkaiden tuntojen ja kokemusten edessä olen ihan tyhjä. Elämällä on tummia raitojakin.
Sanotaan, että tummat raidatkin kuuluvat elämään, Aimarii, mutta kyllä sitä pärjäisi joskus ilmankin.
Ilman muuta pärjäisi ilmaan, vaan kun nuo mustanpuhuvat eivät kysy lupaa tulla, ilmaantuvat vaan.
Niinpä!
Vahvaa ja koskettavaa tekstiä, ja samassa paikassa kävin tervehtimässä läheistäni kauan sitten. Halaus:)
Tuttu paikka sinullekin, Jael. Minä en silloin halunnut tavata ketään.
Ei taaskaan onnistunut kommentointi, joten uusi yritys_ Satuttava. En muuta nyt halua sanoa kuin että oli helppo samaistua. Kiitos, kun jaoit tämän ♥.
No nyt onnistui kommentointi, AilaKaarina. Kiitos.
Vahva teksti. Elämän sävyjä on niin monia.
Niitä sävyjä riittää, Anna-Liisa.
Mielenkiintoinen ja koskettava teksti. Olisin voinut lukea enemmänkin 🙂 Pitääkin mennä tutkailemaan teostasi.
https://mustaasamettia.blogspot.com/2019/03/krapu-13.html
Kiitos, Der Seidenspinner.
On hyvä, että on myös paikka missä tuntee olevansa turvassa!
Juuri niin, Maarit, se oli tärkeää sillä(kin) hetkellä!
Tiedän millaista on olla yksin, joskus myös hetkittäin yksinäinen. Mutta olla itselleenkään olematta on varmaan todella tyhjä kokemus. Vaikka mielikuvituksella kuinka yrittäisin tätä olotilaa kuvitella, en osaa.
Onneksi nyt on tänään.
On se aika tyhjä olotila, BLOGitse. Onneksi on tänään.
Tämä oli todella koskettava. Hienoa, että puhut tästä avoimesti ja että osaat kirjoittaa niin ihailtavan hyvin.
Kiitos, Risa!
Koskettava, jokainen sana ja ajatus. ”…Eikö hän näe, etten ole olemassa?” Piilossa on paras. Tai sitten ei.
Piilossa on hyvä olla, kun on sen aika, Elegia, mutta liian kauan ei saa olla itseltään kadoksissa. Tasapainoilua.
Hieno teksti!
On niin tärkeää, että näitä paikkoja olisi, joissa saa olla poissa kaikesta määräämättömän ajan, niin kauan kuin tarvitaan. Pohjalla ollessa ei kaipaa vapautta, vaan suojaa. Sitä eivät laitospaikkoja vähentävät terveet ihmiset ymmärrä.
Eivät todellakaan ymmärrä nuo laitospaikkoja vähentävät tahot tätä turvan tarvetta, Marjatta.
Kun vertaan psyk.hoidon tilannetta aikaan kymmenisen vuotta sitten, niin alaspäin on menty ja lujaa. Päiväsairaaloita on karsittu, psykiatrisen päivystyksen kynnyksen ylittäminen on mahdotonta. Edes itsetuhoisuus ei ole enää syy päästä sisälle.
Vieläkö jäljellä synkkyyttä? Krapusana on tietenkin PEHMEÄ.
Krapusana ON todellakin pehmeä, pitääkin korjata asia, Helmipöllö.
Kun on synkäksi syntynyt, niin ei siitä mihinkään pääse. Tosin masennus/ahdistus ovat minimissä tällä hetkellä.
täällä viikon 13 krapuiluni
https://viinasilta.blogspot.com/2019/03/haato-ansarista.html
tv Ilona
niin totta tuo mitä kirjoitat ”lukittujen ulko-ovien takana ei ole vapaus”, tämä vaan pääsi viime vuosikymmenellä valitettavasti unohtuman mielenterveyspotilaiden hoitopaikoista päättäviltä.
Tämä on yksi asia, minkä päättäjät unohtivat, Ilona, monien muiden asioiden joukossa 😦
Luin kirjasi runoja ja piirustuksia synkistä hetkistäsi ja ajastasi sairaalassa. Onneksi olet selvinnyt ja olet täällä kanssamme.
Omasta mielestänikin on onni olla täällä vielä, Sisko, vaikka noihin aikoihin en nähnyt mitään syytä olla elossa.