…ja taas pari selostusta eli 10 vuotta 10 kirjaa

 

 

 

Seitsemän vuotta sitten olin muutaman viikon Auroran sairaalan osasto seiskaykkösellä eli suljetulla. Muutaman osastopäivän jälkeen aloin kirjoittaa vihkoon, sain myös kotoa paperia ja värejä, joilla maalata.
Noista merkinnöistä ja kuvista koostin Sairaalapäiväkirjan, joka ilmestyi syyskuun lopulla 2010 BoDin kustantamana. Kirjassa ei ole kaikkea, mitä osastolla kirjoitin, olen jättänyt julkaisematta perhettä ja lähipiiriä koskevia merkintöjä.

Syy, miksi julkaisin kirjan ja kerroin olevani enemmän ja vähemmän hullu, oli poistaa mielenterveysongelmiin liittyviä tabuja, vääriä oletuksia ja vertaistuen antaminen. Halusin myös valottaa masennusta sellaisille ihmisille, joiden läheinen ihminen on masentunut.

Ennen osastolle pääsemistäni, olin ollut jo muutaman jakson psykiatrisessa päiväsairaalassa ja huomannut, miten yhteneväisiä tunteita monilla masentuneilla on. Itseinho, itseviha, häpeä, syyllisyys, pelko hylätyksi tulemisesta, täydellinen toivottomuus, kyvyttömyys nähdä tulevaan, unelmien, toiveiden ja mielihyvän katoaminen jne. Pahimmillaan nämä tunteet johtavat siihen ajatukseen, että maailma on parempi paikka ilman minua.
Olin myös tympääntynyt masennus-sanan heppoiseen käyttöön, masentumattomat ihmiset puhuivat masennuksesta, kun aurinko ei paista, kun harmittaa. Alakulo, surumielisyys, haikeus ja mitä näitä nyt onkaan, eivät ole samaa kuin masennus.

Kirja otettiin vastaan hyvin. Sain yhteydenottoja ihmisiltä, jotka kiittivät kirjan valottaneen masennukseen liittyviä ajatusmalleja. Yleensä nämä ihmiset olivat juuri heitä, joiden lähipiirissä oli masentunut ihminen.

Vaan sain aikaan myös paskamyrskyä eli trollit kimppuuni. Omassa ja muidenkin blogeissa anonyymi(t) kommentoija(t) ilmestyivät paikalle, kun kirjasta oli puhetta. Syksy 2010 oli suoraan sanoen helvetillinen. Provosoiduin, totta kai, yritin selittää, vastasin kommentteihin, ynnä muuta turhaa. Opin silloin, että vaikeneminen ja huomiotta jättäminen ovat paras keino hiljentää vastustaja, jolla on menossa henkilökohtainen kostoretki. Blogitrollit antoivat jo tuolloin esimakua siitä, minkälaiseksi some oli muuttumassa.

***

Merkille pantavaa, että vuonna 2011 en julkaissut kirjaa 😀

Kelataas aikaa taaksepäin. 2006 julkaisin vanhassa Vuodatus-blogissa omaa aapistani, saatoin ajan tasalle kirjaimet ja ilmiöt niihin liittyen. Samaan syssyyn uudistin peruskoulun matematiikkaa, uskomusoppeja ja mitä näitä onkaan. Vuonna 2011 sain kuvittajan tälle peruskoulun uudelle opsilleni ja lähetin kässärin Arktiseen Banaaniin, josta otettiin yhteyttä ja sovittiin tapaamisesta. Kuvittajan kanssa lounastimme sitten kustantamon väen kanssa, mietimme kässärin viilausta sekä lisäyksiä ja seuraavana päivänä sähköpostiini tuli kustantamon graafikon ehdotus kansikuvaksi.

Blogissani alkoi uusi kategoria kässäristä kirjaksi, jossa minun oli tarkoitus kirjoittaa tulevan julkaisuni syntyvaiheista. Jokaisen blogiosan kuvittajaksi pyysin jotakuta bloggaajaa, lähetin heille seuraavan pätkän kertomusta ja sain paluupostissa kuvituksen. Autofiktiivistä tarinaa, jonka piti lopulta viimeisessä osassa huipentua siihen, että olisin esitellyt uusimman kirjani, Arktisen Banaanin julkaiseman Opintie-kirjan.

Juu, näin ei tapahtunut. Miksi, sitä en saanut koskaan tietää, kustantamosta ei vastattu enää yhteydenottoihini. Hmm. Mitään kirjallista sopimusta minulla ei kustantamon kanssa ollut, joten päätin unohtaa jutun (tämä onnistui noin kahdessa vuodessa).
Piti sitten taas ite-kustantaa, joten työstin blogissa ilmestyneestä jatkotarinastani kässärin, kässäristä kirjan Goottiemon kauhujen lipas. Kirjassa wannabe-kirjailija valmistelee kässäriä, jonka Trooppinen Hilla-kustantamo on julkaisemassa. Kirjassa on myös kuvitus, bloggaajien kuvia en laittanut kirjaan, ihan sanasto/teoste-syistä, alkuperäisen Aapis-kirjan kuvittaja teki kuvituksen.

Ja näin siis ilmestyi Goottiemon kauhujen lipas vuonna 2012. Tämän pienoisromaanin kuin myös Sairaalapäiväkirjan kirjailijasopimus BoDin kanssa raukeaa 31.12, jonka jälkeen kirjoja ei ole enää saatavissa kuin hyvin varustetuista kirjastoista.
(Tuo AB:n julkaisematta jäänyt kirja kummittelee muuten vieläkin joissakin verkkokaupoissa)

 

 

Mainokset

…jatkuu…10 vuotta 10 kirjaa

 

 

Ensimmäiset Valkoiset talot-romaanin henkilötarinoista syntyivät 90-luvun lopussa. Olin kirjoittanut Kolmiokirjalle kymmenittäin novelleja ja pokkareita, kun uudenlaiset tarinat alkoivat ilmestyä tekstinkäsittelykoneen pienelle näytölle.
Kymmenisen vuotta myöhemmin eli 2009 julkaisin BoDilla Valkoiset talot-romaanin. Kirja on yhdenpäivänkertomus eri ihmisistä samassa taloyhtiössä ja kirjan luvut voi lukea myös itsenäisinä novelleina.
Lukijapalaute oli enimmäkseen myönteistä, mutta sain myös kuulla, että eihän ihmisten elämä voi olla näin kurjaa, että kaikilla menee huonosti. Mielestäni olen kuvannut suht normaaleja elämän käännekohtia romaanissani, sellaisia, joita olen nähnyt ja itsekin kokenut. En tiedä…ehkä minä elän erilaisessa maailmassa.

***

Keskiäkäinen alkoi ilmestyä blogissani vuonna 2008 ja syy hänen syntymäänsä oli se huomio, että jossain vaiheessa tätä elämääni olin muuttunut muusasta mesenaatiksi. Hämmentävää, raadollista. Luonnollista.
2009 yhden kuvan sarjiksia oli kasassa sen verran, että päätin julkaista kirjan Keskiäkäisiä hajatelmia. Sarjisten lisäksi kirjasta löytyy osioita, jotka olen otsikoinut: Miten parisuhdetta ei kannata hoitaa vol. 1-7, Vinkkejä, Keho ja Mieli sekä Ilmiöitä.
Jossain vaiheessa kiersin eri myyjäisissä kauppaamassa tekemiäni koruja, neuleita jne. Myynnissä oli myös Keskiäkäis-kortteja, jotka osoittautuivat jonkinlaiseksi hitiksi.
Bloggaajat ottivat myös Keskiksen omakseen, mistä osoituksena blogi Keskiäkäisen Garderobi, jossa on nähtävillä tukku upeita luomuksia, joita eri bloggajat ovat pukeneet Keskiäkäisen ylle, kannattaa klikata katsomaan!
Valkoiset talot ja Keskiäkäisiä hajatelmia elävät viimeistä vuottaan painettuina kirjoina, nyt syksyn tullen irtisanon kirjailijasopimukset BoDin kanssa. Mutta vielä näitä kirjoja on saatavilla verkkokirjakaupasta lähellä sinua ja rakkaasta kirjastolaitoksestamme.

jatkuu….

10 vuotta 10 kirjaa

 

 

Huhti-lokakuussa 2006 kirjoitin blogia, jonka nimi oli Taikkarin mäellä. Blogissa oli proosarunoja, jotka sijoittuivat 1970-luvun Turkuun. Alun perin kirjoitin runot suloisella Turun murteella ja tarjosin käsikirjoitusta Savukeitaalle ja Sammakolle. Murrerunot koettiin hankaliksi ja koska Heli Laaksonen jo kirjoitti niitä, niin arveltiin, että se riittää tälle maallemme.
Päätin kääntää runot suomeksi ja sellaisina ne päätyivät nettiin. 2007 päädyin julkaisemaan runokokoelman Taikkarin mäellä juuri Suomeen rantautuneen BoDin avulla.
Runokokoelman henkilöt ovat teini-ikäisiä, tapahtumapaikka on Turku, mutta hyvin pian sain lukijapalautetta, että ympäristöllä ja henkilöiden iällä ei ollut merkitystä. Runot koskettivat.

****

Keväällä 2008 tein heppoisen mainosvideon Kirsti Ellilän novellikokoelmalle Outoa rakkautta. Kirstin novelleja lukiessani tuli mieleen koostaa omista Kolmiokirjalle kirjoittamistani novelleista kokoelma. Vanhassa blogissani hain lukijoilta nimeä kirjalle, samoin kansikuvasta järjestin äänestyksen. Näin syntyi Toinen painos omakustanteena BoDille.
Oikeastaan näin helposti kirja ei syntynyt, oli tuskaa käydä läpi noin sataa novellia. Punaisena lankana, jos sitä oli, oli löytää outoja, erikoisia, hämmentäviä ja koukuttavia tarinoita. Löytyihän niitä. Kirjan takakansitekstikin sen kertoi…


Novelleja rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta.
Tarinoita tältä planeetalta ja muualta.
Kertomuksia ihmisistä ja muista.

Niin kuin muutkin BoDilla julkaisemani kirjat, Taikkarin mäellä ja Toinen painos elävät viimeistä vuottaan, sillä olen sanomassa irti tekstien ylläpitosopimukseni BoDin kanssa. Viimeisiä hetkiä hankkia kirjat, jos sinulla ei sitä jo ole.

jatkuu…