Viimeinen peli

Vaikka poika oli pieni, sen kiukku oli suurta, itkemään ei kuitenkaan suostunut. Paiskasi mailan maahan. Näin sen suusta, että olisi tehnyt mieli kirota, huutaa haistapaskaasaatanaa, mutta ei sanonut mitään, hyppäsi verkon yli ja katosi kentän takana olevaan ryteikköön.

Keräsin mailat, laahustin kotiin. Häviäminen oli kova paikka pojalle, se oli kilpailuhenkinen, eikä se ainakaan halunnut hävitä tenniksessä äidilleen.

Riisuin hikiset vaatteet, menin suihkuun. Poika ei ollut vielä palannut. Sen perään ei kannattanut lähteä, se tulisi aikanaan harmin lauhduttua. Sekoitin pannukakkutaikinan, levitin pellille.

Pelistä ei enää puhuttu sinä iltana. Poika söi kuusi palaa pannaria. Kohta se ei olisi enää pieni.

***

Viikon 20 krapusanat ovat viimeinen, ryteikkö, vaatteet

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

OSALLISTUJAT

Cara

Pasanen

Uggla

Aimarii

BLOGitse

AilaKaarina

Kirsti Kaija

riitta k

33 Responses to Viimeinen peli

  1. Sus' says:

    nuo ensimmäiset kolme lausetta.. ikään kuin puuttuisi es sana toisesta: sen kiukku oli niin suurta.. Tai jotenkin, niissä on vai keskenään jotain..ikään kuin vialla, mun korva vinkuu että jokin mättää. Paskasi huutaa iiitä!! ;D

    Itse tarina on lastenkasvatusta parhaimmillaan, eihän häviön hetkellä auta lohduttaa kilpailuhengen riivaamaa, syntyy vaan rumaa jälkeä. Kiva krapu!

    P.s. Kiitos että olet osallistunut Runotorstaihin, palataan asiaan syksyllä, uusin voimin, vanhoin sanoin;)

  2. Birgitta says:

    Kyllä on voimakas krapu. Tuntuu koko kehossa.

  3. Takkutukka says:

    Jep, on mailanvarsi jos toinenkin katkennut ja ”paskapallot” lentäneet roskikseen punanaamaisten junnujemme jäljiltä, mutta on myös tultu kotiin kasvot loistaen kuin se kuuluisa Naantalin aurinko, joten tasan ovat pelit menneet.

    Tie nuorenkin miehen sydämeen jnpp.:)

  4. AilaKaarina says:

    Kyllä on tutun oloista! Elävä krapu, jossa kuulin kun maila paiskautui maahan, suusta melkein tuli manailusanat ja ryteikkö rytisi… Pannukakun tuoksua nyt nuuhkin :D.

  5. Päivitysilmoitus: Viimeinen virkakeikka | sanapasanen

  6. runopasanen says:

    Kilpailuhenkisyyden varjopuolet korostuvat isän ja pojankin välillä 😀

    Tässä krapuni:

    Viimeinen virkakeikka

  7. timokytta says:

    Kilpailuhenkiselle kasvamista… toisaalta hyvä kokea niitä häviämisiäkin, toisaalta välillä voi tehdä jotain yhteishommaa. Meillä esim Tarjan kilpailuhenkisyyden takia löytyi yhteistyöpelit vähän tunnelmaa keventämään. 😊

  8. uggla says:

    Tuttua puuhaa , meillä pääsi aina itku jos ei voittanut.Nykyään lapset näyttää muuten tunteensa.

  9. aimarii says:

    Joskus häviö koettelee. Kuitenkin hyvä pannukakku auttaa unohtamaan ja antaa paremman mielen. Kyllä äiti tietää.

    Minultakin syntyi krapu.

  10. Maarit says:

    Kun ei kestäis pienten kiukkua, saatikka isompiekaan 😦

  11. BLOGitse says:

    Hyvä opettaa ettei aina voi voittaa. Tekihän äiti lohdutuspannaria 🙂
    https://blogitse.com/2021/05/17/krapu-20-hyvasti/

  12. Kirsti Kaija says:

    Elävästi kirjoitettu krapusi on kuin suurperheellisen päiväkirjasta. Näitä jos toisenlaisiakin hetkiä on koettu. Pannarilla voi juhlistaa voittoja ja lieventää pettymyksiä 😀
    https://mummon-kirja.blogspot.com/2021/05/kihlaus.html

  13. riitta k says:

    Meidän Jarmo oli juuri tällainen. Kaikki meni loistavasti, kun minä olin häviöllä. Mutta kun pääsin pelissä voitolle, poika iski totaalisen läskiksi ja maila sai kyytiä.

    Jospa saisin kravun aikaiseksi tällä viikolla… Kiirusta on pitänyt.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: