Pyydän pyydän pyydän
8 maaliskuun, 2012 21 kommenttia
hups, sanon
se on sallittua, liikuttavaakin
pieni nauru kömmähdykselle
hämmentynyt anteeksipyyntö lipsahdukselle
hups, sanon
kulkiessani väkijoukoissa
jonottaessani marketin kassalla
istuessani linja-autossa
hups, sanon
eikä kukaan tiedä
että kaiken aikaa liikkuessaani
ahdistuneena, paniikissa, kauhuissani
pyydän
pyydän pyydän pyydän
rohkeaa sydäntä
haluan uuden pelottoman sydämen
hups
***
Runotorstain 236. haaste
***
Tänään Naisten päivää juhlitaan Kulttuuritila Mellarissa klo 16-20.
Mellari löytyy Mellunmäen vanhan ostoskeskuksen alakerrasta.
Luvassa on paneelikeskustelu ja musiikkia.
Kahvio on auki, samaten tilasta löytyy tänään kirppis- ja myyjäispöytiä.
Osoite on Korvatunturintie 2, 00970 Helsinki
TERVETULOA!
SusuPetal 
Olipas ihana runo! Kerrassaan.
Noin vaatimattomasti, nöyrästi, kauniisti kun pyydät uutta sydäntä, minä luulen että nykysydämesi korjautuu, elpyy, rohkaistuu. hups!
Hups, Kiirepakolainen.
Huiskis 😀 😀
Sydän sykkyrällä, mutta voi niin kultainen täynnä pieniä helmiä, ehkä se siitä rohkaistuu joku päivä ihan hups vaan.
Sirokko, toivotaan, että rohkaistuu.
Uskon, että sydämesi tulee rohkeaksi, niin rohkeaksi, että olet kaikkista rohkein, kaikkiin asioihin ja juttuihin!! Niin uskon!
Ihana runo ja kaunis sydän sulla!
Harakka, kiitos, toivotaan niin!
IHastuttava runo SusuPetal! Ja vähän myöhästyneet naistenpäiväonnittelut!
Yaelian, kiitos samoin.
Hups on tuollainen, vähän arvaamaton.
Arleena, sellainenhan se on.
Sydamesi on kaunis, pida siita huolta.
Yritän, Hélène.
Aika rohkeaa sentään huomata ja sanoa hups, moni vain jatkaa mykkänä eteenpäin.
Peloton sydän olisi hieno juttu, mutta aika hieno on tuollainen kultainenkin.
Mk, ehkä rohkeaa tai sitten sitä, että ei jaksa enää välittää mitä muut ajattelevat?
Sydän heittää kuperkeikkaa. Kukaan ei oikeasti huomaa, mutta itse huomaa. Ja se on pahinta.Minullakin on yhä tuollaisia hups-päiviä. Silloin on kiire takaisin piiloon. Kaunis sydän, vaikka onkin rautalankaa. Ei sentään piikkilankaa… Tuli mieleeni erään bändin sanat ”päivät on kuin piikkilankaa, ne murjoo mua…”
Elegia, kulkemissamme teissä on paljon samaa, tiedän aina, että sinä luet tekstejäni kuin avointa kirjaa. Tiedät.
Kiitos.
Liikuttava runo.
Se on kauhistuttava tunne tuo ”anteeksi kun olen olemassa”, varmasti iskee paniikki.
Kuva sopii hyvin runoon, siinä on sirpaleisuutta ja haurautta.
Kaunis!
Kiitos, Liplatus.
Rohkeutta vaan, tyttöseni. Sinä olet aarre, sinussa on uskollisuutta.
Unelma, kiitos, että uskot niin.