Kesäpäiväkirja 200721

Mantereella on kolmekymmentä astetta lämmintä, mutta mitä useammalla lautalla etenemme ulommaksi saaristoon sitä viileämpää alkaa olla. Päästessämme perille mökkirantaan tuntuu kuin happea olisi ensimmäisen kerran viikkokausiin riittävästi. Kaksikymmentäkolme astetta hivelee ihoa vilvoittavasti.

Rinne kasvaa heinää, tervaleppää ja muuta tarpeetonta. Nautin trimmerin ja sähkökäyttöisen viikatteen käytöstä, hauiksissa tuntuu hyvältä. Viileämmästä säästä huolimatta hiki virtaa, työtä on tauotettava, on muistettava juoda. Hyttysiä on hyvin vähän, tuskin lainkaan, ja paarmat pysyvät veden äärellä.


Sinilevää on kokkareisena rannalla. Vain yhtenä päivänä voi uida. Merivesi on uskomattoman lämmintä ja seuraavana päivänä ranta on jälleen täynnä levää.
Mikään paratiisi ei ole täydellinen.

Bussin ilmastointi ei toimi kunnolla. Kolmen tunnin matka Turkuun maski naamalla lähentelee tuskaa. Turussa odottaa pysähtynyt ilma ja kolmenkymmenen asteen helle. Yli kuukauden jatkunut helleputki tuntuu elimistössä, päätä särkee melkein joka päivä, jalat ovat turvoksissa, aivoissa sumua.

Käyn tapaamassa Tepaa. En ole nähnyt häntä yli vuoteen, en sitten tämän kirotun koronan alettua. Hänet tuodaan pyörätuolilla palvelutalon alakertaan. En ole varma, tunnistaako hän minut, onhan minulla maski naamalla. Hän sanoo, että käteni ovat lämpimät.
Se riittäköön.
Hän on omassa maailmassaan, ei vastaa kysymyksiini. Silmissään näen ahdistusta ja hän sanoo, niin kuin yli vuosi sitten: haluan kuolla.
Tiedän ja sitä toivon minäkin hänelle. Hän makaa päivät, yöt. Näkee uniaan. Käy syömässä, mikäli on hyvä päivä. Huonoina päivinä itkee.
Saan saattaa hänet osastolle. Hoitaja auttaa hänet vuoteeseen, jään istumaan hänen viereensä. Kysyn, muistaako hän sen ja sen laulun. Laulan ja hän tapailee myös sanoja. Hänen kätensä on kapea, kuihtunut ja kylmä.

Turun toriparkki on valmis, mutta tori on vielä keskeneräinen. Juon kahvin torikahvilassa, mietin Tepaa. Toivon, etten näe hänessä itseäni kolmenkymmenen vuoden päästä.

On liian kuumaa kierrellä vanhassa kotikaupungissani. Nappaan pari kuvaa, haen matkakassini ja siirryn seuraavaan yöpymispaikkaan. Parin päivän päästä olen jälleen kotona.
Tuntuu hyvältä nukkua jälleen omassa sängyssä.

 

14 Responses to Kesäpäiväkirja 200721

  1. timokytta says:

    Tuo voisi olla matkakertomus jostain kesäisestä novellistakin… mukavaa vaihtelua kesälle vaikka olikin surullistakin matkan varrella. Enpäs tiennytkään se toriparkin olevan jo valmis. Wau.

  2. Sus' says:

    Jokohan itse Kuoleman on vaihtanut sähkökäyttöiseen? Toivottavasti ei, ylpeä käsityöläinen… . =)

    Tepan kohtalon varalta on onneksi itsellä suunnitelma, en jää katselemaan pakolla näitä Voi kun elämä on hienoa ja ihana lahja -lässyttäjiä vaan poistun elämästä omin käsin kun ei kerran luvalla saa. Eutanasia kunniaan ja lailliseksi!! Ihan hirveä ajatuskin pyöriä täällä vuosikymmeniä kun sairauksien hoito vain paranee, ainoana ajatuksena Pääsisipä jo pois.. .

    En kerta kaikkiaan ymmärrä tämän asian vastustajia, heti aletaan huutamaan että kas näin saadaan pois tieltä epämiellyttävät sukulaiset ja aletaan tappamaan vanhoja perinnön toivossa, saamisen nopeuttamiseksi. Eihän se systeemi niin mene ei lähellekään.

    Niin se suunnitelma, nyt kun useampi valtio jo sallii asian, niin jos on rahaa niin matkustan muualle kuolemaan (salliikohan ne ulkomaalaiset?, ”tule meille kuolemaan” -turismi ;DD) tai toimitutan itselleni riittävän määrän elon sammuttajaa jotka injektoin itseeni.

    Mikään määrä elämän pyhyyttä ei riitä käymään läpi alzhaimeria tai jatkuvia, krooniseksi muuttuvia kipuja. Kun ei kerran kysytty, en ainakaan muista, että haluatko syntyä niin täytyy olla vapaus keskeyttää jos siltä tuntuu.

    • susupetal says:

      Perinteinen viikate oli puhkiruostunut, onneksi oli sähkökäyttöinen, Sus’.

      Eutanasian suhteen olen samaa mieltä. Vuosikausia hoitolaitoksissa vie usein ihmisarvon. Toiset pärjäävät ja kestävät, toiset eivät.

  3. Maarit says:

    Ihanan haikea kesäreissu!
    Täällä näyttää nyt aamusta +7 ja päivällä ehkä +14.

  4. Takkutukka says:

    Postaus kuin itse elämä: varjoa ja valoa… Saattaminen on yksi vaikeimmista ja voimillekäyvimmistä kohtaamistani asioista, mutta myös arvokas kokemus, kuten muistisairaan Tätini omaishooitajuuden jälkeen sain todeta…

    Mutta vastapainoksi merentuoksua, mukavaa puuhailua lihasten kipeyttämisineen ja kauniine kaupunkinäkymineen, etenkin tuo hurmaava parveke.

    Helle on pakottanut loiviin liikkeisiin, aamupäivän aktiviteetteihin ja iltapäivällä sitten on ollut hiljaisempaa, aivosumuista oleilua. Kaikeksi onneksi saimme muutaman päivän hengähdystauon, aamusta vain +12 graatia, joten lenkille pitkästä aikaa.

    Rentoa ja omanoloista, hyvänmielen kesänjatketta Sinulle!

    • susupetal says:

      Onneksi tulivat nyt nämä muutamat viileämmät päivät, Takkutukka. Jalkojen turvotus on hävinnyt, aivot toimivat ehkä vähän paremmin ja ennen kaikkea, jaksaa jopa ulkoilla.

      Tepa-tädin riutumista on surullista seurata, etenkin nyt, kun en pääse hänen luokseen yhtä usein kuin aikaisemmin. Muutoksen huomaa paremmin, kun visiitistä on pidempi aika.

  5. riitta k says:

    Mukavaa, että pääsit helteistä meren äärelle. Sopiva puuhailukin on piristävää. Voi Tepaa ja sinua, rankkaa molemmilla. Helle ja kuivuus ovat teettäneet minulla töitä. On ollut pakko kastella, mitä en muuten tee. Mutta nyt on poikkeuskesä 🙂 Hah, ja helle palaa tuota pikaa!

  6. Kirsti Kaija says:

    Maiseman vaihdos tekee hyvää. Matkasi seuraaminen herätti iloisia ja surullisia ajatuksia.
    Turusta sen verran, että minäkin olen asunut siellä vuosina 1961 – 1962 yhdeksän kuukautta. Ennätin asua sekä Hirvensalmessa, että Vasaramäessä.

  7. Der Seidenspinner says:

    Kerrassaan ihana matkakertomus kera kauniiden kuvien. Saaristolaismökistä olen kyllä kateellinen! Ihanat maisemat ja varmasti ihana paikka! Tepan kanssa kaunis kohtaaminen. Hienoa että kohtasit. Mietitytti vielä jälkeenpäin. Oma sänky paras sänky. Mukavaa viikonloppua sinulle!

Jätä kommentti Maarit Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.