No, nyt se on auki!

 

avajaiset3

Johannan upeita töitä

Johannan ja minun yhteisnäyttelyn avajaisia vietettiin eilen Kulttuuritila Mellarissa. Mellarin seinät pursuavat tällä hetkellä sellaista värimaailmaa ja – terapiaa, että voin vilpittömästi suositella kaikille tutustumista näyttelyyn. Johannan herkulliset työt on nähtävä livenä!

 

herkkuja

 

Avajaisissa oli tarjolla pientä purtavaa, sekä terveellistä että ei. Johtuneeko joulun mässäilystä, että tuo terveellinen anti katosi nopeammin pöydältä kuin makeat tarjottavat.

 

avajaiset4

 

Näyttelyssä on 74 taulua. Minulta on kahdeksantoista työtä, joista seitsemäntoista on valokuvamanipulaatioita. Olen kuvannut mallinukkeja jo vuosien ajan ja tähän näyttelyyn muokkasin noita ikkunaprinsessoja.

 

läpi suljettujen ovien-001

 

Mallinukkeja on hyvä kuvata, ne eivät liiku vaan jaksavat poseerata paikallaan ja ylipäänsä antavat kuvata itseään! Pitää vaan itse kestää ihmisten tuijotus, kun seisoo Seppälän ikkunan edessä ja tähtää kamerallaan muuta kuin nähtävyyksiä.

 

avajaiset5

Johannan värimaailmaa

Näyttely on avoinna 30.1. saakka, Mellari on auki maanantaista perjantaihin klo 10–18.

Jos näyttely kiinnostaa ja haluat seuraa, ota yhteyttä!

 

josu2 mellari

Kiitos kaikille teille ihanille, jotka tulitte avajaisiin! Ja tervetuloa muille tammikuun aikana.

 

avajaiset2

 

 

 

 

47 Responses to No, nyt se on auki!

  1. kiiris says:

    Oi teitä ja teiän kanssa! Upeeta.

  2. Päivitysilmoitus: Delicious! / Herkullista! « susupetal photo gallery

  3. Hyvältä näyttää. Harmi ettei talous kestä sinne asti matkailua ainakaan vielä tammikuussa.

  4. Äijä says:

    Hieno juttu, Susu! Kun on annettavaa, on hyvä laittaa osaamistaan esille. Tsemppaan kybällä!

  5. hpy says:

    No, siellahan oli seka kasteltavaa etta syotavaa!

  6. Tiitsa says:

    Upealta näyttää ja varmasti livenä aivan mahtavaa katsottavaa. Molemmilla on hienoja töitä, pidän erityisesti siitä että laitoit kuvamanipulaatioitasi viimeinkin näytteille. Kokonaisuus näyttää hyvälle. Pahus kun en pääse katsomaan.

    • susupetal says:

      Tiitsa, itse asiassa minulla ei ole ksokaan tullut edes mieleen laittaa valokuvia esiin ennen kuin nyt. Sinänsä hassua, koska olen kuvannut paljon kauemmin kuin maalannut.

  7. isopeikko says:

    Peikkokin tykkää kuvista 🙂 Mukavaa, että niitä on paljon katsottavana samassa paikassa.

  8. Sirpa says:

    Vautsi…kun näyttää hienoilta jo näin kuvissa, saati sitten livenä. Vielähän on aikaa..:)

  9. Uuna says:

    Näyttää tosi hyvältä! Väri-iloittelua valtava määrä. Hienoa että laitoit esille noita kuvamanipulaatioitasi. Olen aina tykännyt mallinukkekuvistasi. Hieno juttu!
    Työt sopivat yhteen Johannan maalausten kanssa. Ovat riittävän erilaisia, että syntyy jännitettä ja mielenkiinto säilyy.
    Onnea vielä kerran 🙂

  10. wordsbyirma says:

    Ihanalta näyttää! Ja mallit ovat todella käyttäytyneet mallikaasti. Laitoin isännän juuri katsomaan työkalenteriaan, jospa pistäytyisi katsomassa näyttelyänne. No ajatus on vasta työanlla,,,ilmoitan miten käy 😀 Hyvää’ jatkoa. PS. k’yntikorttisi on mainio ja ihan näköinen!

  11. kuvittelija says:

    Houkuttelevaa, ja niin ihanaa..

  12. Arjaanneli says:

    No nythän mä vasta hokasin, että sehän on ihan lähellä! Tuo paikka! Miepä taidan mennä saamaan mieleni hyväksi!

  13. miiwi says:

    Näyttää niin upealta että:) Hyvä te kaksi!

  14. Elegia says:

    Oi kun näyttää hyvältä ja herkulliselta! Oikein paljon onnea vielä :))

  15. Timo says:

    Näyttää hienolta, harmittavan kaukana vaan. Onko Vaasa kiertueen suunnitelmis? 🙂

  16. arleena says:

    Näyttää kauniin värikkäältä ja hienolta. Valokuvamanipulaatiosi ovat kiinnostavian upeita.

  17. Päivitysilmoitus: Minähän en siis liiku? | Malmin Polgara - tunnustan elähtäneeni

  18. vilukissi says:

    ihania, kertakaikkiaan!

  19. aimarii says:

    Ootte kyllä taitavia ja niin osaavia ja energisiä. Aivan huikeaa katsottavaa. Onnea teille taiteilijat. ja menestystä näyttelylle.

  20. Päivitysilmoitus: In The Spotlight / Olin näyttämön valokiilassa « susupetal photo gallery

  21. hanne virtauksesta says:

    Aivan mahtava näyttely teillä! Ihan!

  22. Unelma says:

    Onnea ja menestystä näyttelyynne. Mukaan pääsemme tällä kerralla vain kuvien välityksellä.

  23. Holle says:

    Jotkut ne jaksaa. Näin kuvien välityksellä vaikuttaa laatunäyttelyltä. Kattauskin hieno.

  24. kaari3 says:

    Odotan yksittäisten kuven julkaisua. Sinun alavasemmalla oleva ”painajaisesi” on aivan verraton nyt myöhemmin julkaistussa yksittäiskuvassa. Aioin vielä reagoida tuohon Johannan monityyliseen seinäkoristeeseen, Se toi mieleeni tervehtyvän syöpäpotilaan, joka on mennettänyt hiuksensa niin, että saparot ovat irronneet. Kuvaa voi kukin katsella oman kokemuksensa pohjalta, surullinen ilme ja siivet, menetetty ystävä, tai värien kirjavuus toivoa uudesta keväästä.
    P.S. Rahatialnne huono, matkasuunnitelmat siirtyneet maaliskuun puoleen väliin.

    • susupetal says:

      Johannan kuvat ovat monitulkintaisia, ja niissä on paljon toivoa, Kaari.

      Ymmärrän hyvin, että reissu vaatii rahaa, onneksi pääset katsomaan kuvia tuolla kuvablogin puolella tässä pikku hiljaa.

  25. Päivitysilmoitus: Painted Veil / Kirjava huntu « susupetal photo gallery

Jätä kommentti susupetal Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.