Huulille sulava maku
13 tammikuun, 2011 46 kommenttia
Suussa suloinen maku,
parempi kuin ruusuntipalla kostutettu sokeripala.
Mummun kädet,
kiltit, pehmeät.
Kädet sukeltavat esiliinan taskuun,
odotan piilotettua salaisuutta.
Keittiössä lämmin tuoksu,
tekee mieli laulaa, hyppiä yhdellä jalalla
maton sinisestä raidasta punaiseen,
keltaiseen, vihreään
kunnes on mummun vieressä.
Mummun kädessä uusi kääreellinen makeinen.
Valkoista ja kultaa,
paperiin kätketty tuoksu, maku.
Pehmeä, lohkeileva, huulille sulava
Alku-karamelli. Mummun sormien silitys hiuksillani.
***
Runotorstain 190. haaste alku
SusuPetal 
Tama kylla vei niin ihaniin lapsuus muistoihin. Alku-karkkien paperikin on niin ihana ja lapsena ne maistu taivaallisille, kun niita ei saanut koskaan syoda liikaa. 😉
Alku-karkeissa oli jotenkin silkkisen sileä se paperikin, Itkis.
Susu, nyt kyllä veit minut omaan lapsuuteeni. Herrajjestas kun ihana runo! Ja nuo Alku-karkit, nam nam nam. Runossa olit vanginnut täydellisesti tunnelman, menen sen vielä lukemaan ja sitten luen taas. Kiitos susu, että pääsin hetkeks lapsuuteeni mummilaan täältä tulvan kynsistä!!!
Kiirepakolainen, muistoihin on hyvä paeta, kun ei oikeasta pääse pakenemaan tornista.
Pakko vielä sanoa,että mun mummi kasteli sokerin kanferitipalla, punaisella!
Kiirepakolainen, minä en ole tainnut maistaakaan.
Tätä lukiessa tuli kylllä todella nostalginen fiilis! Ei auta kuin maksimoida olotila kuuntelemalla vanhoja vinyyleitä 🙂
Vanhat vinyylit ovat kyllä vähän laiha lohtu karkinnälkään, Olli-Pekka.
Alku-karssuja saa viälä. Nostalgia tulee liki 🙂
Isopeikko, niin saakin, sitä perinteistä ja sitten uusia makuja.
Oikea taikaruno: miten osasitkin taikoa mummini eloon. Tästä tulee minun tyynyliinani. Kiitos.
Lastu, muistojen tyynyliinalle on hyvä painaa pää.
Meidän mamma laittoi sokeripalaan mikstuuraa, mitähän se mahtoi olla? Karkkeja mamma ei tarjonnut, mutta piparkakun hän toi esiliinan taskussa kyläreissultaan.
Unelma, mammat ovat kyllä olleet velhoja sekoittamaan sokeriin vaikka mitä. Piparkakku essussa kuulostaa ihanalta.
Lapsuuden Alku-karkit sulivat suussa, ihania muistoja kaunis runosi toi mieleeni, kiitos!
Miiwi, todellakin ne sulivat, eivät tarttuneet hampaisiin, eivät venyneet suussa.
oi, oi….muistan….
Omasta mummista hyvia muistoja…
Hyviä muistoja kannattaa muistaa, BLOGitse.
Mahtavaista! Alku-karamellit kävivät heti minunkin kielelläni kun haasteen luin 🙂
Alussa oli Alku, Erikeeper 😉
Hyppelin minäkin ilosta maton raidoilla ja mielihyvä nousi mieleeni kun karamellin makua muistelin
Maton raidat ovat hyviä hyppiä, Arleena.
Ja nyt tuli suuri ikävä Alku-karkkeja ja mummoa. Hetki on todella hyvin napattu ja kuvattu, kuin olisi hujahtanut aikamatkalle.
Sirokko, siellä päin ei taida olla Alkuja myynnissä 😦
Mikä runo! Tunnen mummilani puuhellan tuoksun, räsymaton varpaiden alla ja piparmintun maun (sellainen puuterinen ilman käärettä). Vilkutuksia lähetän tähtikaaren taakse mummilleni.
Taidan ensi Suomen reissulla raahata kuin raahatakin tänne mummini kutoman räsymaton.
Ne piparminttu-karkit olivat hyviä, Heljä, nykyään niitä myydään täällä kai Pohjanmaan pastillien nimellä ja maistuvat edelleen samalta.
Raahaa vaan!
Nykyaan lapset saavat niin paljon makeisia ettei heille voi jaada niista tallaisia muistoja. Ikava.
HPY, saattaa olla niin. Itselle herkut olivat juhlahetkiä, maut ovat jääneet mieleen.
Onni on lapsosen kasvaa mummon rinnalla, suussa karamellin maku. Ihania muistoja.
Minulle on hyvin lämmin muisto jäänyt Mummon kirnuamasta voista ja leipomasta lämpimästä ruisleivästä. Miten tärkeä oli, että mummo levitti vasta kirnutun pehmeän voin peukalollaan lämpimälle leivälleni…se maistui tosi hyvältä…:)
Liplatus, kaupunkilaislapsena tuollaiset muistot ovat vieraita, mutta ihanaa, jos ne nousivat mieleesi. Lämmin ruisleipä (kaupastakin ostettu) on kyllä hyvää ja voi… nam!
Tuli ja suli minunkin mieleeni.
Helanes, oivallisesti sulatettu.
Runosi herätteli muistoja roppakaupalla. Toki Alku-karkit muistan, vaikka perin harvoin penskana karkkeja sai. En ole omia mummojani koskaan nähnytkään, mutta Täti kaivoi ja antoi joskus laatikostaan ns. ”uskovaisten pastilleja” ja hyvältä nekin maistuivat.
Aimarii, runot ovat voimallisia, muistojen peilaajia, jokaisella lukijalla oma muistonsa.
Muistoja
Niitäpä, Ari.
Tuli ikävä omaa mummua.
Mutta en muista Alku-karkkeja. Muistan vain Pihlajanmarjat ja hopeatoffeen.
Varjo, Pihlajanmarjat olivat hyviä. Niiden rakenne on nykyään muuttunut, niissä oli jotain E-ainetta, joka oli pakko poistaa ja karkit ovat erilaiset, jotenkin mössöisemmät.
Hopeatoffee jäi hampaisiin, sen muistan!
Mummoni kuoli tänään, sain juuri tietää. En kerjää sääliä – oli vain pakko tulla sanomaan. Minulla on (oli) kaksi mummoa. Rakkaampi ja läheisempi onneksi jäi.
Mummot ovat tärkeitä, Varjo. Osanottoni ja halaus.
Että kuule minä olen pimeä tyyppi….olen käynyt kurkkimassa, koska kirjoittaisit jotain…ja aina palannut takaisin, kun ei mitään. Ja nyt vasta hoksasin, että piti klikata, että tammikuu (esim). Nyt lukemaan mitä täällä on!
Siis, eikö mitään näy, jos tulet sivuilleni, Vilukissi? Sehän outoa, sillä näkyvillä pitäisi olla yli kymmenen viimeisintä kirjoitusta, eikä mitään tarvitse klikata??!!
Nykyisin Alku-karkit maistuvat jo liian iteliltä, luulisin, mutta lapsena kovin hyviltä. Lämmintunnelmainen runo, täynnä rakkautta ja pehmeyttä.
itelä=äitelä…
Tuima, minä en ole uskaltanut maistaa Alkuja vuosiin, pelkään muiston muuttuvan.